Se oli tavallinen aamu, ovikello soi, menin avaamaan. Raotin ovea ja säikähdin. Hahmo joka
seisoi rappukäytävässä oli läpikuultava.
Mykistyin enkä älynnyt kysyä mitään kun hahmo olikin jo siirtynyt sisään. Kävelin kuin
noiduttuna hahmon perässä aina olohuoneeseen saakka.
Tuo outo olento retkahti sohvalleni. Tuijotin hölmistyneenä näkyä ja kuulin hahmon
sanovan:
"niin et varmaan odottanut minua."
En ymmärtänyt yhtään mitään ja aloin peloissani katsella jotain asetta itselleni. Outo hahmo
hymyili ja sanoi:
"se on turhaa, etkö sinä tunnista minua?"
Puistelin päätäni, sydän löi niin, että kylkiluita särki. "Rauhoitu, rauhoitu hyvä mies", kuulin
tuon oudon hahmon sanovan.
Pyllähdin istumaan, hahmo tuli vierelleni ja sanoi:
"jo varmaan alat aavistaa kuka olen."
Kauhistuttava kuva piirtyi tajuntaani, hahmo nyökkäsi ja lausui:
"niin, minä se olen."
Kipinät sinkoilivat silmissäni ja huusin, ei helvetissä! Hahmo näytti tyynen rauhalliselta minä
tunsin hien valuvan jokaisesta huokosestani.
"Kyllä asia on nyt niin, olen saanut tehtäväkseni hakea sinut." Kuulin nuo hahmon lausumat
sanat kuin holvista tulevana kaikuna.
Pakenin huoneen nurkkaan jossa oli viherkasveja ja kukkia, käperryin niiden taakse kuin lapsi
ja huusin: eihän sinulla ole viikatettakaan!
Yritin olla itkemättä, mitään ei tapahtunut pitkään aikaan. Tuuditin itseni unen kaltaiseen
horrokseen.
Havahduin pehmeään kosketukseen ja suloiseen ääneen joka sanoi:
"Voi poikaressu, miten sinä sinne kukkien sekaan olet mennyt nukkumaan."
Markku Laitinen
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti