Ilon opettajia ovat pienet lapset.

"Ilo on pyyteetön, voimakas, dynaaminen ja sees sieluntila. Se on kauneuden ja hyvyyden
sukulainen eikä se näyttäydy ilman kiitollisuutta. Ilon kaksoissisar on suru, mutta sen
vastakohta on katkeruus."   (Tuntematon)


Ilon opettajia ovat pienet lapset. Heidän ilonsa on teeskentelemätöntä. Rakastunut nuori kokee
huumaavaa iloa. Äidiksi ja isäksi tulleet ovat ilonsa kukkuloilla.


Aikuiset iloitsevat katsellessaan lasten ja nuorten iloa. Ikääntyvä ihminen iloitsee pienistä
hetkistä.Vanhuksen tekee iloiseksi kaunis muisto.


                                                                                                             Markku Laitinen

Kumppanista, joka vielä "eilen" oli "virheetön".

"Tasapainoisessa suhteessa on valinnan vapaus ja mahdollisuus sanoa ei ilman, että pelkää
toisen kokevan tulevansa torjutuksi tai hylätyksi. Tasapainoisessa suhteessa kummallakaan
ei ole tarvetta määräillä tai hallita toista. Tällöin ei ole kysymys kilpailusta vaan tasavertaisesta
kumppanuudesta, jossa kumpikin hyväksyy toisen puutteet ja epätäydellisyyden kokematta
tarvetta muuttaa, korjata tai parantaa toista. Kummallakin on myös vastuu omasta hyvinvoinnista
ja hyvästä olosta. Silloin ei tarvitse toista tuomaan turvallisuutta ja tasapainoa. (Ben Malinen)


Malinen kuvailee parisuhteen ideaalitilan, jonka edellytykset ovat vaativia. Psyykkisesti ja
henkisesti tasapainoiset ihmiset ovat ehkä kykeneviä Malisen esittämään tasapainoiseen
suhteeseen, mutta meille muille se on utopiaa.


Enemmistö parisuhteessa olevista on Malisen esittämän todellisuuden kääntöpuolessa eläviä.
Torjutuksi ja hylätyksi tulemisen kokemukset, määräilyn ja hallinnan tarve, toisen vikojen huomioiminen - ovat "jokapäiväistä kauraa" - oma hyvinvointi ja hyvä olo siirretään kylmästi
toisen vastuulle, eikä tasavertaisuudesta juurikaan käydä keskustelua.


Läheisriippuvuus, mustasukkaisuus ja epämääräinen paha olo, leijuu parisuhteiden yllä, eikä
syytä suinkaan etsitä omasta sisimmästä, tai omasta elämänhistoriasta, vaan kumppanista, joka
vielä "eilen" oli "virheetön".


Eri asia on, jos tuo toinen todistettavasti näyttäytyy narsistina, sosiopaattina tai psykopaattina,
silloin täytyy juosta todellakin karkuun.


Tavanomainen kypsymättömyys, psyykkisen ja henkisen kasvun keskeneräisyys, tai taantuma,
jossa pyritään uudelleen elämään teini-ikäisen tunne-elämää, ovat parisuhteiden todellisuutta,
eikä näistä ongelmista selviydytä toista tuijottamalla.


Matka omaan sisimpään voi olla avain, jolla parisuhteen lukot avautuvat. Se, että vain toinen
lähtee tälle matkalle ei riitä. Kummallakin on oltava valmius tutkia omaa sisäistä maailmaansa.

Avun etsiminen, esimerkiksi psykoterapiaan hakeutuminen voi olla viisas ratkaisu, mikäli
haluaa tosissaan löytää itselleen "lääkkeen".


Lopuksi vielä lohduttava näkemys Salon Gahlinilta: "Onneton avioliitto johtuu siitä, että kaksi
erinomaista ihmistä on joutunut toistensa huonoon seuraan."


                                                                                                            Markku Laitinen
  

Älä itke

Kuka minut tähän opetti? Älä itke.
Rakas ihminen on kuollut
Surumusiikki soi


Kirkko karun kaunis, arkku
valkea kuin lumi


Aika laskea kukkaset, sanoa sana
vuolas itku ottaa vallan


poistun nolona ja
häpeissäni.


                                       Markku Laitinen

Surullinen totuus.

"Tiedämme ettei mikään kestä, mutta silti äkisti virinnyt tietoisuus omasta katoavaisuudesta
voi tuntua yllättävän surulliselta. Tietyt sanat ja paikat ja melodiat täyttävät meidät
musertavalla kaipuulla, saavat meidät ajattelemaan vuosien kulumista ja muistelemaan
kaikkea menettämäämme."  (Richard Holloway)


Tunnen sanatonta kaipuuta johonkin. Haikeus valtaa mieleni aamu-usvaisen pellon reunalla.
Harmaita latoja siellä täällä, katto romahtamaisillaan, odottamassa tyynenä sitä hetkeä, kun
niiden on kadottava peltomaisemasta. Näkymä tekee minusta surumielisen.


"Surullinen totuus on, että olemme vain elämän hetkeksi kylään kutsumia vieraita, joiden
on pian tehtävä tilaa seuraaville tulijoille, ja jos yritämme pyristellä omaa lähtöämme vastaan, onnistumme vain tekemään olomme kurjaksi." (Holloway)


Lintuparvi lehahtaa ojanpientareelle, niiden touhukkuus kirkastaa ajatukseni. Olen valmis
lähtemään.


                                                                                                               Markku Laitinen

Kirja jossa nauretaan eliittihömpälle.

Suomi - maa, jossa yksinhuoltaja laulaa karaokessa kahden promillen humalassa, itku kurkussa,
Rakastan elämää neljän aikaan iltapäivällä samaan aikaan kuin yksinhuoltajan yhdeksänvuotias
tytär potkii jalkakäytävällä karaokeravintolan edessä likaisia jääkimpaleita edestakaisin.


Jyrki Lehtola
SUOMI 100
Kustantamo S&S Helsinki


Jyrki Lehtolan Suomi 100 kirja on parhaimmillaan kuin Kari Suomalaisen satiiria. Pahimmillaan
kirja tarjoaa vain mautonta pilaa. Lukijaa nauratetaan eliittihömpällä, se on parasta.


Lehtola kuvaa kirjassaan suomalaisen lähiökulttuurin nousukautta tähän tapaan: Maalaisille
alettiin rakentaa kaupunkien laitamille lähiöitä. "Hyvä niiden on asua samaan aikaan kaupungissa
ja kaukana kaupungista niin, että pääsevät nopeasti kannolle istumaan."


Lehtola on huomioinut myös Alexander Stubin kokoaman bränditoimikunnan aikaansaannokset.
"Koska maabränditoimikunnan loppuraportin eräs pääsanomista oli se, että suomalaisen tulee
luottaa itseensä, toimikunta itse luotti kykyihinsä, visioihinsa ja suomalaiseen lahjakkuuteen
siinä määrin, että palkkasi brittikonsultti Simon Anholtin 150 000 eurolla luomaan suomelle
maabrändin. Maabränditoimikunnan itseluottamuksesta kertoi myös se, että ennen kuin kukaan
oli ehtinyt naureskella toimikunnan raportille ennen kuin se oli edes ehtinyt ilmestyä, toimikunta
toivoi painokkaasti, ettei raportille naureskeltaisi."


Pääministerikaudellaan Katainen tilasi kaveriltaan Himaselta selonteon. Lehtolan kirjassa
Katainen tutustuu selontekoon: "Informationaalinen, inhimillis - kollektivinen ja inhimillis - henkilökohtainen! Ratkaisevaa kaikissa yhteiskunnissa on, miten integroida nuo kolme
ulottuvuutta! Se riippuu paljolti siitä, miten kollektiivinen identiteettinäkökulma sisäistetään
henkilökohtaisessa identiteettinäkökulmassa!"


Katainen kommentoi äskeistä: Tää on loistava! Mä en ymmärrä tästä mitään!"


Hauskasti kirjassa tulee kuvailluksi eräs perussuomalainen :"Tampere - Helsinki - bussin hattuhyllyltä tipahtanut hippi, Halla-Aho."


Kitsch on ideologia häpeän tuolta puolen, näin määrittelee Lehtola ja jatkaa: Kitsch on 100-
vuotiaan suomen hallitseva ideologia. Kitsch on seminaari, johon maksoit 600 euroa päästäksesi
kuulemaan, että "sun olis investoitava sisäiseen yrittäjyyteen, rakennettava kasvuympäristöä ja
johdettava uutta uudella, keskustelevalla tavalla."


Lehtolan mielestä kitsch on Ben Furman, Jari Sarasvuo jumppaamassa sanan "nöyryys" kanssa,
naapurissa itkevä onnellisuusvalmentaja, Pekka Himanen piiloutumassa sanan "arvokkuus"
taakse ja paljon muuta joka kiteytyy sanaan, moikku!


Alexander Stubb puhuu: "Siis miks olla köyhä? Mä en hiffaa sitä valintaa, mut jos ne sitä haluaa,
kyl mä annan niille oikeuden olla olla köyhii."


Jyrki Lehtolan kirja naurattaa, kiukuttaa ja saa aikaan ilmiön, jossa on käännettävä uusi sivu
vaikka on juuri päättänyt lopettaa lukemisen.


                                                                                                             Markku Laitinen

Hyppäsin yli laidan.

         Suuret
uskonnot ovat
          laivoja
runoilijat
          pelastusveneitä.
Kaikki terveet ihmiset ovat hypänneet
            yli laidan...
                                       (Hafiz)


Lapsena rukoilin salaa peiton alla. Jumala oli viimeinen oljenkorteni. Häpesin avunpyyntöjäni, ei
ollut meillä tapana rukoilla. Mikään ei muuttunut, vaikka kuinka rukoilin. Pettymys oli suuri.


Hyppäsin yli laidan. Puristin huuleni tiukasti yhteen. Purin hammasta. Sillä tavalla olen
matkannut. Ja koko ajan olen tuntenut, että jotain puuttuu.


Vierastan sanasta sanaan uskovaisuutta. En näe personoitua Jumalan kuvaa oikeana.
Kunnioitan pyhää - ja hengellisyyttä.


Olen "epäilijä", etsijä, en perinteisessä mielessä uskova. Hengitysharjoitteissani hoen kuitenkin:
tapahtukoon sinun tahtosi, ei minun.


Toivon siis, että joku kuulee minua. Loogisessa mielessä ateismi tavoittaa minut, mutta runoilija
minussa kuulee, että jotain puuttuu.


                                                                                                             Markku Laitinen

Taival lie hankala? - Olkoon vaan!

Aamuinen lukulöytö: Taival lie hankala?  -  Olkoon vaan!, auttaa hieman ankean ylös nousijan
liikkeelle.


Paljon lukevana törmään usein virkistäviin ajatuksiin, lauseisiin ja sanoihin, jotka ovat
terapeuttisia ja voimaannuttavia.


Usein olen aivan "hukassa." En löydä elämän tarkoitusta ja merkitystä. Juuri silloin, kuin
vahingossa, eteeni tuodaan jokin merkittävä ajatus kirjoitetun lauseen muodossa.


Monesti ole harhaillut kirjaston hyllyjen välissä epätietoisena ja levottomana, tietämättä mitä
etsin. Ja sitten käteni tarttuu johonkin kirjaan joka lumoaa minut.


Juuri tätä kirjaa olen tiedostamattani etsinyt. Tässä tapauksessa "lääke on löytänyt potilaan", eli
kirja sisältää sen, mitä tässä hetkessä tarvitsen.


Kirjasto on ilmainen "terveyskeskus", jonka hyllyiltä saa poimia "eläviä lauseita", joiden
parantavan vaikutus on pillereitä parempi.


                                                                                                 Markku Laitinen

Vain sietänyt mykkänä tapahtumien kulun.

"Kun jotain tapahtuu - kun joku sanoo tai tekee jotain sellaista, mikä satuttaa minua - olen oppinut
ottamaan iskun vastaan teeskennellen, että mikään ei ole muuttunut, että kaikki on kuten ennen.
Mutta kun teen näin, käytän energiani teeskentelyn ylläpitämiseen uskotellessani, että mitään ei
ole tapahtunut ja alan kieppua kylmässä pimeydessä. On niin yksinkertaista ja silti rohkeaa
sanoa, että meihin sattuu, että olemme surullisia ja että pelkäämme silloin kun pelkäämme.
Tämä aitouden energia muuttaa tilanteita suoraan, päivittäin, koska totuutemme välitön
ilmaiseminen vapauttaa valoa ja lämpöä ja vaikuttaa siten elämään, jonka osa olemme.
Tällä tavoin meidän henkemme loistaa.  (Mark Nepo)


Joskus sydämeni on alkanut "muljahdella" ja vatsani on kääntynyt "nurin", kun minua on
loukattu - petetty -  nolattu, sellaiset kokemukset satuttavat.


Kiusaaminen ja nöyryyttäminen tekee vielä kipeämpää. Silti olen ollut hiljaa, vain sietänyt
mykkänä tapahtumien kulun.


Kaiken olen kätkenyt sisääni ja vihannut sen vuoksi itseäni. Itsetuhoisalla käytökselläni olen
"kertonut" pahasta olostani.


Arpia on enemmän sisälläni kuin kasvoissani, tai kehossani. Joinakin päivinä tukahduttamani
tunteet näyttäytyvät ruumiillisena kipuna, muuten ne pysyvät piilossaan.


Minä kirjoitan, koska haluan armahtaa itseni. Annan surulle sanat, vihalleni oikeutuksen ja
sallin "pienelle pojalle" itkun.


                                                                                                     Markku Laitinen

Kirja joka on kirjoitettu rakkaudellisista syistä.

"Vanhemmuus - lapsesta huolehtiminen - tarkoittaa syvällistä ja ainutlaatuista inhimillistä
suhdetta, erityistä rakkautta."


"Rakkauden tarkoitus ei ole muuttaa rakastamiamme ihmisiä, vaan antaa heille sitä, mitä he tarvitsevat kukoistaakseen."


Alison Gobnik
PUUSEPPÄ VAI PUUTARHURI?
Vanhemmuuden suorittamisesta, onnellisen lapsuuden tukemiseen
Suomentanut Veli-Pekka Ketola
Art House 2017


Lasten kasvatuksesta ja vanhemmuudesta on kirjoitettu yllin kyllin opaskirjoja. Alison Gopnik
poikkeaa hieman polulta, hänellä on ikään kuin, "tulevaisuuden ääni".


"Hyvät vanhemmat eivät muuta lapsia älykkäiksi, onnellisiksi tai menestyviksi aikuisiksi. Mutta
he voivat auttaa luomaan uuden sukupolven, joka on vakaa, sopeutumiskykyinen ja
lannistumaton, kykenevä reagoimaan tulevaisuuden vääjäämättömiin, yllättäviin muutoksiin."


Kiintymyssuhdetta sen erilaisissa merkityksissä Gopnik kuvailee tähän tapaan: Turvallisesti
kiintynyt lapsi on onneton, kun äiti poistuu, ja iloinen, kun tämä palaa.


Välttelevä lapsi taas katsoo poispäin äidin poistuessa ja karttaa aktiivisesti tämän katsomista,
kun tämä on palannut. Hän käyttäytyy kuin ei kerta kaikkiaan välittäisi. Välttelevän lapsen
sykettä mittaamalla on ikävä kyllä havaittu, että hän on hirveän huolissaan - hän on vain oppinut
kätkemään tunteensa, kirjoittaa Gopnik.


Hän mainitsee vielä, että ahdistunut lapsi on lohduton äidin poistuessa ja palatessa, mikä lapsella
vastaa tuskallisesti rakastuneen käytöstä.


Kuten edellä olevasta huomataan Gopnik korostaa erityisesti, äidin ja lapsen välisen, varhaisen
kiintymyssuhteen merkityksellisyyttä.


"Jokainen lapsi on uudenlainen ja ainutlaatuinen - ennen kokematon geenien ja kokemusten,
kulttuurin ja onnen yhdistelmä. Jos lapsesta pidetään huolta, hänestä tulee aikuinen, joka pystyy
luomaan uutta, ennen kokematonta, ainutlaatuista ihmiselämää. Erityinen, ehdoton sitoutuminen,
jota tunnemme lasta kohtaan, on tapa kunnioittaa ja tukea tuota ainutlaatuisuutta."


Alison Gopnik osoittaa äskeisellä sanomallaan, kuinka kunnioittavasti ja rakkaudellisesti hän
suhtautuu ihmiselämään. Lapset ovat hänen näkemyksessään erityisessä erikoisasemassa.


Gopnikin kirja on sekä tieteellinen, että käytännöllinen, ja myöskin kuvaileva. Ilmeistä on, että
tätä kirjaa on kirjoitettu puhtaasti rakkaudellisista syistä.


                                                                                                                   Markku Laitinen

Joka ei rakasta itseään, on egoisti.

"Meihin on todella niin syöpynyt kieltäymyksen ja uhrautumisen ihailu ja itsekkyyden pelko,
että kehotus itsemme rakastamiseen tuntuu melkein jumalanpilkalta. Lyhyesti sanottuna: joka
ei rakasta itseään, on egoisti, itsekäs ihminen. Hänestä tulee väkisinkin itsekäs, koska hän ei
ole varma minuudestaan vaan hänen on jatkuvasti ponnisteltava löytääkseen itsensä. Itsensä
rakastaminen käsitettynä myönteisesti itsensä hyväksymisenä on narsismin eli autoeroottisuuden
täydellinen vastakohta. Emme voi antaa sellaista mitä emme omista. Vain jos olemme
hyväksyneet itsemme, meistä voi tulla todella epäitsekkäitä ja vapautuneita." (Tuntematon)


Vanhemman sukupolven kokemukset itsensä rakastamisesta ja itsensä hyväksymisestä ovat
vähäisiä, ellei peräti olemattomia.


Liiallinen "ylpeys" on saatettu karistaa lapsesta jopa pieksämällä. Nöyryyden osoittaminen on
ollut arvostettua.


Vanhempi sukupolvi on opetettu halveksimaan kaikkia niitä ihmisiä joiden nähdään olevan
itseensä tyytyväisiä, heitä nimitellään leuhkoiksi.


Sanotaan, että suomalaiset ovat kateellisia, mistähän se johtuu?


                                                                                                                     Markku Laitinen

Äiti juoksee itku kurkussa.

Varallisuusvalmentaja? Ylittää uutiskynnyksen ja saa esitellä itsensä. Puurokattilaa
hämmentävä ja lapsiaan syömään kutsuva äitikin saa kuulla, ettei tuolla tavalla voi vaurastua.


Kanavaa vaihtamalla hän kuulee syyllistyneensä ruokarikokseen, terhakka, lapseton nuori
nainen, ravintovalmentaja, opastaa perhettä oikeiden ruokatottumusten äärelle.


Vihaan läskiä! Huutaa liikuntavalmentaja ohjelmassaan ja perheen äiti juoksee illalla
kymmenen jälkeen itku kurkussa.


Rauhoittumisvalmentaja lojuu samettisessa vaahdossa kylpyammeessaan ja kutsuu sinutkin,
arkisen äidin mukaansa.


Kauneudenhoitovalmentaja lohduttaa peiliin katsojaa, hän kertoo, että rapistuva kauneus
voidaan palauttaa juuri meidän menetelmällämme.


Rakkautta ja romantiikkaa lupaa rakkausvalmentaja. Sinkku seksivalmentaja opastaa
heittäytymään nautintoihin.


Ole oma itsesi, tee mitä haluat, valmennuksemme vie sinut pois tylsyydestä, miksi tuhlaat
elämäsi olemalla äiti, vaimo?


Ohjelmamme avulla voit saavuttaa enemmän onnea. Ota heti yhteyttä ja tutustu niihin
mahdollisuuksiin, jotka sinua odottavat.


                                                                                                  Markku Laitinen

Savuavat rauniot.

"Positiivisen ihmiskuvan mukaan ihminen on vastuuntuntoinen ja haluaa tehdä hyvää työtä.
Ihmisellä on onnistumisen tarve myös työssä eikä vain vapaa-aikana."  (Tuntematon)


Joskus aikoinaan tehtiin niin sanottuja "kättä päälle" sopimuksia joissa, joku sitoutui tekemään
toiselle jonkin määrätyn palveluksen, tehtävän tai työsuorituksen. Ja toinen sitoutui
suorittamaan mahdollisen sovitun palkkion.


Kysymys oli luottamuksesta, rehellisyydestä ja moraalitajusta. Kumpikin osapuoli omasi
"ammattiylpeyden", joka sulki pois petoksen mahdollisuuden.


Molemmat sopijapuolet näkivät toisissaan ylläolevan, positiivisen ihmiskuvan mukaisen
henkilön. Kummankin maine perustui rehellisyyteen.


Tästä on jäljellä vain "savuavat rauniot."


                                                                                                       Markku Laitinen

Syyn ja seurauksen laki.

Hän on vanha ja kertoo muistojaan
ne palaavat hellittämättä mieleen


Hän on mies, näen kuinka hänen
silmänsä kostuvat


Häntä ei rakastettu, hänen tukkaansa
tartuttiin voimalla


Häntä kiusattiin koulussa, kotimatkalla
ja kotona moitittiin arkuudesta


Hänet on tuomittu vakivaltarikoksista
usein ja toistuvasti.
                                                       Markku Laitinen

Kirja, jossa miehinen naisen pelko löytää juurensa.

"Miehet pelkäävät naisia, koska jokaiselle miehelle naisen takana on oma äiti ja hänen kanssaan
koettu varhaislapsuus. Se miten mies myöhemmin aikuisuudessa naisen näkee ja kokee, värittyy
näiden kokemusten kautta sekä hyvässä että pahassa, halusipa sitä tai ei."


Jorma Myllärniemi
Miksi mies pelkää naista?
Kirjapaja 2017


Myllärniemi tukeutuu psykoanalyyttiseen ajatteluun etsiessään vastausta kysymykseen: Miksi
mies pelkää naista? Ja mitä siitä seuraa?


Varhaiset lapsuuden kokemukset - äidin merkityksellisyys hoivanantajana, siinä pääasialliset
rakennuspuut Myllärniemen kirjaan.


Toki Myllärniemi tekee myös pitkän matkan historiaan ja kansanperinteeseen, joiden kautta
käy ilmeiseksi, että naisen pelko ei ole mikään moderni keksintö.




Nainen on suuri mysteeri, toteaa Myllärniemi. Me muut miehet nyökkäämme tässä kohtaa.


Hyvä äidillinen nainen kuvaillaan hänen kirjassaan näin:


"Hän voi parhaimmillaan olla hyvä ja rakastava äiti, kaiken alku, elämän ja elämänhalun
synnyttäjä. Hän pitää huolta ja turvaa alkavan elämän. Hänen rintansa antavat ravinnon
kasvulle ja kehitykselle. Hän on minuutemme ja omanarvontunteemme henkinen kasvualusta.
Hänen avullaan opimme tuntemaan itsemme, tunteemme ja tarpeemme. Hänen kanssaan me laitamme alulle perusturvallisuuden ja -luottamuksen tunteet. Hän lohduttaa kärsivää ja
surevaa."


Ja "noitamainen" nainen näyttäytyy äitinä näin:


"Hän voi olla paha äiti, joka hylkää ja laiminlyö. Hänen rintojensa maito on katkeraa. Hänellä
ei ole rauhoittavaa eikä lohduttavaa syliä ahdistuneelle. Hän sitoo lapsen itseensä ja tekee tästä itsensä jatkeen estäen itsenäistymisen ja omaksi itsekseen tulemisen. Hän nujertaa, on
poissaoleva eikä ymmärrä lapsen parasta."


Miesten kokema pelko voi Myllärniemen mukaan olla niin kaiken kattavaa ja hallitsevaa, että
mies välttää kaikkea läheistä kanssakäymistä naisten kanssa. Pelot voivat olla luonteeltaan seksuaalisia. "On myös miehiä, jotka pelkäävät naisia, koska ovat joutuneet aikuisiässä
kokemaan pahoja pettymyksiä, hylkäämisiä tai nöyryytyksiä naisten taholta", kirjoittaa
Myllärniemi.


Seuraavassa esimerkissään Myllärniemi liittää varhaiset lapsuuden kokemukset ja parisuhteen
ongelmat yhteen:


"Jos mies uskaltautuu solmimaan läheisen suhteen, on todennäköistä, että tyydyttämättä jääneet
varhaiset toiveet heräävät ja alkavat etsiä mahdollisuuksia toteutua. Toiveiden mukana heräävät
myös niihin liittyvät pettymykset uhat, jotka voivat tehdä suhteesta ristiriitaisen ja raskaan
molemmille osapuolille."


Eräs merkittävä pelon lähde liittyy hylätyksi tulemiseen. Myllärniemi antaa tästä faktatietoa ja
palaa lapsuuden kokemuksiin:


"Kliiniset kokemukset osoittavat toistuvasti sen, että varsinkin pitkäaikaisilla eroilla voi olla
elinikäiset vaikutukset perusluottamukseen ja turvallisuudentunteeseen. Hylätyksi tulemisen
pelko ja tunne ovat tällaisen kohtalon kokeneen ihmisen ainaisia seuralaisia. Jos joku ihminen
tulee tärkeäksi, sen mukana herää myös pelko hänen menettämisestään."


Äskeiseen liittyen hän jatkaa näin: "Miehelle, jolla varhaislapsuudessaan on ollut vaikeita
erokokemuksia, kaikenlainen kiintyminen ja sitoutuminen naiseen aikuisiässä voi tulla vaikeaksi
tai suorastaan mahdottomaksi, koska läheiseen ja tarvitsevuutta sisältävään suhteeseen
antautuminen herättää henkiin varhaislapsuuden erokokemuksiin liittyvät hylätyksi ja jätetyksi
tulemisen pelot."


Myllärniemi ei tempaa ajatuksiaan tuulesta, vaan nojaa vahvasti psykoanalyytikkona ja
psykoterapeuttina saamiinsa kokemuksiin.


Vaikka äidin vahva rooli piirtyykin kirjassa omaan luokkaansa, ei Myllärniemi unohda isän
merkitystä. Pojan kehittyminen tasapainoiseksi mieheksi vaatii ehdottomasti isän läsnäoloa:
"Omalla osallistumisellaan isä tarjoaa pojalleen erilaista suhteessa olemisen ja maailmaan
suhtautumisen mallia."


Kirjan sanoma ei viehätä niitä, jotka ovat omaksuneet "nopeahoitoisen" terapian oppeja,
joissa pyyhkäistään olemattomiin ihmiselämän varhaiset kehitysvaiheet.


Myllärniemi on toista mieltä: "Varhaisen äitisuhteen perustavanlaatuinen merkitys on kiistaton.
Se on inhimillisen elämän alkukoti, jossa luodaan oman elämän ja minuuden perusta,
perusturvallisuus ja perusluottamus itseen ja maailmaan, jolta voi odottaa saavansa ymmärrystä
ja vastakaikua omille tärkeille toiveille ja tarpeille."


Kirjassaan Myllärniemi tekee ymmärrettäväksi ne monet pelot, joita me miehet kohtaamme
kohdatessamme naisen.


                                                                                                                Markku Laitinen

Onnellinen sika, vaiko onneton ihminen?

Jos vaihtoehdot olisi rajattu ja sinulta kysyttäisiin: "Kumpi haluaisit olla, onnellinen sika, vaiko
onneton ihminen", niin mitä vastaisit?

Kysymys on aiheellinen ja sen alkuperäinen lähde on kaukaisessa filosofiassa. Tässä hiukan
muunnellussa versiossa ollaan suorasukaisempia.


Useimmat ovat vastanneet, että onneton ihminen. Eikö ole kummallista ettei tarjottu onnellisuus
kelpaakaan, kun vaihtoehtona on ihmisyys.


Onko siis niin, että meille kelpaa huonompikin elämä, kunhan saamme säilyttää inhimillisen
olemuksemme?


Me siis pidämme ihmisenä olemista arvokkaana olomuotona, vaikka olemme onnettomia. Jos
tämä on todellisuuttamme, niin eikö silloin voisi ajatella, että olemme hyväksyneet elämämme
sellaisena, kuin se ilmenee.


Tyydymme onnettoman osaan, emme valita kohtaloamme ja hyväksymme tapahtuneen. Niinkö
se menee?


Valitettavasti ihmisluonto ei seuraa järkiperäistä ja loogista tietä, vaan pyrkii harhautumaan
milloin minnekin.


Onneton ihminen, vaiko onnellinen sika? Tämän kysymyksen asetteluakin alamme pian
muutella ja jäljelle jäävät sanat: onnellinen ihminen.


Muutamme merkityksen vaatimukseksi ja tulemme onnettomiksi. Jos elämä ei tee meistä
onnellisia, kuten siltä vaadimme, niin alamme katkeroitua.


Onneton ihmiselämä ei enää kelpaa ja olemme vihaisia kohtalolle. Mutta kuten muistamme,
meillä on vaihtoehto: onnellinen sika. Miksi emme sitten vaihtaisi siihen?


                                                                                                        Markku Laitinen 

Miksi emme kuule hänen itkuaan?

Samalla kun me ähkimme täällä yltäkylläisyydessä, kuolee lapsia nälkään. Humanitaarinen
kriisi on paisunut valtaviin mittoihin. Nälkäkuolema uhkaa miljoonia ihmisiä.


Öykkäröivät raharikkaat riemuitsevat veroparatiisiensa suojissa, eivätkä hetkauta korviaan
uutisille, jotka kertovat nälkään kuolevista lapsista.


Suunnattomaksi kasvanut eriarvoisuus, maailman varallisuuden kasautuminen pienelle joukolle,
on aikaan saanut sen, että joidenkin ihmisten tulevaisuus näyttää toivottomalta.


Juuri tässä toivottomuudessa piilee kriisin siemen. Elinmahdollisuutensa menettäneet ihmiset
lähtevät liikkeelle. Miljoonapäisinä joukkoina he saapuvat luoksemme.


Me joiden suupielistä valuu rasva, rakennamme muureja ja valmistaudumme häätämään kaikki
muukalaiset rajoiltamme.


Annamme vieraiden lasten kuolla portaillemme. Onko siis ihme, että terrorismiksi
kutsumamme ilmiö saa kannattajia? Me luomme itse omalla käytöksellämme tilan, jossa
vihan siemenet alkavat itää.


Omahyväisyys, rakkaudettomuus ja itsekkyys ovat Eurooppalaisia nykyarvoja. Nälkiintynyt
lapsi katselee sinua ja minua, eikä voi ymmärtää miksi emme kuule hänen itkuaan.


                                                                                                         Markku Laitinen

Kuka vartio vartijaa.

"Kuka vartioi vartijaa", joku suuri filosofi on päästänyt suustaan tämän kysymyksen, eikä
vastausta ole kuulunut.


Kysymys ei ole viaton, jos meitä ihmisiä ajatellaan. Miksi meidän täytyy säätää lakeja
itsellemme?


Enkö voi luottaa siihen, että toimin oikein vaikka kukaan ei valvo toimiani?


Vastaus on, että en voi luottaa. Hyväntahtoisuuteni ja pirullisuuteni ovat ikiaikaisessa
kamppailussa


Tästä palataan alkuperäiseen ongelmaan, jos palkkaamme, valitsemme joukostamme
"vartijat", jotka vahtivat toimiamme ja moraaliamme, niin kuka vartio vartijaa?


                                                                                                     Markku Laitinen

Älä luovuta. Minä tarvitsen sinua.

"Minä haluan sinun tietävän kuinka tärkeä olet minulle, että sinä voit tuoda esiin sen ihmisen,
joka minussa on, jos niin haluat. Vain sinä kykenet murtamaan sen muurin, jonka takana minä vapisen. Sinä yksin pystyt näkemään naamioni taakse. Vain sinä voit vapauttaa minut
varjomaailmastani, jota hallitsevat pakokauhu, epävarmuus ja yksinäisyys. Siksi pyydän
sinua: älä kulje ohi. Tiedän ettei se ole sinulle helppoa. Sillä varmuus omasta arvottomuudesta
rakentaa lujat muurit. Ja mitä lähemmäksi sinä pääset minua, sitä sokeammin minä saatan
lyödä sinua. Katsos minä näytän taistelevan juuri sitä vastaan, mitä eniten tarvitsen. Olen
kuitenkin kuullut, että rakkaus pystyy kaatamaan muurit, ja se on ainut toivoni. Lyö siis nuo
muurit maan tasalle lujilla mutta lempeillä käsilläsi sillä minussa oleva lapsi on hyvin herkkä
eikä voi kasvaa muurien sisällä. Älä luovuta. Minä tarvitsen sinua."   (Tuntematon)


Minulla ei ole aavistustakaan mistä olen aikoinani poiminut ylläolevan tekstin, mutta voin
hyvin ymmärtää miksi olen sen tallentanut. "Hätähuuto" jonka kuulen, voisi olla yhtä hyvin
omani.


Herkkävaistoinen ja hyvin koulutettu psykoanalyytikko - psykoterapeutti, kuulee nämä sanat
vaikka potilas ei niitä ilmaise.


Lapsiinsa syvästi kiintyneet vanhemmat ymmärtävät, että lapset "puhuvat" ylläolevaa kieltä
juuri silloin, kun he kiukkuavat, suuttuvat ja räjähtelevät.


Rakkautensa kypsempään vaiheeseen päässeet yhdessä-eläjät, osaavat lukea toisistaan sen,
mitä tuossa vetoomuksessa sanotaan.


Tämä rakkaudellinen "hätähuuto" kuuluu kaikkialla, mutta vain harvat se kuulevat.


                                                                                                       Markku Laitinen

Ihmisyytemme ydin piilee tunteissamme.

"Ainoakaan terve ihminen ei voi olla ihailematta rehellisyyden rakkauden ja rohkeuden
ilmauksia, eivätkä ne voi olla vaikuttamatta häneen, sillä juuri nämä voimat ovat hänen
omankin elämänsä perustana."    (Tuntematon)


Vasta kuoleman kanssa silmäkkäin oleva voi löytää itsestään rehellisyyden, rakkauden ja
rohkeuden.


Siihen saakka kuljemme täällä kuin lukkiutuneina. Huokailemme omakohtaista elämän
mitättömyyttä.


Ristiäisissä, häissä ja hautajaisissa olemme hetken aikaa totuudellisia. Herkistyminen ja
liikuttuminen on meidän pohjavettämme.


Ihmisyytemme ydin piilee tunteissamme. Silti koko elämä menee omien tunteiden
pelkäämiseen ja piilotteluun.


Kuolema osoittaa pelon turhaksi, se huudahtaa vanhan erakon lailla: Veljet, itkekäämme!


                                                                                                   Markku Laitinen

Näemme kuinka sokeita olemme olleet.

Aforismeja omasta päästä:


Ryhmä on ryhmä vasta, kun sen sisällä voi turvallisesti olla tyhmä.


Tahtoisin löytää sen, mitä en tiedä etsiväni.


Mielikuvien ja todellisuuden välisestä aukosta katsotaan maailmaa.


Epäilyjen murhaavan taakan alta, vedän totuuden ohuen viivan.


Menneisyys on tulevaisuuden äiti.


Mitä surullisempi olen, sitä iloisemmaksi tulen.


Ja lopuksi yksi aforistinen runo:


Silmänräpäyksessä saattavat rävähtää
kaikkien silmät auki ja
me näemme
kuinka
sokeita olemme olleet.


                                               Markku Laitinen                              

Voimalauseita.

Viesti tälle päivälle:


tänään...
sovi riita
etsi unohtunut ystävä
poista jokin epäilys ja korvaa se luottamuksella
kirjoita kirje jollekulle, joka kaipaa sinua
pidä lupaus
unohda vanha kauna
mieti mitä vaatimuksia asetat muille ja vanno vähentäväsi niitä
taistele jonkun periaatteen puolesta
voita vanha pelko
pysähdy hetkeksi nauttimaan luonnon kauneudesta
kerro, että rakastat läheisiäsi
kerro se heille yhä uudestaan ja
uudestaan.


Tässä tuntemattoman ajattelijan viestissä on paljon elämänviisautta. Löysin tekstin laatikon
pohjalta, jossa se on levännyt parikymmentä vuotta


Nyt nämä viisaat sanat saavat jälleen paikan huoneentaulustani, jossa ne ovat alun perin
majailleetkin, kunnes joutuivat väistymään uusien ja tuoreiden tekstien tieltä.


Tarvitsen tämän kaltaisia voimalauseita, ne ohjaavat elämääni, joka usein eksyy harhapoluille.


                                                                                                      Markku Laitinen

Eivät ne vielä ole käden ulottuvilla.

"Vapautumisesta ei voi olla puhetta niin kauan kuin oman arvon vakuuttamiseen tarvitaan joku
toinen ihminen. Niin kauan kuin itseluottamus riippuu jonkun toisen tunteista." (Tuntematon)


Olen juuri sanonut jostain asiasta mielipiteeni, jos näen ympärilläni ei hyväksyviä reagtioita
vetäydyn kokemaan häpeää.


Koolla on joukko ihmisiä ja minunkin tekisi mieli sanoa jotain, en kuitenkaan "viittaa" vaan
alan ahdistua toden teolla ja luikin tieheni häpeää tuntien.


Toisen ja toisten tunteet täytyy "tarkastaa" ennen kuin ilmaisee itseään. Jonkun pitäisi koko
ajan huomauttaa, että olen "hyvä poika."


Vapaus ja riippumattomuus ovat tavoittelemiani arvoja. Eivät ne vielä ole käden ulottuvilla.
                                                                                                            
                                                                                                     Markku Laitinen

Mummohätänäppäin

Voi Kauheaa!


On villasukat, töppöset ja kaikki mummon kutaleet
nyt henkiin heränneet
ne lentoon tahtoo, lapsilta
ne karkailee


Ja lapset kirkuu, huutaa, itkee
äkäilee
kun niiden päästä pipotkin
jo katoilee


Avokäsin lapasia lapset tavoittaa
ja huivi lämmin: se mennessänsä vilkuttaa
Nyt on lapset viluissaan ja
ihan vapisee


Palellus, se on lapsille nyt uusi
tuttavuus
ja sen veli kylmä hirveä
on ihan kauhistus


Mummohätänäppäin!: huutaa joku lapsista
ja pian ovat kaikki
ympärillä napin
punaisen


Yksi heistä horjahtaa ja mummohätänäppäin
alkaa ulvomaan
eikä aikaakaan kun
mummo siihen porhaltaa


ja kysyy: mikäs nyt on hätänä?
lapset yhteen ääneen huutaa:
Meitä pelottaa!: nähtiin
palellus ja sen veli kylmä hirveä


Mummokin nyt hätääntyy
ja essun alle lapset piilottaa
sitten alkaa kutomaan
puikot hurjasti jo kilkattaa


Pian lapset pipon saa
villasukat, töppöset
kaulaliinan lämpimän
ja lapasetkin kohta valmistuu


Sitten lapset ihan säikähtää, kun
mummo huudahtaa:
hei katsokaa: karkuun juoksee palellus
ja sen veli kylmä hirveä!


Pian lapsetkin jo hihkuvat: Palellus ja kylmä
hei, juoskaa kovempaa
tai mummohätänäppäintä me
kohta painetaan.
                                                  Markku Laitinen

Meitä ei hetkauta

"Useimmat meistä eivät koskaan voita elämän suuria palkintoja. Oscaria, Emmyä, Nobelia.
Mutta meille on jokaiselle tarjolla niitä hieman pienempiä - vaikka joka päivä. Taputus olalle,
suukko, puolen kilon ahven saaliiksi, täysikuu, vapaa pysäköintipaikka, revontulet, häikäisevä
auringonpaiste, kuuma keitto, kylmä olut. Älä jätä käyttämättä ja huomaamatta elämän suuria
etuisuuksia. Nauti niistä. Niitä riittää meille kaikille."  (Tuntematon)


Kiitollinen ja tyytyväinen, kuinka vaikeaa on olla sellainen. "Itsestäänselvyydet" menevät
ohitsemme huomaamatta.


Meitä ei hetkauta se, että saamme joka päivä syödäksemme. Eikä sekään, että raikas vesi
juoksee kurkustamme alas.


Mutta heti, kun jotain puuttuu, silloin huomiomme kiinnittyy kyseiseen asiaan. Emme juurikaan
huomio terveyttämme, vasta sairastuttuamme terveydestä tulee arvokasta.


Rakkaus joka on läsnä elämässämme jää huomiotta, rakkauden puute syöksee meidät
kaipauksen virittämään ahdinkoon.


Olisikohan aika välillä kumartaa ja kiittää elämän antimista.
                                                                                                                Markku Laitinen

Kuoleman kuilu.

"Kuolema ohjaa ihmistä surutyöhön, parannuksen tekoon. Se pakottaa aitoon identiteettiin:
erottamaan aidot arvot epäaidoista, luopumaan mahdollisista elämän valheista... Kypsällä
ihmisellä kuolema on taustalla, stimuloimassa yltyvää elämäniloa, se on aitoa ja todellista.
Se ottaa kiinni hetken mahdollisuuksiin."  (Tuntematon)


Olen rakentanut mielikuvan, jossa elinpiirini ihmiset näkyvät joukkona, joka seisoo kuilun
reunalla.


Aiemmin olin itse kaukana takajoukoissa, eikä kuilun reunaa voinut edes katseella tavoittaa.
Nyt, yhtä-äkkiä olen eturivissä, aivan kuilun partaalla.


Minusta on tullut sukuni, jos ei nyt ihan vanhin, mutta riittävän vanha seisomaan kuilun reunalla.
Kuoleman kuilu on valmiina ottamaan minutkin vastaan.


Mielikuvani ei ole pelottava, ei synkkä, eikä toivoton. Kuoleman kuilu on "stimuloimassa
yltyvää elämäniloa", kuten ylläoleva ajatelma kertoo.


Kuilun reuna muistuttaa minua joka päivä siitä, että on parasta olla "meinaamatta", jos on vielä
jotain mielessä, sen aika on nyt.


Kuoleman kuilusta kuulen äänen joka sanoo: Tee sovinto ihmisten kanssa, pyydä anteeksi ja
muista kiittää.


Kuoleman tietoisuus pyrkii ohjaamaan tekojani, tapojani ja arvojani. Joskus se jopa onnistuu
pyrkimyksissään.


                                                                                                      Markku  Laitinen                                                                                    

Hänessä kiehtoo kaikki.

Stephen Hawking esittää kysymyksen: Onko mustaan aukkoon mahdollista pudota ja tulla ulos
toisessa maailmankaikkeudessa? Vastaus jonka hän itse antaa: se saattaa olla mahdollista.


Aukon olisi oltava suuri, ja jos se pyörisi, siinä voisi piillä portti toiseen maailmankaikkeuteen,
mietiskelee Hawking.


Hän jatkaa: Sieltä ei kuitenkaan pääsisi enää takaisin omaan maailmankaikkeuteemme. "Vaikka
olenkin innostunut avaruuslennoista, en aio kokeilla tätä reittiä."


Stephen Hawking ei ole kuka tahansa huhaamies.  Hän on kenties maailman arvostetuin
avaruustutkija, joka on koko aikuisikänsä tutkinut mustia aukkoja.


"Mustat aukot ovat omituisempia kuin mitkään tieteiskirjailijoiden kuvitelmat, mutta silti ne
ovat vankkaa tieteellistä faktaa", sanoo Hawking.


Stephen Hawkingilla todettiin 21-vuotiaana motoneuronitauti (ALS) ja hänelle annettiin vain
kaksi vuotta elinaikaa.


Hänestä tuli tiedemies ja tutkijaprofessori. Hän hoiti 30-vuoden ajan myös matematiikan ja
teoreettisen fysiikan Lucas-professuuria.


Hawking on nykyisin Cambridgen yliopiston teoreettisen kosmologian keskuksen
tutkimusjohtaja.


David Shukman kuvailee Hawkingia näin: "Hänessä kiehtoo kaikki: Rappeutuvaan kehoon
kahlitun neron ahdinko. Hymynkare kasvoilla, joissa liikkuu yksi ainoa lihas. Omintakeinen
robottiääni, joka pyytää meitä jakamaan löytöjen herättämän innostuksen hänen mielensä
vaeltaessa maailmankaikkeuden oudoimmissa kolkissa."


Hawking on siis vähintään yhtä hämmästyttävä kuin hänen tutkimusalueensa.


Lähteet: Stephen Hawking, MUSTAT AUKOT: BBC:n Reith-luennot
Suomentanut Markus Hotakainen, WSOY 2017


                                                                                                                 Markku Laitinen

Uutta on se, että uskallan.

"Kasvaminen on matkalla olemista.
Se tarkoittaa, etten enää toista itseäni
vanhojen kuvitelmien turvallisuudessa.
Että seuraan tarkoin
elämän kehittymistä,
että päästän irti kaikesta
mikä ei kuulu minulle,
kaikesta mikä jättää minut tyhjäksi.


Samalla kuitenkin antaudun alttiiksi
epävarmuudelle, yksinäisyydelle, itseni kadottamiselle,
sille että ystäväni nauravat minulle
ja käsittävät minut väärin.
Mutta minä suostun siihen vaaraan,
en halua jäädä paikoilleni."
                                                     (Ulrich Schaffer)


Elämä törmäyttää meitä aina johonkin, minut se törmäytti ylläolevaan runoon. Koko
tyhjänpäiväinen elämäni riisui vaatteensa suoraan edessäni.


Teennäisyyteni paljastui. Olen pelkuri, jolle tärkeintä on olla joku ja jotain toisten silmissä.


Nyt kuitenkin nostan repun selkään ja lähden samalle tielle kuin runon kirjoittaja, epävarmuus,
yksinäisyys, ei se ole uutta, uutta on se, että uskallan.


                                                                                                        Markku Laitinen

Kaikki tämä touhuaminen, onko se aivan joutavaa?

"Ihminen on salaisuus. Jos koko elämäsi ajan ratkot tuota salaisuutta, et voi sanoa käyttäneesi
aikaasi hukkaan. Minä syvennyn tuohon salaisuuteen, sillä haluan olla ihminen." (Dostojevski)


Koen olevani hyvässä seurassa, kun itse Dostojevskikin halusi intohimoisesti tutkia ihmisen salaisuutta. Me vain painimme eri sarjassa.


Psykoanalyysi, psykiatria ja filosofia, sekä maailmankirjallisuus ovat kaikki saman aiheen
kimpussa - ihmistutkimus ja elämän merkityksellisyyden pohtiminen kiehtoo.


Suomalaisesta kirjallisuudesta löytyy suuri filosofi: Konsta Pylkkänen, ihmettelyn mestari. Näitä
kannonnokassa istuvia ihmettelijöitä on elävässä todellisuudessakin.


Ristiriitaisuus ja ongelmallisuus, sisäisen maailmani epämääräisyys, saavat minutkin yhä
uudelleen istahtamaan kannonnokkaan.


Kuka minä olen ja mitä minä täällä teen? Mikä tarkoitus elämälläni on? Mitä merkitystä tällä
kaikella on?


Ihmiset ympärilläni, keitä he ovat? Ja millä asialla he ovat? Elämänkaari, syntymästä kuolemaan
ja siinä välissä kaikki tämä touhuaminen, onko se aivan joutavaa?


Vastaukset ovat vähissä, mutta kyseleminen on tärkeää, se antaa jo itsessään hämmästeltävää
ja luo jonkinlaisen merkityksen tälle maailmassa ololle.


                                                                                                       Markku Laitinen