"Sinulla on valkosolut voimakkaasti koholla, näyttää erittäin todennäköiseltä että sinulla on
akuutti leukemia."
"Rakas, olen tässä, minä sanon, painan käteni hänen poskilleen ja jatkan: Karin kulta, me
selviydytään tästä, lupaan sen, tämä hoituu kyllä."
Tom Malmquist
Joka hetki olemme yhä elossa.
Suomentanut Outi Menna
Kustantamo S&S 2017
Tämä monikerroksinen, tositapahtumiin perustuva romaani voitaisiin luokitella inhorealismiksi,
ellei se olisi inhimillisyydessään niin voimallinen.
Tuossa alkukohtauksessa Tom antaa Karinille lupauksen ja luo toivoa, mutta se kaikki
osoittautuu tuulesta temmatuksi.
Karinin sairaus etenee pelottavalla vauhdilla: "Kaksi päivää sitten me katsottiin yhdessä leffaa."
Ja mikä onnettominta, Karin on raskaana.
Tom Malmquist on kirjan kertoja ja kokija. Kriisin alussa Tom ymmärrettävästi torjuu tunteensa.
Rationaalisen toiveajattelunsa ajamana hän kirjaa kaikki hoitotoimenpiteet ylös, kertoakseen
niistä myöhemmin Karinille.
Livia on vauvan nimi. Livian syntymä on kaksinkertainen ihme. Tom juoksee nyt keskoshoitolan
ja teho-osaston väliä, eikä hän tiedä onko mukanansa ilo vai suru.
Karin kuolee ja vauva jää henkiin. Suru odottaa vielä vuoroaan. Tom palaa kotiin Livian kanssa.
Tom saa apua sekä äidiltään, että Karinin äidiltä.
Myös Karinin isä on ajoittain läsnä. Oman isänsä Tom kohtaa moneen kertaan, sekä
nykyisyydessä, että menneessä muodossa.
Malmquistin kirjaan ilmestyy muistoja elämän eri aikakausilta. Lapsuudesta, Karinin kanssa
vietetyistä hetkistä ja muistakin elämän tapahtumista.
Nykyhetken arjen kuvauksissa on läsnä Livia, joka vaatii lapsen oikeudella rakkautta ja hoivaa.
Livian nukkuessa muistot Karinista nostattavat surun tunteet elävästi koettaviksi.
Malmquist on kaikessa "arkisuudessaan" kuin vanha tuttu, jolle on sattunut ikäviä asioita.
Hän on sellainen oman elämänsä ponnistelija: "Olen oppinut elämään kalseuden keskellä,
mitään odottamatta."
Markku Laitinen
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti