"Sinusta välitetään, koska olet välittämisen arvoinen. Sinun ystävyytesi on lahja. Se että joku
toinen osoittaa sinulle ystävällisyyttä, ei aseta sinulle minkäänlaisia velvotteita häntä kohtaan.
Sinä itse olet arvokas. Jos tunnet olevasi kiitollisuudenvelassa saadessasi kokea
ystävyydenosoituksia toisen ihmisen taholta, sinä itseasiassa kiellät oman ihmisarvosi."
(Tuntematon)
Jos voisi uskoa, että on pelkän olemassaolonsa kautta arvokas, niin hyväksynnän hakemisen
tarve jäisi vähemmälle.
Tunne siitä, että on jatkuvassa "velassa" toisille, koska nämä ovat osoittaneet ystävällisyyttä,
kielii omanarvontunteen vähäisyydestä.
"Hyvittämisen" tarve voi johtaa jopa valehteluun - suu sanoo sellaista mitä sydän ei tunne -
ja mielistelyn jälkeen on kovasti outo olo.
Kansanperinteemme ja kasvatukselliset oppimme ovat antaneet meille kuvan, että ihmisestä
tulee ylpeä, jos hänen sallitaan tuntea arvokkuutta.
Vähättely on tapojemme perusta, vaikka toiset kuinka kehuisivat "pöydän antimia", niin kuuluu
sanoa, etteihän tässä nyt paljon mitään ollut.
Sama toistuu muillakin elämän alueilla. Kehutkin kuittaamme vähättelyllä. Jos joku osoittaa
meille ystävällisyyttä, alamme heti epäillä, että mitähän se oikein ajaa takaa.
Itsetuntoiset ja omasta arvostaan tietoiset - ei pöyhkeät - ihmiset kiittävät saamastaan hyvästä
eivätkä jää selittelemään omaa arvottomuuttaan.
Sellaiseen meidän kaikkien tulisi pyrkiä.
Markku Laitinen
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti