Kuolemaan on tutustuttava.

"Elämässä mikään ei ole onnettomuutta sille, joka on ymmärtänyt että elämän menettäminen
ei ole onnettomuus, vaan osa maailmankaikkeuden järjestystä, osa maailmaa elämää.
Kuolemalta on riistettävä outous, siihen on tutustuttava ja totuttava." (Montaigne)


Memento mori, ajattele kuolevaisuuttasi. Kuka tahansa voi kuolla milloin tahansa. Elämä alkaa
vasta, kun oivaltaa syvällä sisimmässään, että aikaa on vain rajallinen määrä.


Kuolema kulkee vierelläsi, mutta kuten joku on sanonut: se ei ole vielä koskettanut sinua, ole
siis huoletta, nauti elämästäsi.


Jonain päivänä "käsi laskeutuu olkapäällesi" ja silloin on oltava valmis kuin munkit aikoinaan,
jotka piispa Amboriuksen mukaan nähdessään kuoleman olevan lähellä lopettivat syömisen,
pyysivät toinen toisiltaan anteeksi, kävivät ehtoollisella ja sitten kuolivat pois valmistautuneina
seuraavaan vaiheeseen iankaikkisuudessa.


Shakespeare kulkee samoilla vesillä:


Niin kaunista ei mikään elämässään
Kuin elämästä lähtönsä; hän kuoli
Kuin ois kuolemaa hän harjoitellut,
Pois heittäin kallehimman kalleutensa
Kuin kalun joutavan.


Me tarvitsemme elämänkoulun, mutta tarpeen olisi myös kuolemankoulu.


                                                                                                                      Markku Laitinen

Kirja: joka kertoo empatian olemuksesta.

"Kun todella keskitymme siihen, mitä toinen yksilö kokee sen sijaan, että pohtisimme, mitä
itse kokisimme hänen tilanteessaan, liittyy empatiaan  tutkitusti vähemmän epämukavuutta
sekä henkilökohtaista hätää, ja enemmän halua auttaa."


Elisa Aaltola & Sami Keto
Empatia
Myötäelämisen tiede
Into Kustannus 2017


Näin on sanottava: tässä on kirja, joka kaikkien tulisi lukea. Myötäelämisen ja empatian
taitoja on jokaisella, mutta ei kellään riittävästi. Tämä kirja tarjoaa mahdollisuuden kehittää
itseään sillä saralla.


"Pelkästään omaan näkökulmaan ja etuun keskittyminen on ahdasta egoismia, kun taas moraalin
kauneus piilee juuri sen kyvyssä muistuttaa muiden kokemuksista", kirjoittaa Elisa Aaltola, hän
yhdistää moraalin ja empatian:


"Korkea empatiataso on liitetty kykyyn kiukustua moraalisesti vääriksi koetuista asioista sekä
haluun tehdä jotakin tilanteen korjaamiseksi."


Kiukustumista voisi aiheuttaa vaikkapa seuraava kuvaus, jossa Aaltola lainaa filosofi William Jamesia, joka on todennut: "rikkaat voivat kyynelehtiä teatterissa köyhille roolihahmoille
samalla, kun heidän köyhät ajurinsa odottavat ulkona pakkasessa."


Kirjassa erotellaan empatian eri muodot seuraavasti: Kognitiivinen empatia on kyky, jonka
puitteissa me havaitsemme tai päättelemme muiden tunteita ilman, että otamme noihin tunteisiin
osaa.


Affektiivinen empatia on kokemusten ja tunteiden jakamista sekä siirtymistä itseemme: toisen
hätä herättää hätää ja onnellisuus onnellisuutta. Me tunnemme muiden varautuneisuuden,
rakkauden, innostuksen ja tuskaisuuden, vaikka emme aivan yhtä suurella liekillä kuin he itse.


Edellisten lisäksi kirjassa kuvaillaan projektiivisen, simuloivan ja ruumiillisen empatian muodot.


Sami Keto liittää empatian, tai paremminkin sen puutteen, uusliberalistiseen hokemaan: saat
mitä ansaitset. Jos et ole saavuttanut haluamaasi menestystä, se on oma vikasi. Jokainen on
vastuussa vain itselleen, joten sinun täytyy maksimoida hyöty itsellesi riippumatta siitä,
millaisia seurauksia siitä on muille.


Kuten huomataan kritiikki, jota Keto haluaa esille tuoda, on empatian kannalta katsottuna
aiheellista. Elämme itsekkyyden aikakautta, myötäelämisen taito ja empaattisuus eivät kuulu
ajan kuvaan.


Kirjan kirjoittajat ottavatkin rohkeasti kantaa myös arvokysymyksiin. Filosofia on tärkeämpää
kuin kilpailukyky, tai tehokkuus.


Kyky kehittyä ihmisenä ei ole itsestään selvyys. Empatia - myötäelämisen taito on tärkeä osa
kehittymistä. Elisa Aaltola ja Sami Keto antavat kirjansa kautta mahdollisuuden tarkastella,
missä kehityksen vaiheessa kukin kulkee ja millä tasolla yhteiskunnallisesti liikutaan.


                                                                                                                            Markku Laitinen

Jos haluat muuttaa maailmaa, niin ole hyvä ja aloita itsestäsi.

"Maapallo: Itsekkyytemme on ajanut maapallolla elinolosuhteemme vaaralliselle tielle (Ilmaston-
muutos, luonnonvarojen ehtyminen, luonnon monimuotoisuuden häviämisen aiheuttama eko-
systeemin muutos, väestönkasvu). Ekologinen tilanteemme pakottaa meidät kaikki etsimään
yhteistä hyvää. Nykyinen elämäntapamme ei ole maapallomme mittojen mukainen.


Yhteiskunta: Yhteinen hyvä ei voi toteutua, jos yhteiskunnan perusyksiköt taistelevat keskenään
saalistavan itsekkyyden vallassa taloudellisesta hyvinvoinnista. Meidän on jätettävä kapitalismi
taaksemme ja rakennettava uudenlainen taloudellinen järjestelmä, jossa saalistava itsekkyys on
korvautunut yhteisen hyvän tavoittelulla.


Yksilö: Hyvä elämä edellyttää, ettei yksilö hyväksikäytä toisia ihmisiä ja että hän on oman
elämänsä herra." 


Ylläolevat - Risto Suvannon havainnot pyrkivät osoittamaan mitä "hyvä" voisi merkitä meidän
ajassamme.


Hyvä ei synny itsestään, tarvitaan muutos, joka lähtee siitä, että on itse valmis muutoksen. Risto
Suvanto kiteyttää Simone Weilin ajatuksen tähän tapaan: "Jos haluat muuttaa maailmaa, niin ole
hyvä ja aloita itsestäsi."


Hän jatkaa vielä omaa pohdintaansa: "Itsekasvatus voi herättää meissä filosofin, viisauden
rakastajan, joka on eettisesti näkemyksellinen hyvän elämän ja hyvän yhteiskunnan tavoittelija.
Kasvatuksen ja itsekasvatuksen tehtävänä on säädellä itsekkyyden määrä kohtuulliseksi ja
torjua ahneus."


Aristoteleen Nikomakhoksen etiikan lause: "Jos kaikki kilpailisivat jaloudessa ja jännittäisivät
voimansa hyvien tekojen tekemiseksi, yhteisö saisi kaiken tarvitsemansa ja kukin itselleen
suurimman hyvän, sillä hyve on sellainen." On löytänyt paikkansa Suvannon ajattelussa.


Lähteet: Talouskasvun jälkeen, filosofinen tarina ihmisen ahneudesta ja kasvun
mahdollisuudesta. Risto Suvanto, Elpo ry 2013


                                                                                                                 Markku Laitinen

Maapallo ei kestä tätä.

"Yritykset käyttävät valtavan määrän rahaa mainostamiseen keskeisenä päämääränään - ei
niinkään tiedottaa tuotteistaan - vaan saada meidät kokemaan tyytymättömyyttä ja turvat-
tomuutta. Lääkkeeksi sisäiseen levottomuuteemme tarjotaan mahdollisuutta omistaa jotain,
ei mahdollisuutta harmoniaan sisäisen ja ulkoisen maailmamme välillä. Meidän täytyy uskoa,
että meissä on jotain vikaa. Ostat tämän, niin saat mielenrauhan. Ostat tämän, ja olet turvassa."
(Sami Keto)


Yritämme lohduttautua ostamalla, seuraamme mielihaluja, meidät ohjataan - aivopestään
uskomaan, että juuri tämä tuote tekee sinut onnelliseksi.


Kulutuskulttuuri kukoistaa villinä, eikä sitä yritetä suitsia miltään taholta, vaikka jäätiköt
sulavat käsiin ja luonnonkatastrofit seuraavat toinen toistaan.


Kulutamme luonnonvaroja kiihtyvällä tahdilla, saastutamme elinympäristömme elinkelvot-
tomaan kuntoon, vain halujemme tähden.


Luonnollisten tarpeiden tyydyttämiseen emme tyydy, vaan tahdomme enemmän, kaikkea
ja nyt, heti.


Meistä on tullut zompeja, jotka vaeltavat marketista markettiin. Pakenemme tylsyyttä, joka
valtaa meidät entistä helpommin.


Tyytyväisyyden olotila on meille lähes tuntematon, tai tunnemme tyytyväisyyttä vain
hetkellisesti, tyydyttäessämme halujamme.


Maapallo ei kestä tätä ihmisen onnetonta ryntäilyä "kiiltävän perässä", se natisee liitoksissaan
ja varoittelee ihmiskuntaa "myrskyillä ja tulvilla".


Me vain työnnämme päätämme yhä syvemmälle pensaaseen.


                                                                                                                   Markku Laitinen

Kirja: jossa sota päättyy, mutta ei pääty kotona.

"Sodan jälkeenhän kiellettiin puhumasta, ei saanut mitään kriisihoitoa ja painajaiset seurasivat
yö yön jälkeen." (Nanen, s. 1953)


Jälleenrakentajien lapset
Sotienjälkeinen Suomi lapsen silmin
Antti Malinen & Tuomo Tamminen
Gaudeamus 2017


"Tunteita ei näytetty ja ei saanut näyttää, läheisyyttä vältettiin." (Nainen, s. 1953)  Sodan jäljet
ovat syvällä suomalaisessa sielunmaisemassa, vaikka vuosikymmenet ovat niitä silottaneet.


Jälleenrakentajien lapset kuvaa erinomaisella tavalla sen, mitä lapsi kokee, kun sota päättyy,
mutta ei pääty kotona eikä ympäristössä.


Malisen ja Tammisen kirja perustuu muistoihin, joita sota-aikana ja pian sodan jälkeen
syntyneet ovat kertoneet.


"Vanhemmat hoitivat lastensa pelkoja kuka mitenkin. Yleisin käsittelytapa tuntui olleen 
vaikeneminen. Tämä harvoin toimi, sillä lapset kuulivat ja aistivat vanhempien huolen ja
imivät sen itseensä, mikä vain pahensi lasten ahdistusta."


"Enemmistö kielteisistä ja ahdistavista tunnemuistoista liittyy tilanteisiin, jotka näyttäytyivät
lapsuudessa outoina, pelottavina tai käsittämättöminä. Muistojen ahdistavuutta lisää se, että
lapset ovat turhaan kaivanneet selityksiä näkemälleen ja kokemalleen. Näihin tilanteisiin
muistelijat kertovat hakeneensa vastauksia myöhemmällä iällään."


Ylläolevista kirjan kirjoittajien päätelmistä voimme ymmärtää, ettei juuri kukaan ole voinut
selvitä "ehjin nahoin" sodan jaloista, eikä ainakaan lapsi.


"Elettiin loppusyksyä, ja ovestamme astui musta, partainen ja likainen mies. Pelästyin ja
juoksin kiikkutuolissa istuneen vaarini syliin. "Älä pelkää, se on isä", sanoi äitini."
(Nainen, s. 1939)


Äskeinen kertoja jatkaa: "Aloitin kansakoulun syksyllä 1946. Luokkamme oli tyypillinen
sodanjälkeinen kooste 7-vuotiaista: oli lapsia, joiden isä oli jäänyt rintamalle, lapsia, joiden
äiti oli ehtinyt uuteen avioliittoon, oli lapsia, joiden isä oli sokea, rampa tai muuten
järkyttynyt, ja lapsia, joiden isälle oli jäänyt päälle komentovaihde. Oli myös evakkolapsia
ja Ruotsista palanneita."


Monen lapsen todellisuus oli hyvinkin karu. Vuonna 1940 syntynyt mies muistaa isänsä
kiukkuisena ja pirullisena alistajana, joka piti pojalleen alokaskoulutusta koko lapsuuden
ajan.


"Isä pakotti minua riisitautista ruipeloa olemaan 5-vuotiaasta lähtien yhtä kovassa saunan
löylyssä mitä hän itsekin oli. Hän manasi, että saatana huomisesta lähtien sinun on ruvettava
pitämään hametta kun olet noin akkamainen, kun et pysty löylyssä olemaan."


Lasten elämä kireän ilmapiirin ja turvattomuuden leimaamassa kodissa muuttui helposti
ilottomaksi. Koulusta kotiin päästyään lapset joutuivat olemaan varpaisillaan, ja ongelmien
pitkittyessä lapset oireilivat ruumiillisesti.


Sotien jälkeinen lapsuus sisälsi joskus (joillekin) myös unohtumattomia onnen hetkiä, kuten
seuraava muistelo osoittaa:


"Kauneimpia muistoja lapsuudestani: tuli Lauantain toivotut radiosta, soi Metsäkukkia, isä
sieppasi äidistä kiinni ja alkoivat tanssia, me lapset alasängyn reunalla yleisönä."


Mutta usein todellisuus näyttäytyi lasta haavoittavana ja traumaattisena kokemuksena:
"Mitähän minä olisin ollut, neljä tai viisi vuotta vanha. Minua rupesi jostain syystä
itkettämään, en nyt muista, että siihen olisi ollut mitään erityistä aihetta. Äiti ja isoäiti
sitten molemmat huusivat vieressä, että lakkaat heti huutamasta taikka saat selkääsi. Ja
lopulta minä sitten sain vitsaa, ja enhän minä silloin voinut enää lakata huutamasta."
(Mies, s. 1941)


Malisen ja Tammisen kirja osoittaa meille ettei ole olemassa mitään "miesten sotaa", sota
koskettaa kaikkia, ennen kaikkea lapsia.


Miehet "särkyivät" rintamalla, naisten oli pakko "lakata tuntemasta" kotirintamalla ja siinä
sivussa lasten elämä mureni palasiksi.


Jäljet ovat kauaskantoisia, yhden sukupolven henkinen vammautuminen näkyy toisessa ja
kolmannessa polvessa "selittämättömänä ahdistuneisuutena", tunnelukkoina ja vaikeutena
kertoa omista ongelmistaan.


Antti Malinen ja Tuomo Tamminen ovat tehneet kirjansa myötä "palveluksen isänmaalle".
On tärkeää, että sota -ja sodan jälkeinen aika tulee näkyville myös lasten silmin katseltuna.


Jälleenrakentajien lapset on täynnä "historian huminaa". Kirjasta löytyy kauniita valokuvia,
jotka jo itsessään kertovat paljon.


                                                                                                                   Markku Laitinen

Hänen omatuntonsa on puhdas, se on käyttämätön.

"Machiavellilaiseen maailmankuvaan liittyy kilpailu, hierarkiat, pysyvien ja aitojen sosiaalisten
siteiden harvinaisuus, agressio, manipulaatio, teeskentely ja hallinta. Tällaiset yksilöt ovat
varsin tehokkaita muiden tunteita koskevan tiedon hyödyntämisessä. , ja sen avulla he nousevat
nopeasti ylemmäs sosiaalisilla hierarkioilla pönkittäen alati asemaansa Pintatasolla he voivat
vaikuttaa viehättäviltä ja välittäviltä - hauskoilta yrityspomoilta tai yliluotettavilta poliitikoilta -
mutta heidän motiivinsa on lopulta oman aseman ajaminen erilaisten teeskentelyn muotojen
kautta."   (Elisa Aaltola)


Aaltola jatkaa: "Tällaista yksilöä voi kutsua myös nietzsceläiseksi, sillä kyseenomaisen klassikkofilosofin ajatuksia mukaillen hän pyrkii oman kyvykkyytensä, minuutensa sekä
valtansa kasvattamiseen keinoja kaihtamatta ja pitäen lopulta jonkinlaisena mielenheikkoutena
sitä, että pyrkisimme hierarkkisen, kilpailevan yhteiskunnan sijaan tasavertaiseen, moraalista
huolta ja myötäelämistä painottavaan yhteiskuntaan. Ohjeeksi nousevat egoistisen todellisuus-
käsityksen perusteemat: oma asema, indentiteetti ja valta suhteessa muihin."


Lähteet: Elisa Aaltola & Sami Keto
Empatia, Into Kustannus 2017


Politiikoksi aikovilta suorastaan vaaditaan kyseisiä ominaisuuksia. Politiikassa jo mukana
olevat näyttäytyvät kuvatun kaltaisina.


Poliittiset pyrkyrit käyvät imagokoulutuksessa, heidät "stailataan", heidän julkisuuskuvansa
muokataan "mukavammaksi, vetoavammaksi ja miellyttävämmäksi".


Mutta sisäiset ominaisuudet eivät muutu miksikään, narsistiset tarpeet, egoistiset päämäärät ja
vallanhalu ovat edelleen motivaation peruspilareita.


Tämän takia yhteiskuntammekin pääsuuntauksia ovat kilpailu, tehokkuus, raaka talousajattelu
ja lähes fasistinen kansalaisten arvottaminen, joka tuomitsee vanhukset, sairaat ja kaikki ne
joiden katsotaan olevan tuottamattomia. Empatia, myötäelämisen taito nähdään heikkoutena,
joka hidastaa taloudellista kasvua.


Me kansalaiset ajattelemme toisin, mutta äänestämällä valitsemme "ruoskanheiluttajat"
vallanpitäjiksi. Siihen on looginen peruste, arvomaailman edustajat harvoin hakeutuvat
politiikkaan. Jos he joskus sinne eksyvät, niin he palavat nopeasti loppuun, koska joutuvat omantuntonsa kanssa ristiriitaan.


Egonsa pullistamille "oikeille" poliitikoille näin ei käy. Joku onkin todennut : "Hänen
omatuntonsa on puhdas, se on käyttämätön."


                                                                                                                            Markku Laitinen

"Syntymähumanisti", Aleksanteri Ahola-Valo.

"Olla toimettomana, elää käyttämättä aivojaan ja ajatuksetta on kuolemaakin pahempaa. Se
merkitsee sitä, että ei elä, vaan on olemassa vain väliaikaisesti - suruksi muille."
(Aleksanteri Ahola -Valo)


Aleksanteri Ahola-Valon (1900-1997) elämäntarina on uskomaton ja hämmästyttävä.
Lapsuutensa hän vietti Inkerissä. Koki Venäjän vallankumouksen. Tuli tunnetuksi Valko-
Venäjällä. Eli aikansa Stalinin Neuvostoliitossa. Pakeni Suomeen. Etsiytyi Ruotsiin. Palasi
vanhuutensa päiviksi Suomeen.


Ahola-Valo loi noin 10 000 numeroitua taideteosta, tuhansia päiväkirjansivuja, kasvatus - ja
ajanseurantajärjestelmän, keksintöjä, huonekaluja, symbolimerkistön, rakennuksia, ideoita,
työtapoja ja työkaluja.


Aleksanteri tuttavallisemmin Ali tunnetaan ehkä parhaiten Koulupojan päiväkirjoistaan.
Päiväkirjoista käy ilmi mm. se, että Ali, yhdessä kylän muiden lasten kanssa perusti Lasten leikkikoulu-nimisen, monta vuotta toimineen lasten oman koulun.


Ali oli poikkeuksellinen lapsi, jota isä rohkaisi - ja kotiopettajattareltaan hän omien sanojensa
mukaan "imi hartaasti viisauden maitoa". Alin lahjakkuus huomattiin varhaisessa vaiheessa.
Seisemänvuotiaana Alilla oli jo selkeä päämäärä: "Haluan tulla johtajaksi onnen ja rakkauden
maailmaan.


Lasten koulun joulujuhlassa 25.12.1908, Ali lausui kirjoittamansa runon:
Maailman lapset!
Itsemme meidän on opittava rakentamaan uusi maailma, hyvyyden maailma, viisautta, järkeä
ja valoa täynnä oleva maailma.
Että planeettamme puhdistuisi ikuisista virheistä, menneisyyden päihtymyksestä.
Siihen käskee planeetta tämä ja Leikkikoulumme oma.
Että olisimme ikuisen ystävyyden lapsia, uuden maailman alkuja. Tehdäksemme
käänteentekevän murroksen tähän historian hetkeen.
Lapset ikiystävinä, lapset maailman sielun puhtauden alkuna.


Aleksanteri Ahola-Valoa voi hyvällä syyllä kutsua "syntymähumanistiksi". Päiväkirjoihin
tallentuneet, lapsen mielessä kehkeytyneet, syvälliset pohdinnat ovat monelle aikuisellekin
tavoittamattomia.


Aleksanteri Ahola-Valon elämään ja ajatuksiin pääset tutustumaan lähemmin seuraavien
lähteiden myötä:
Koulupojan päiväkirja osat 1-3 (Julkaisija Elpo ry)
Aleksanteri Ahola-Valo ja Viisas Rakkaus (Risto Suvanto, Elpo ry)
Ahola-Valon suppea elämänkerta   (Risto Suvanto, Elpo ry)
Tapasin Tolstoin (Saana Saarinen, Finn Lectura)
Kaija Juurikkalan elokuva, Valo.


                                                                                                                Markku Laitinen            


 

Tehdä hyvää ja elää sovinnossa.

"Joka ihminen pitää opettaa elämään terveellistä elämää ja rakastamaan ja auttamaan aina
toinen toistaan. Kouluissa pitäisi opettaa jo lapsena paremmaksi tulemista, että jokainen olisi
säilyvä tervejärkisenä, että ei kukaan tekisi pahaa toiselle ihmiselle. Järjetöntä on kuluttaa
elämänsä aikaa ja terveyttään paheille silloin kun on ihana tehdä hyvää ja elää sovinnossa.
Koulujen tulee olla järkevän kasvatuksen kannalla huolehtimassa koko maailman
onnellisuudesta, että ei yksikään ihminen kärsisi tyhmästä välinpitämättömyydestä lasta kohtaan. Miksi meidän on aloitettava jo kohta vauva-asteesta totuttautumaan tyhmien aikuisten tavoille?
Me haluamme olla raittiita ja koko elämästä, kaikesta toiminnastamme vastuullisia eikä jäädä ikuisesti matkimaan kaikkea sitä mikä tuottaa vain vääryyden tuskaa ja onnettomuutta. Riittää jo
olla sairaana, tyhmänä apinana menneisyyden kahleissa. Me haluamme olla aitoja ihmisiä, eikä
apinoita ihmisen hahmossa. Kysymys on korkean ihmisarvon luomisesta maailmaan. Oppikaa elämään tietoisina korkeista ihmisarvoista."   (Aleksanteri Ahola-Valo, 8-vuotiaana, 21.7.1908) 


Lähteet: Tie arvoelämään, pois virheitten ajasta, Aleksanteri Ahola-Valo kasvattajana, koonnut
Risto Suvanto, Elpo, ry.


"Väitän että Aleksanteri Ahola-Valo on oman aikansa värikkäin suomalainen. Hänen
elämäntarinansa, elämäntyönsä ja ajattelutapansa räjäyttävät tavanomaisuuden rajat." Näin
kuvailee Risto Suvanto Ahola-Valoa.


Tutustuttuani kyseisen henkilön elämänkaareen, ajatuksiin ja saavutuksiin, olen päätynyt
samaan tulokseen, kuin Suvantokin. Palaan myöhemmin tämän aiheen pariin laajemmin.


                                                                                                                              Markku Laitinen


                                                                                                                                                                                                                 

Älä ota lasta syliin.

Lyhyitä lastenhoito-ohjeita äidille vuodelta 1941.
"Älä ota lasta syliin joka kerta, kun hän huutaa, äläkä pidä muutenkaan lasta paljon sylissä! Se
estää ja hidastuttaa lapsen kehitystä."


Perinteinen lastenkasvatus tähtäsi tottelevaisiin, sopeutuvaisiin ja hiljaisiin lapsiin.
"Äiti aina sanoi, että muistakaa olla nöyriä."
(Kirjasta: Jälleenrakentajien lapset, sotien jälkeinen Suomi lapsen silmin, Gaudeamus 2017)


Mitä pitäisi ajatella näistä opeista, jotka herättävät lähinnä kummastusta? Me 50-luvulla
syntyneetkin saimme nauttia tuon kaltaisten oppien hedelmistä.


Eivätkä opit olleet kokonaan kadonneet vielä 60-lukulaistenkaan lapsuudesta. Lapset täytyi
karaista ja valmistaa kovaan elämään.


Sota-aikana selviytyminen vaati tunnekylmyyttä, sitä korostettiin myös lastenkasvatuksessa.
Pelkureita ja "itkupillejä" halveksittiin, työteliäitä ja sankarillisia arvostettiin.


Kaikenlainen "herkkyys" kiellettiin itseltä ja sellaiset "oireet", mitkä viittasivat lasten hellä-
mielisyyteen, "korjattiin piiskamalla."


Tämä kaikki tapahtui "yleisen hyvän" nimissä. Uskomus, että vain kovettamalla itsensä voi
selvitä kaikista elämän kolhuista muuttui "totuudeksi", joka jäi elämään.


Sitä "totuutta" olemme kantaneet aina kolmanteen sukupolveen saakka ja vasta nyt alamme
ymmärtää, ettei meidän tarvitse koko ajan suojautua - pelätä.


Meillä on oikeus tuntea, herkistyä, ilmaista kaikki ne syvälliset kokemukset jotka olemme
torjuneet. Olemme oppineet että lapsi tarvitsee lohdutusta, turvallista syliä ja paljon rakkautta.


Meidän ei tarvitse enää osoittaa, että "pärjäämme vaikka yksin", eikä meidän tarvitse olla
pelottomia sankareita, me saamme olla ihmisiä.


                                                                                                                         Markku Laitinen

Täyteläisen elämän salaisuus.

"Luovuuden inspiraatioelämys on innostus ja luovuuden toteuttamisen elämys on ilon tunne,
joka on paljon syvempi kokemus kuin ilonpito tai huvitukset."  (Tor-Björn Hägglund)


Hägglund sanoittaa tässä meidän kaikkien tunteman kaipuun, jota eivät ilonpito ja huvitukset
riitä tyydyttämään.


Innostua jostain niin, että ei edes ehdi nukkumaan, antautua jonkin pariin niin voimallisesti,
että on tukahtua ilosta.


Sellaisina hetkinä "ihminen on antautunut" elämälle ja kokee olevansa joka solullaan olemassa.
Elämän tarkoitusta ei tarvitse miettiä, se on läsnä olevassa hetkessä.


Hägglund paljastaa meille täyteläisen elämän salaisuuden.

Löydä oma olemuksesi.

"Saattaa olla tärkeämpää olla hereillä kuin menestynyt, tasapainoinen tai terve. Mitä hereillä
oleminen tarkoittaa? Ehkä se tarkoittaa sitä, että elää vilkkaasta mielikuvituksesta, reagoi
vilpittömästi ja rohkeasti tilaisuuteen ja välttää houkutusta noudattaa pelkkää tapaa tai
kollektiivisia arvoja."  (Tuntematon)


Tylsistyminen on sitä ettei, "keksi mitään tekemistä", tai tekee sellaista mitä kaikki muutkin
tekevät. Ajelehtii tapahtumasta toiseen ja jättää tilaisuutensa käyttämättä.


"Hyvä" tylsistyminen on sitä, että sietää "tekemättömyyden hetket" ilman, että neuroottisesti
alkaa häärätä jotain epäoleellista.


Ahdistunut ja tuskainen olo - tylsistyminen tarkoittaa, että jokin osa minua pyrkii saamaan
kuuluville sen, mikä minä oikeasti olen, minua ravistellaan hereille.


Viesti kuuluu: mene sinne mihin sinun kuuluukin mennä. Tee sitä, mitä sinun kuuluu tehdä.
Ole sellainen kuin sinun sisimpäsi sanoo.


Löydä oma olemuksesi ja toimi sen mukaisesti.


                                                                                                                      Markku Laitinen

Ainoa asia, joka olisi ollut tärkeä on Rakkaus.

"Mutta sitten kun olemme yksin ja on yö ja niin pimeää ja hiljaista, ettemme kuule emmekä näe
mitään muuta kuin omat ajatuksemme, jotka lisäävät ja vähentävät elinvuosia, emme muuta
kuin pitkän rivin noita epämiellyttäviä tosiasioita, jotka armottomasti osoittavat, kuinka pitkälle
kellon viisari on edennyt, kun näemme vain tuon mustan seinän hitaan ja keskeytymättömän
lähestymisen, seinän, joka lopulta nielaisee kaiken, mitä minä rakastan, toivon, omistan, haluan
ja tavoittelen - silloin kaikki elämänviisaudet ryömivät piiloon, josta niitä on mahdoton löytää,
ja ahdistus laskeutuu unettoman päälle kuin tukehduttava peitto." (C.G.Jung)


Jungin kuvaus kuolemanpelosta hätkähdyttää. Tahallisen provosoiva kuvaus on tarkoitukseltaan hyväntahtoinen. Pyrkimyksenä on herättää meidät tähän hetkeen.


Ymmärrykseen, että olemme eläneet valheessa, ainoa asia, joka olisi ollut tärkeä on Rakkaus.


                                                                                                         Markku Laitinen

Ihminen tuntee kylläkin olevansa hullu...

"Ihanteena ei ole tulla järjeltään ja mieleltään terveeksi vaan elää luovasti reagoimalla myöntei-
sesti voimakkaisiin mielialoihin, tunteisiin ja kiehtoviin ajatuksiin." (Tuntematon)


Elämän tuntu syntyy siitä, että jokin herättää tarpeeksi voimallisen sisäisen tunteen ja saa koko
olemuksen "kihisemään".


Tuolloin ihminen tuntee kylläkin olevansa "hullu", mutta ei anna sen häiritä, koska elämä kosket-
taa juuri tuossa hetkessä niin vahvasti, ettei muulla ole väliä.


Sielua ravisteleva runous, kirjallisuus, kuvataide ja musiikki on syvien tunnekokemusten aikaansaamaa ja siksi niin koskettavaa.


Heittäytymällä elämän virtaan ihminen voi mennä "rikki", mutta samalla hän tekee suurimmat
löytönsä, hän löytää aidon minänsä, sisäisen elämänsä.


                                                                                                                          Markku Laitinen

Ihmisten moraaliseen kykyyn ei pidä luottaa.

"Me olemme tehneet kaiken mahdollisen ulkoisen maailman hyväksi, kehittäneet tieteen
uskomattoman pitkälle ja tekniikan käsittämättömään täydellisyyteen. Mutta ihmistä, jonka
pitäisi hallita järkevällä tavalla kaikkia näitä ihanuuksia, me olemme pitäneet itsestään
selvänä ottamatta huomioon, että hän ei moraalisesti eikä psykologisesti ole vielä suinkaan
sopeutunut näihin muutoksiin."  (C.G. Jung)


Tämä Jungin esittämä näkökulma on ajankohtainen juuri nyt, kun "kehitys kehittyy" ja olemme
harppaamassa kohti tekoälyn maailmaa.


Sotateknologia on tietenkin jälleen eturivin kulkijana, tekoälyn ensimmäisenä hyödyntäjänä ja
kokeilijana sotateollisuus tulee muuttamaan maailmanjärjestystä.


Meidän tulisi kovaa kyytiä olla laatimassa eettistä säännöstöä sen suhteen miten, missä ja millä tavalla tekoälyä hyödynnetään.


Meidän ihmisten moraaliseen kykyyn ei pidä luottaa, historia kertoo siitä karua kieltään.


                                                                                                                 Markku Laitinen


 

Onko suru aivotoiminnan tulosta, entä rakkaus?

"Vaikka aivotutkimus on hyvää vauhtia selvittämässä aivokeskusten ja aivotoimintojen
arvoitusta, psyykkisten toimintojen mekanismi, ajattelu ja ymmärrys, on kaikkea muuta
kuin selvitetty. Tällä haavaa tiedämme enemmän siitä, mitä emme tiedä, kuin siitä mitä
tiedämme. Mitä paremmin opimme tuntemaan aivojamme, sitä monimutkaisemmilta ne
vaikuttavat."  (Richard David Precht)


Aivot ovat kuin avaruus, aina on edessä uusi yllätys. Maailmankaikkeus ei tunnu olevan
rajallinen, vaan jatkuu loputtomiin. Aivojen arvoituskin voi jäädä ihmiseltä selvittämättä.


Aivotutkimus on kyllä kyennyt pilkkomaan aivot niin, että kyetään sanomaan missä "lohkossa"
kukin toiminto sijaitsee, mutta se ei vastaa siihen "missä sielu sijaitsee".


Onko suru aivotoiminnan tulosta, entä rakkaus, empatiakyky, syntyvätkö syvälliset tunteet
jossain aivojen sopukoissa?


Missä on uskonnon paikka? Miksi liikutun joidenkin tapahtumien äärellä? Onko kuolema
"kirjoitettu aivoihin?"


Aivotutkimus saattelee meidät jännittävien asioiden äärelle, viimeisimpien "löydösten"
joukkoon kuuluu sekin, että aivomme kykenevät "keskustelemaan" tietämättämme
toisten aivojen kanssa. Eli kadulla kulkiessamme aivomme kommunikoivat tuon toisen
kulkijan aivojen kanssa.


Aivotutkimuksessa rationaalisuus ei taidakaan riittää perusteeksi, vaan mukaan on otettava
filosofia, psykologia ja ehkä jopa teologia.


Eläimet eivät juurikaan mietiskele olemassaolonsa tarkoitusta, mutta me ihmiset teemme
niin, onko sekin aivotoimintojemme tulosta?


                                                                                                                  Markku Laitinen

Tyhmää jääräpäisyyttä.

"Hänet on saatava ymmärtämään, että erehdyksen tunnustaminen, jos hän sellaisen huomaa
omissa väitteissään, osoittaa arvostelukykyä ja vilpittömyyttä. Erehdyksensä huomaaminen
ja itsensä oikaiseminen, väärästä kannasta luopuminen keskellä väittelyn kiivautta, ovat
harvinaisia, voimakkaita ja filosofisia ominaisuuksia." (Michel de Montaigne)


Miten paljon tyhmää jääräpäisyyttä, oikeassa olemisen tarvetta ja viisastelua sisältyy omaan
elämänhistoriaan - aivan liikaa.


En tahtoisi takaisin niitä hetkiä, jolloin kiivaasti väitin jonkin asian olevan juuri niin, kuin
olin sen kokenut, havainnut, tai muistanut.


Enkä varsinkaan niitä hetkiä, jolloin itsekin havaitsin olevani hakoteillä, mutta en kyennyt
luopumaan kannastani.


Noiden hetkien jälkeinen häpeän tunne elää minussa ikuisesti.


                                                                                                                   Markku Laitinen