Juna lähtikin liikkeelle ilman äitiä.

"Vaikeinta eroaminen oli tietenkin pienimmille lapsille, jotka eivät ymmärtäneet mitä tapahtui
ja miksi - yhtäkkiä äidit vain hävisivät näkyvistä. Pahimmissa tapauksissa pienimmät lapset
jopa vietiin junaan nukkuvana, koska ajateltiin sen olevan armeliainta lasta kohtaan.
Pettymyksen tunteen on täytynyt olla valtava, kun lapsi koki tulleensa äitinsä hylkäämäksi."
(Jenni Kirves, Sotalasten siirretty lapsuus)


Reino Louko (entinen sotalapsi) kuvailee: "Lotat ovat kertoneet junaan tuoduista lapsista, joita
äidit olivat kehottaneet istumaan kiltisti paikoillaan ja odottamaan siinä sillä aikaa, kun he
kävivät vielä hakemassa jonkin unohtamansa asian. Ja kun juna sitten lähtikin liikkeelle ilman
äitiä, lapsen epätoivo oli niin täydellinen, että senhetkiset muistikuvat raastavat vieläkin
sellaisen ihmisen mieltä, joka on sen kokenut."


"Liian varhaisen erokokemuksen takia sotalapset ovat joutuneet kerjäämään hyväksyntää ja
siksi heistä on tullut liian kilttejä aikuisia. Sotalapset ovat eläneet koko elämänsä toisten
ehdoilla, ikuisten kiitollisuuden - ja velvollisuudentunteiden vankina. Heidän elämäänsä
leimaa voimakas turvallisuuden ja hallinnan tarve sekä jatkuva hylkäämisen pelko ja kyvyttö-
myys luottaa ja kiintyä toisiin ihmisiin."
(Sotalapsuuden traumaattisuutta korostavat tutkijat, Jenni Kirves)


"Juurettomuus on selvästi havaittavissa sisimmässäni. Minusta tuntui koko lapsuuteni ajan,
että kukaan ei pitänyt minusta minun itseni vuoksi, että kaikki tahtoivat päästä eroon minusta.
Sen vuoksi en vielä nykyäänkään löydä rauhaa mistään. Minun on oltava liikkeellä, koska
tunnen koko ajan jonkin ahdistavan minua."  (Reino Louko)


Lähteet: Suomen lapset sodassa - lehti.
WSOY 2018
                                                                                                                        Markku Laitinen

Olemassaolon hätä.

Olemisen perustunnelma: "turvattomuus, maailman kammottava vieraus ja arvoituksellisuus,
oman olemisen ehdoton äärellisyys ja rajallisuus, tunne siitä, että on heitetty käsittämättömään
ja mielettömään maailmaan ja jätetty kuoleman, syyllisyyden ja kaikille pinnallisille tunteille
ja tunnelmille lopullisen perusvärin antavan ahdistuksen, Angstin, alaiseksi." (Stegmuller)


"Ihminen huomaa olemisen haurauden, sen murenevuuden"  (Jaspers)


Kun ahdistaa, eikä sille tunnu löytyvän merkittävää syy-yhteyttä, voivat ylläolevat ajatukset
antaa selityksen. Meitä vaivaa "olemassaolon hätä".


Emme saata ymmärtää mikä tarkoitus elämällä on, kun kaikki kuitenkin päättyy kuolemaan.
Mitä merkitystä tällä kaikella vaivannäöllä silloin on?


Joku on antanut vastaukseksi: rakastaa ja tulla rakastetuksi. Voisiko se riittää ja häivyttäisikö
rakkaus ahdistuksen?


                                                                                                                     Markku Laitinen

Jos alati itseään toistaa.

Ei tule kovin vahvasti juuttua kiinni omien mieltymystensä ja taipumustensa verkkoon. Tärkein
kyvyistämme on se että osaamme soveltautua monenmoisiin toimiin. Olemme olemassa, mutta
emme todella elä, jos pakko meidät kahlitsee yhteen ainoaan elämänmuotoon.


Näin sanoo Michel de Montaigne ja hän jatkaa vielä: "Ei ole oma ystävänsä, vielä vähemmän herransa, vaan oma orjansa, jos alati itseään toistaa ja on niin tottumustensa vallassa, ettei
niistä saata poiketa eikä niitä muuttaa."


Mitäs tähän sanoisimme? Ei tietenkään mitään, koska aina on tehty näin. Kuljemme peräkkäin,
samanlaisissa tuulipuvuissa, samaa reittiä ja takaisin.


Ja ihmettelemme, miten tylsää elämä on.


                                                                                                                          Markku Laitinen  

Hyväksynnän etsijöitä.

-herkkyys tunnistaa muiden tunteita ja tarpeita
-huoli muiden tarpeista ja hyvinvoinnista
-omien tarpeiden sivuuttaminen ja alistaminen muiden tarpeille
-vaikeus pyytää apua ja puolustaa itseään
-vaikeus luottaa ja turvautua toisiin
-alttius muiden hyväksikäytölle
-alttius jäädyttää omia tunteita
-kiltteys, tunnollisuus ja avuliaisuus
-hoivaaminen, huolehtiminen ja huolestuneisuus
-sitkeys, sisu ja pitkäjänteisyys
-vastuun- ja velvollisuuden tunne
-työteliäisyys ja omasta nautinnosta tinkiminen
-taipumus itsensä uhraamiseen hyväksytyksi tulemisen tarpeessa
-taipumus itsensä häpeämiseen tunnetuen puutteessa
-kyky kannatella ja katsoa asioita kokonaisuuden kannalta


Edellä mainitut ovat lunastaja-identiteettiä luonnehtivia piirteitä. Lunastaja-identiteetin "äiti" on
Sari Näre, joka antaa tällaista lisävalaistusta asiaan:


"Sodan aikana lasten turvattomuuden tunne korostui epävarmoissa ja muuttuvissa olosuhteissa.
Tärkeisiin hoivaajiin liittyvien erokokemusten ja vanhempien menetysten myötä omakin
olemassaolo tuli uhatuksi. Näin elämässä tuli varmistaa oman olemassaolonsa oikeutus, mikä
korostuu erityisesti sotaorpojen tilanteessa. Tämä johtaa tarpeeseen lunastaa hyväksyntää
itselle, jolloin identiteetistä tulee muiden tarpeille alisteinen."


Hän jatkaa vielä tähän tapaan: "Lunastaja-identiteetin sisäinen ristiriita on siinä, että yhtäältä
on joutunut pärjäämään omillaan ja luottamaan vain itseensä, ja toisaalta kaipaisi varmennusta
hyväksytyksi tulemiselle. Yhtäältä tarvitsisi läheisyyttä, mutta toisaalta on varuillaan hylätyksi
tulemisen pelossa. Elämä voi mennä tämän ristiriidan sovittelussa."


Tämän jälkeen kuuluu kysyä: Kuinka moni meistä sodanjälkeisten sukupolvien edustajista
tunnistaa itsessään lunastaja-identiteetin piirteitä? Onko tässä kyseessä ylisukupolvinen
"vamma?".


Lapsuuden kokemuksilla on suuri merkitys, se käy ilmi myös Sari Näreen tutkimuksista. Itse
kukin voi "haavoittua" omalla tavallaan, mutta pohjalla on aina samansuuntaisia tekijöitä ja
yksi merkittävimmistä on turvattomuuden tunne.


Lunastaja-identiteetin voimme jättää taaksemme vain, jos uudet sukupolvet kykenevät
lyömään "ketjun poikki", eli lakkaavat toistamasta niitä kasvatuksellisia virheitä, joihin heidän edeltäjänsä ovat tahtomattaankin sortuneet.


                                                                                                                       Markku Laitinen


Lähteet: Suomen lapset sodassa (lehti)
WSOY 2018


 

Hänen sielunsa on täynnä rakkautta ja kaipausta.

"Keski-iän selvä ja väistämätön oppi on, että emme pohjimmiltaan ole olemassa sen kautta,
mitä teemme, vaan oikeastaan yhä enemmän sen kautta mitä kaikkea naamioidemme takana
olemme." (Eugen Drewermann)


Harva kertoo (tietää) itsestään muuta kuin työnsä luonteen, perhesuhteet ja mahdolliset
harrastukset. Tai eläkkeensä, lastensa ja lastenlastensa lukumäärän.


Kaikkien noiden roolien takana on kuitenkin "kärsivä ihminen", joka aika-ajoin iloitsee, on
onnellinen ja nauttii elämästään. Hän tuntee surua ja kaipausta. Hän rakastaa ja haluaa tulla
rakastetuksi.Tämän kaiken me huolella peittelemme, tai tuomme julki laimeasti.


(Jerome K. Jerome, 1889) lausuu näin: Hänen sielunsa on täynnä rakkautta ja kaipausta, mutta
maailma ei saa sitä tietää. Hänen kasvoilleen on niitattu ujouden rautanaamio, jonka takaa
häntä ei koskaan nähdä. Hänen mielessään syntyy sydämellisiä sanoja ja ne nousevat aina
huulille asti, mutta kireän raudoituksen läpi kuuluu vain sanaton kuiskaus.


Meistä suurin osa päätyy hautaan sielultaan "mykkänä". Sellainenko oli elämäntarkoitus?


                                                                                                            Markku Laitinen












 

Vapaiksi kaikista murheista!

"Kysytkö, missä paikassa joudut virumaan kuolemasi jälkeen? Siellä, missä lepää kaikki
syntymätön."  (Seneca)


Miksi me kävisimme suremaan menetettyä nuoruutta ja minkä tähden murehtisimme sitä,
että kuolema lähestyy meitä?


Michel de Montaigne  (1533-92) pohtii esseitä kokoelmassaan näin: "Hyppäys huonosta
olosta olemattomuuteen ei ole niin suuri kuin suloisesta ja kukoistavasta elämästä vaivalloi-
seen ja tuskalliseen elämään."


Omaa kuolevaisuuttaan murehtiville Montaigne huudahtaa: "Miten tyhmää onkaan murehtia,
kun olemme siirtymässä vapaiksi kaikista murheista!"


Montaigne antaa vielä Lucretiukselle puheenvuoron: "Elämästä kyllälti saaneena miksi et
poistu siitä kuten pitovieras pöydästä?"


                                                                                                                  Markku Laitinen

Kirja: joka tarjoaa hengästyttävän tutkimusmatkan.

"Ympäristönkäyttömme olisi tasapainossa ympäristön tuoton kanssa, jos meillä olisi reilut
puolitoista maapalloa; kiinalaisten kulutustasolla telluksia tarvittaisiin kaksi, saksalaisten yli
kolme ja yhdysvaltalaisten viisi. Kuolevan solun lailla poltamme loppuun alustaa, joka pitää
meidät kiinni elämässä."


Maria Katajavuori
Kuoleman ja elämän kysymys
Miten yksilöt, lajit ja yhteiskunnat altistavat itsensä tuholle
Atena Kustannus 2018


Maria Katajavuori on kirjoittanut laajan teoksen, jonka pohjaväre löytyy hänen omasta
innostavasta ideologiastaan. Äänessä on ympäristöaktivisti. Kirja tarjoaa monitahoisen, hengästyttävän tutkimusmatkan, eikä lukija palaa tältä matkalta entisenlaisena.


"Nykyihminen on tumpelo ja kaulaansa myöten sonnassa, tarkemmin sanottuna mikro-
muovisilpussa, ydinjätteessä, metalliromussa, lääkejäämissä.." Katajavuoren lista jatkuu
vielä paljon pitemmälle, mutta jatketaan tästä:


"Olemme käynnistäneet ensimmäisen eliölajien massakadon 65 miljoonaan vuoteen, ja
maapallon kuudennen sukupuuttoaallon ensimainingit lyövät vaahtopäinä rantaan satojen
kadonneiden lajien viikkovauhtia, kolmesta viiteen lajia tunnissa."


Katajavuori huokaisee, että meneillään näyttää olevan jotakin äärimmäisen merkillistä.
Ihminen ajaa antaumuksellisella vimmalla, miltei rituaalinomaisella kiihkolla eteenpäin
tapahtumakulkuja, joita kukaan ei toivo ja joiden päätepistettä osataan jo odottaa kammok-
suen.


Katajavuoren esiin nostamat metsien hakkuut paljastavat sovittamattoman ristiriidan:
"Suomessa hakataan parhaillaan viimeisiä suojelemattomia, uhanalaiselle lajistolle
elintärkeitä, hiilivarastoina toimivia aarniometsiä biotalouden nimissä, sillä ilmasto-
tavoitteiden saavuttamiseen tarvitaan kotimaista uusiutuvaa energiaa."


Kauempaa löytyy vielä räikeämpi esimerkki: "Indonesian palmuöljyviljelmistä suuri osa
sijaitsee soilla, joiden on arvioitu vapauttavan 10-30 tonnia hiilidioksiinia palmuöljy-
tonnia kohti, vaikkei mukaan laskettaisi lainkaan vääjäämättömissä turvepaloissa synty-
viä päästöjä."


Katajavuori toteaakin, että kaikki tuotantovaiheet mukaan luettuna monet biopolttoaineet
aiheuttavat suuremman kasvihuonevaikutuksen kuin perinteinen bensiini.


Todellisuus on karu myös sopimuksien ja lupausten rintamalla: "Kaikkiaan YK:n kansain-
välisten päästövähennyslupauksien valossa paistattelevat valtiot suunnittelevat avattavaksi
yhteensä 2440 uutta hiilivoimalaa. Samat kädet, jotka allekirjoittivat ympäristösopimuksia,
kättelevät teollisuudenalojen edustajia yli fossiilisten energialähteiden kauppakirjojen."


Katajavuoren valtiovaltakritiikki saa tässä jatkoa: "Sen sijaan, että valtiovalta nousisi yhtiö-
valtaa vastaan, maat ovat liittoutuneet ekonomisten instituutioiden kanssa. Valtiot puolusta-
vat monissa suhteissa innokkaammin kaupallisten luonnonvarojen omistusoikeuksia kuin
ihmisten oikeuksia puhtaaseen ympäristöön."


Katajavuori ei säästele sanojaan ja suuttumus melkein näkyy, kun hän puuskahtaa: "Me
panemme uskomme vinksahtaneeseen markkinamekanismiin, talouskasvuun ja inno-
vaatioiden autuuteen, ja resurssienkäyttömme kulkee päin helvettiä."


Maria Katajavuori "hutkimisen" lisäksi myös tutkii. Lähes kaikki, koko elollisuuden kirjo
on läsnä hänen kirjassaan. Tämän lisäksi lukija saa osallistua filosofiseen pohdintaan. Ehkä
pitkäksi venähtäviä "biologian oppitunteja" olisi voinut harkiten karsia, muuten kirja kyllä
vie lukijan mukaansa.


                                                                                                                     Markku Laitinen

Aidoimmin oma itsensä.

Jonathan Glover ajattelee näin: Autenttinen olemassaolo tarkoittaa, että eletään sellainen elämä,
jossa ihminen on kaikkein aidoimmin oma itsensä. Tämä syntyy osin siitä, että ihminen ymmär-
tää oman menneisyytensä ja omat mahdollisuutensa tulevaisuuden suhteen. Näihin mahdolli-
suuksiin kuuluu aina kuolema. Koska elämä on rajallista, ei voi tehdä kaikkea. Tietoisuus kuo-
lemasta kannustaakin ihmisiä valitsemaan tekoja, joista syntyy heidän minuuttaan ilmaiseva
elämä. Ihmiset ovat itsenäisiä. Heidän on valittava millaisen elämän he viettävät vaikka he,
epäautenttisesti valitsisivat väärinkin.


Kuoleman tietoisuus on Gloverin tärkein viesti. Elämän rajallisuus tulee silloin väkevänä totuu-
tena esiin, eikä ihminen siirrä mitään tuonnemaksi. Positiivinen seuraus tästä on se, että hän
kykenee tunnustamaan rakkautensa ja riippuvuutensa. Autenttisuus todentuu aidosti.


Monet jättävät tämän osan kuulematta ja alkavat "ilmaista minuuttaan" itsekkäästi. He käsittä-
vät autenttisuuden "luvaksi" tehdä mitä haluaa.


Osa hylkää jopa lapsensa ja karkaa elämään "vapaudessa" ilman vastuuta. Joillekin ero näyttäy-
tyy autenttisuutena.


Jos elämästä yritetään "repiä irti kaikki ilo", silloin muut, jopa läheiset ihmiset koetaan vain
esteeksi.


On trendikästä "toteuttaa itseään", valitettavasti se liitetään usein mahdollisuuteen "kulkea
miten huvittaa", muista välittämättä. Tämä on kuviteltua autenttisuutta.


                                                                                                                    Markku Laitinen

Kyky "vain olla".

"Mikään ei ole ihmiselle niin sietämätöntä kuin olla levossa ilman mitään intohimoja, ilman
työtä, ilman kiertotietä, ilman opiskelua. Silloin tuntee mitättömyytensä yksinäisyytensä,
tehottomuutensa, riippuvuutensa, heikkoutensa ja tyhjyytensä. Välittömästi sydämen syvyy-
destä nousee uupumus, synkkyys, suru, kärttyisyys, harmi, epätoivo.  (Blaise  Pascal)


Ihmisellä täytyy olla jokin mihin "tarttua". Ilman innostusta ja intohimoa jäämme tilaan, jota
voisi kutsua nimellä: mikään ei tunnu miltään.


Mutta on huomioitava, ettei jatkuva häärääminen välttämättä merkitse sitä, että ihminen on
innostunut ja kokee intohimoa johonkin toimintaan.


Kysymys on pikemminkin neuroottisuudesta ja kyvyttömyydestä rentoutua, jopa toimintaan "pakenemisesta", tekemisen pakosta.


Kun puhutaan aktiivisesta ihmisestä, siihen liitetään usein mielikuva toiminnallisuudesta ja
seurallisuudesta. Ulospäin suuntautuneisuus nähdään merkkinä aktiivisuudesta.


Passiivinen ihminen kuvaillaan mitään tekemättömäksi ja saamattomaksi, vetäytyväksi ja
vältteleväksi.


Juuri "passiivisuudessa" saattaa kuitenkin piillä oikeamuotoinen aktiivisuus. Kun ihmisellä
on kyky vetäytyä (vapaaehtoisesti) kaikesta hälinästä, kun hänellä on kyky "vain olla", niin
hänen sisäinen maailmansa näyttäytyy ja hänestä tulee:


aktiivinen itsensä tutkija, elämää intohimoisesti tarkasteleva, kanssakulkijoiden "sielunveli",
joka kulkee uteliaana hautaan saakka.


                                                                                                                  Markku Laitinen

"Kuolinvuodetesti".

"Kuolinvuodetesti"
Kun istut kuolinvuoteellasi vain päivien päässä kuolemasta pohtimassa, miten olet elämäsi
elänyt ja mitä olet tehnyt ja jättänyt tekemättä, oletko tyytyväinen siihen, mitä näet?
Elitkö hyvän ja tyydyttävän elämän? Oletko iloinen, että elit sellaisen elämän? Jos voisit
elää elämäsi uudelleen, mitä tekisit eri tavalla?  (William Breitbart)


Nämä kysymykset meidän tulisi esittää itsellemme vähän väliä. Ei tarvitse odottaa kuoleman
läheisyyttä, koska se on aina vierellämme.


"Kuolinvuodetesti" ohjaa meidät oikealle tielle - arvojen äärelle. Se näyttää missä erehdyimme
ja sen minne olemme nyt matkalla.


Saamme kuvan siitä teimmekö - teemmekö juuri nyt enemmän hyvää kuin pahaa. Ja siihenkin
tulee vastaus olemmeko kyenneet rakastamaan.


Haavoitinko lähimmäisiäni - kanssakulkijoita? Hoivasinko vai jätinkö heitteille? Mitä annoin
itsestäni?


Mihin olen menossa?


                                                                                                              Markku Laitinen

Onnellinen sika?

Jos sinulle annetaan vain kaksi vaihtoehtoa: haluaisitko olla onnellinen sika, vaiko
onneton ihminen, mitä siihen vastaisit?


Jos vastaat, että onneton ihminen, niin hyväksyt kärsimyksen, joka elämääsi väistämättä
kuuluu ja samalla arvotat ihmisenä olemisen, siaksi kutsumaamme olentoa tärkeämmäksi.


Jos sika kuitenkin röhkii tyytyväisenä ja näyttää onnelliselta, ja sinä puolestasi kärvistelet
inhimillisen elämän tuskissa, niin miten voit edelleen perustella valintasi?


Onnellinen sika - onneton ihminen kysymys on lainattu antiikin filosofiasta.
Muut kysymykset ovat oman mietiskelyni tuotoksia.


                                                                                                       Markku Laitinen

Elä tänään!

Usko minua, ei ole viisasta sanoa: "Huomenna alan elää". Huomenna on liian myöhäistä
elää - elä tänään!   (Martialis)


Niin tein minäkin, aina kuvittelin, että elämä alkaa joskus sitten kun... Nyt, kun olen kulkenut
pitkän matkaa elämäni polkua, alan ymmärtää mitä Martialis sanoillaan tarkoittaa, ja sen
vuoksi pyydänkin, älä tee kuten minä, vaan elä tänään!


Olosuhteista huolimatta, tai olosuhteiden mahdollistamana on elettävä juuri sitä elämää mikä
kulloinkin on käsillä. Tee voitavasi ja se mikä on mahdollista juuri nyt, mutta älä odota, että
"taivaalta alkaa sataa mannaa", ennen kuin voit aloittaa "oikean" elämäsi.


Elä tässä ja nyt - kirja päättyy sanoihin: "Älä odota, että saat katsoa viimeisen kerran merta,
taivasta, tähtiä tai rakastettuasi. Mene katsomaan niitä nyt."


Tänään on hyvä päivä aloittaa elämä.


                                                                                                                      Markku Laitinen

Myötätuntoisesti ja lempeästi.

Olin hellanääressä valmiina keittelemään aamupuuroa, kun käteni kaatoi puurohiutaleita
sisältäneen purnukan ja hiutaleet levisivät hellalle. Aloin jo tapani mukaan sättiä itseäni ja
ehdin muutaman tyhmä - tollo sanan päästelläkin, kunnes mieleeni palautui viisas neuvo:
"Suhtaudu itseesi samoin kuin pieneen lapseen - myötätuntoisesti ja lempeästi." Tämä
rauhoitti minut, sain siistittyä hellan nätisti ja puuro tuli keitettyä.


                                                                                                                 Markku Laitinen

Suunnaton urheus ja hyvyyden osoitus.

"Elisabeth Kubler-Ross kertoo: Joitain vuosia sitten tunsin pojan, joka oli innokas jakamaan
rakkautta ja löytämään elämän, vaikka hänen oli oman elämänsä lopussa.


Tällä 9-vuotiaalla pojalla oli ollut syöpä kuusi vuotta. Sairaalassa näin heti, että hän oli
taistelunsa taistellut. Hän oli hyväksynyt kuolemansa todellisuuden. Kävin hänen luonaan
sanomassa hyvästit, kun hän oli lähdössä kotiin.


Yllätyksekseni hän pyysi minua luokseen kotiinsa. Kun yritin vilkaista, mitä kello oli, hän
vakuutti, ettei se kestäisi kauan. Niin ajoimme hänen pihaansa ja parkkeerasimme auton.


Hän pyysi isäänsä nostamaan alas polkupyörän, joka oli roikkunut tallissa kolme vuotta
käyttämättömänä. Pojan suuri unelma oli ajaa pyörällä kerran korttelin ympäri - hän ei
ollut koskaan kyennyt siihen. Hän pyysi isäänsä asentamaan pyörään apupyörät.


Tämä vaati pieneltä pojalta paljon rohkeutta: on nöyryyttävää tulla nähdyksi apupyörissä,
kun ikätoverit leikkivät pyörillään miten tahtovat. Kyynelsilmin isä asensi apupyörät.


Poika katsoi sitten minuun ja sanoi: "Sinun tehtäväsi on pitää äiti pois tieltä."


Tiedättehän millaisia äidit ovat, he haluavat aina suojella teitä kaiken aikaa. Äiti olisi halun-
nut pidellä pojastaan kiinni koko matkan korttelin ympäri, mutta se olisi vienyt pojan yrityk-
sestä voitonmaun.


Pojan äiti ymmärsi tämän. Hän tiesi, että yksi viimeisistä asioista, joita hän voisi tehdä
rakkaudestaan poikaansa oli pidättäytyä hoivaamasta lastaan tämän tarttuessa viimeiseen,
suureen haasteeseensa.


Odotimme, kun poika lähti ajamaan. Tuntui kuluvan ikuisuus. Sitten hän ajoi kulman takaa
juuri ja juuri pystyssä pysyen. Hän oli hyvin riutuneen näköinen ja kalpea. Kukaan ei
uskonut hänen kykenevän ajamaan pyörällä. Mutta hän ajoi luoksemme säteillen.


Sitten hän pyysi isäänsä isäänsä irrottamaan apupyörät, ja kannoimme pyörän ja hänet
yläkertaan. "Kun veljeni tulee koulusta kotiin, lähettäisittekö hänet yläkertaan?" poika
pyysi.


Kaksi viikkoa myöhemmin pojan pikkuveli, ensiluokkalainen, kertoi meille, että hän oli
saanut pyörän veljeltään syntymäpäivälahjaksi, koska veli oli tiennyt, ettei hän eläisi
pikkuveljen syntymäpäivään saakka.


Vaikka tällä urhealla pojalla ei ollut paljon aikaa ja voimia jäljellä, hän oli toteuttanut
viimeiset unelmansa, ajanut pyörällä korttelin ympäri ja antanut pyörän sitten lahjaksi
pikkuveljelleen.


Omasta puolestani voin vain sanoa: tämä tarina on syöpynyt syvälle mieleeni, eikä se
koskaan sieltä katoa.


                                                                                                           Markku Laitinen

Kirja: jonka avulla lukija löytää merkityksellisyyden elämäänsä.

"Vanhempani näyttivät mallia siitä, mitä tarkoittaa elää merkityksellisesti. He opettivat minulle
rakkauden ja myötätunnon keskeisen aseman merkityksellisessä elämässä ja auttoivat minua
näkemään kauneutta ja hyvyyttä arkipäiväisyydessä, noissa pienissä merkityksellisyyden
hetkissä, jotka tuovat maailmaan valoa."


Emily Esfahani Smith
Merkityksellisyyden voima
Tuuma-kustannus 2018


Tällä kirjalla on merkityksellisyyttä jo senkin vuoksi, että merkityksellisyys yhdessä elämän
tarkoituksen löytämisen kanssa tekee elämästä elämisen arvoista.


Smith esittelee kirjassaan eräiden tutkimustulosten hämmentäviä lopputulemia liittyen onnel-
lisuuden ja merkityksellisyyden kokemuksiin: "Onnellisissa maissa, kuten Tanskassa ja Suo-
messa, on myös suuret itsemurhaluvut. Japanissa, jonka bruttokansantuote henkilöä kohden
on 34 000 dollaria, itsemurhaluku on yli kaksi kertaa suurempi kuin Sierra Leonessa, jonka
bruttokansantuote henkilöä kohti on 400 dollaria."


Joidenkin tutkimusten mukaan itsemurhaa ennustava muuttuja on merkityksellisyys - tai vielä
tarkemmin juuri merkityksellisyyden puute. Näillä sanoilla Smith jättää lukijan arvioitavaksi
sen, voiko pelkkä taloudellinen vauraus tehdä elämästä merkityksellistä?


Smithin havainto selittää mistä merkityksellisyyden tunne kumpuaa: "Meillä kaikilla on tarve
tulla ystäviemme, perheemme ja kumppanimme ymmärtämäksi, arvostamaksi ja hyväksy-
mäksi. Meillä kaikilla on tarve antaa ja ottaa vastaan rakkautta. Meillä kaikilla on tarve löytää heimomme. Toisin sanoen meillä on tarve tuntea yhteenkuuluvuutta."


Ja kaiken edellisen keskiössä on Smithin mukaan myötätunto: Kun avaamme sydämemme
toisille ja kohtelemme heitä rakkaudella ja myötätunnolla, ylevöitämme sekä meitä ympä-
röivät ihmiset että itsemme."


Hän jatkaa vielä näin hienosti: Jos haluamme löytää merkityksellisyyden omasta elämästämme,
meidän täytyy aloittaa ojentamalla kätemme.


Merkityksellisyyttä voi etsiä läheltä ja pienistä asioista, näin Smith sen näkee: "Jokaisella on
ympärillään joukko ihmisiä - kotona, naapurustossa ja töissä - joiden elämää voimme tehdä
paremmaksi. Se on perintö, jonka jokainen voi jättää jälkeensä."


Filosofista syvällisyyttä voi löytää Smithin seuraavista ajatuksista:  Vaikka panostamme
valtavasti elämämme rakentamiseen, ne muutamat täällä viettämämme vuosikymmenet ovat
jokseenkin merkityksettömiä verrattuna miljardeihin vuosiin, jotka maailmankaikkeus on
ollut olemassa ennen meitä ja jatkaa olemassaoloaan kauan sen jälkeen, kun olemme poissa.


Smith jatkaa: Voisi olettaa, että tämä tieto saisi meidät tuntemaan itsemme vähäpätöisiksi ja
korostaisi elämämme kummallisuutta ja merkityksettömyyttä, mutta itse asiassa se toimiikin
päinvastoin. Kun tajuamme olevamme vain pienen pieniä pilkkuja valtavassa ja käsittämättö-
mässä maailmankaikkeudessa, koemme säälittävää nöyryyttä, mutta samalla täytymme paradoksaalisesti syvästä ja voimakkaasta merkityksellisyyden tunteesta.


Emily Esfahani Smith tuo oivallisia näkökulmia esiin merkityksellisyyden etsijöille. Hänen
kirjansa ei ole mikään "pintapuolinen rääpäisy", vaan syvällinen kurkistus ihmiselämän
perusteisiin.


                                                                                                                       Markku Laitinen

Myötätuuleen.

Olin liikkeellä polkupyörällä, meno tuntui kevyeltä, sain polkea myötätuuleen. Seuraava havainto
olikin sitten toisenlainen, huomasin ajatelleeni jo pitkän matkaa, että takaisin tullessa joutuisin
polkemaan vastatuuleen. Eli olin saanut matkata myötätuulessa, mutta ajattelin koko ajan vasta-
tuulta joka olisi hankaloittamassa kotimatkaa.


Mikä tollo, eikö vain, sen sijaan, että olisin nauttinut myötätuulesta ja kevyestä menosta, ajattelin
vastatuulta. Näin se on tainnut olla koko elämän ajan, jos on mennyt hyvin - myötätuuli - niin
olen alkanut kuvitella tulevia vaikeuksia.


Itku pitkästä ilosta - ja muita kansallisia viisauksia on varmaan pesiytynyt päähäni. Hetkessä
eläminen ja siitä nauttiminen on kiellettyä, koska - kyllä routa porsaan kotiin ajaa.


Olisi ehkä viisasta ravistella pää tyhjäksi ja nauttia myötätuulesta silloin, kun sitä on tarjolla ja
mennä vastatuuleen sitten, kun sen aika on.


Jos olet nyt myötätuulessa, nauti siitä.


                                                                                                                             Markku Laitinen 

Kipu katosi ja tyytymättömyys palasi.

Yuval Noah Hararin mukaan ihmistä ei yksinkertaisesti ole rakennettu olemaan tyytyväinen.
Ihmisen onnellisuus ei niinkään riipu objektiivisista oloista kuin hänen omista odotuksistaan.


"Kun olot paranevat, odotukset lisääntyvät roimasti, ja siksi saatamme dramaattistenkin
parannusten jälkeen olla aivan yhtä tyytymättömiä kuin aikaisemmin."


Omakohtainen kokemus:
Kun kärsin kovista kivuista ajattelin, jos pääsen vapaaksi tästä piinasta, en enää koskaan valita mitättömistä asioista, Mutta kuinkas kävikään, kipu katosi ja tyytymättömyys palasi.


Me haaveilemme lottovoitosta, mutta olisi hyvä muistaa eräs asia: Sisäiset ristiriitamme
eivät katoa rahan voimalla. Joku onkin sanonut viisaasti: "Meillä on lottovoitonkin jälkeen
samat ongelmat, mutta ylellisemmässä ympäristössä."


Kuka olisi onnellinen ilman rakkautta, ystävyyttä ja yhteisöä, kysyy Harari?


Hän jatkaa pohdiskeluaan tähän tapaan: "Jos elät yksinäistä, itsekeskeistä elämää, olet melko varmasti onneton. Ollaksesi onnellinen sinun on vähintäänkin välitettävä perheestäsi, ystävistäsi
ja yhteisösi jäsenistä."


Meidän on siis mietittävä tarkkaan elämämme arvoja ja arvostuksia, jos tavoitteemme on
tyytyväisyys, tai peräti onnellisuus.


                                                                                                                             Markku Laitinen

Kirja: jossa kuolema tuodaan lähelle.

"Ennen leukemiaa Jarkko ajatteli, että hänen kaltaisensa vahva isä ei itke. Leukemian aikana
hän on itkenyt, kun on tuntunut siltä, eli aika harvoin. Hän luki sairaalasta saamastaan opas-
kirjasesta, että itkeminen yhdessä lasten kanssa on hyväksi. Jaettu suru on heille kaikille
helpompi kantaa kuin vaiettu."


Henna Mäkelin
Kuolema
Kaikki mitä olet aina halunnut tietää
Kustantamo S&S 2018


Henna Mäkelin kirjoittaa siitä mistä yleensä vaikenemme, kuolemasta. Kirjasta löytyy kosket-
tavia kertomuksia, tutkittua tietoa ja elämänviisautta.


Vakava sairaus voi olla yksi heräte sille, että ihminen alaa pohtia kuolemaa ja siihen liittyen,
myös elämänarvoja. "Jo pelkkä peiliin katsominen muistuttaa elämän arvaamattomuudesta.
Silti Kalle on tyytyväinen elämäänsä. Sairaudet eivät ole olleet mustavalkoisesti taakka tai
siunaus. Niiden takia hän tekee juuri nyt asioita, joita haluaa tehdä. Elämä on liian lyhyt
tuhlattavaksi merkityksettömään työhön tai turhanpäiväisiin harrastuksiin."


Mäkelinin haastattelema Kalle on sairastanut syövän ja selvinnyt hengissä kasvaimesta. Kuole-
ma on hänelle tuttu seuralainen.


Kallen ajatuksia seuraten Mäkelin kirjoittaa: Kuolema, niin surullinen kuin se onkin, voi olla
täynnä voimaa. Ihminen voi elää elämänsä täyteläisimpiä viikkoja viimeisinään. Lähestyvä
kuolema saattaa herättää huomaamaan, että vielä täytyy tehdä jokin tärkeä asia.


Kallen ajatukset ovat todella vaikuttavia ja mieleenpainuvia: "Mitä väliä sillä on, mitä kuole-
massa tapahtuu, jos on eläessään tehnyt asioita, joita on itse halunnut? Ja kohdellut toisia
hyvin?


Saattohoitolääkäri Juha Hänninen tuo esiin kuolemaa tekevän ihmisen, hyvän hoidon käytän-
teitä: "Henkistä hätää, kuolemanpelkoa sekä ahdistus- ja masennusoireita voidaan lievittää
sekä lääkkeillä että lääkkeettömästi, psykososiaalisin keinoin. Jo se voi auttaa, että ihminen
tulee kuulluksi, kohdatuksi ja lohdutetuksi."


Hänninen tarkentaa vielä kivunhoitoon liittyen: "Kun kaikki kivunhoitokeinot on käytetty
mutta kärsimys on kasvanut kestämättömäksi ja kuolema on jo lähellä, voidaan aloittaa
palliatiivinen sedaatio. Siinä ihmisen tajunnan tasoa alennetaan lääkityksellä. Kun samalla
huolehditaan kipulääkityksestä, kuoleva ei tunne kipua."


Sairaanhoitaja Anja Terkamo-Moisio lähettää omassa osiossaan tärkeän viestin: Ihminen on
kuoleman edessä kaikista alastomin ja haavoittuvaisin. Jos silloin ei kunnioiteta ihmisarvoa,
niin milloin sitten?


Terkamo-Moision ajatukset ovat myös lohdullisia: "Jos on olemassa taivas, me pääsemme
parempaan paikkaan ja näemme rakkaamme. Jos kuolema on kaiken loppu, meidän tietoi-
suutemme lakkaa. Kuolevalle asiat kääntyvät parhain päin."


Kuolemanrajakokemukset ovat merkityksellisiä, joskin vielä "selittämättömiä" tapahtumia.
Mäkelin pohtii tähän tapaan: Usein käynti kuoleman rajalla lievittää kuolemanpelkoa tai
poistaa sen. Kun kuolema käy lähellä, elämän arvostus kasvaa. Hengellisyys tai henkisyys
lisääntyvät, ja asioiden tärkeysjärjestys menee uusiksi. Kuoleman kohtaaminen näyttää
muuttavan ihmistä, yleensä onnellisempaan suuntaan.


Kuolema ja suru käyvät käsikkäin, Mäkelinin kirjasta löytyy kuvaus eräästä meille suoma-
laisille tutusta piirteestä jonka lähes jokainen tunnistaa, itkun pidättely: "Siinä hän nyt oli,
laatikossa. Isän elämä oli ohi, lopullisesti. Juhaa alkoi itkettää. Niiskutusta kuului joka puo-
lelta. Jokainen kappelissa tuntui keskittyvän omien tunteidensa hillitsemiseen. Suru ja
haikeus tekivät puhumisesta mahdotonta. Kauniiden sanojen sanominen saisi romahta-
maan. Toisen väreilevää ääntä ei pystyisi itsekään kuuntelemaan itkemättä, Jokainen oli
sisimässään kovilla. Sisko oli ottanut rauhoittavan lääkkeen."


Henna Mäkelin tarjoaa kirjansa kautta mahdollisuuden tutustua meille arkaan, mutta
väistämättömään aiheeseen: kuolemaan. Monipuolinen teos laajentaa "kuolemankuvaa".
Realistinen, lohdullinen ja koskettava kirja kannattaa lukea, ihan vain vaikka tulevaisuuden
tähden, koska väistämätön on varmasti edessä.


                                                                                                                      Markku Laitinen 

"On pitänyt suoriutua - pärjätä".

Kirjassa: Myötätunnon mullistava voima sanotaan näin: Myötätunto on kykyä asettua toisen
saappaisiin, kokea asioita toisen näkökulmasta ja toimia sen mukaan.


Psykologinen turva on kokemusta siitä, ettei joudu sosiaalisesti nolatuksi tai häpäistyksi.


Hyväntahtominen on halua kokea myötätuntoa ja tarjota toisille psykologisesti turvallinen
ilmapiiri.


Kirjassa esitellään myös psykologiset perustarpeet:


1) vapaaehtoisuus eli kokemus autonomiasta ja siitä, että tekemiseni on lähtöisin minusta
itsestäni - omista arvoistani ja kiinnostuksistani - eikä tunnu ulkoapäin pakotetulta.


2) kyvykkyys, eli kokemus osaamisesta ja aikaansaamisesta.


3) läheisyys, eli kokemus siitä, että ympärilläni on ihmisiä, joista välitän ja jotka välittävät
minusta.


Näistä voi tehdä omakohtaisia arvioita (jos uskaltaa): Myötätunto: ei ole niinkään helppoa
asettua toisen asemaan, itsekkyys haraa vastaan.


Psykologinen turva: ei ole ollut.


Hyväntahtominen: Mielen tasolla kyllä, mutta puhuvatko teot puolestaan?


Kokemus autonomiasta: Hatara, nykyään vahvempi.


Kyvykkyys: Huonolla tolalla, paranemaan päin.


Läheisyys: Kyllä. (ajoittaista epävarmuuttakin on ollut)


Kuten "tuloksista" näkyy on elämäni ollut "huteralla" pohjalla. Sisäinen varmuus, tunne siitä,
että on riittävän hyvä tähän maailmaan, on jäänyt puutteelliseksi.


Kokemuksellisesti tämä on tarkoittanut sitä, että "on pitänyt suoriutua - yrittää pärjätä", sen
sijaan, että olisi elänyt "kaikin voimin" ja kukoistanut.


Se, että tiedostan nämä elämäni "puutteet", ei ole johtanut katkeruuteen, vaan ymmärrykseen.


R. Kipling runoilee näin:


Jos pystyt katsomaan vierestä,
kun menetät pelissä kaikkesi,
etkä silti haikaile mennyttä,
vaan panet huomiseen toivosi,
poikani olet mies!


Olen (ko) tietämättäni kulkenut Kiplingin osoittamaa polkua?


                                                                                                                       Markku Laitinen


                                                                                                                        

Häiriötekijä?

Rakastajalleen kaunis nainen on ilo/
munkille hän on häiriötekijä/
hyttyselle hyvä ateria.
                                      Zen - aforismi


Olivatko Zen - filosofit sovinistisikoja? Vaiko huumorintajuisia ajattelijoita? Eivät kumpaakaan,
koska ylläoleva ajatelma sisältää totuuden ja sitä kohtihan pitää aina pyrkiä.


Rakastajalleen kaunis nainen on ilo, eikä se tosiasia siitä miksikään muutu, vaikka kuinka hoet-
taisiin, ettei naista saa pitää kohteena.


Munkille hän on häiriötekijä, koska munkkikin on varustettu miehisin haluin. Naisen ilmesty-
minen näköpiiriin saa munkin pyörittelemään helminauhaansa kiivaasti. Samalla hän hokee:
herra armahda, herra armahda..., niin kauan kuin nainen on näköpiirissä.


Hyttyselle hyvä ateria on luonnontieteellinen tosiasia.


Tietenkin ajatelma voi avautua toisinkin - naista halventavana ja naisen arvoa loukkaavana,
jos niin halutaan nähdä.


Mutta yhtä hyvin tulkinta voi olla myös se, että on kysymys naisen olemuksellisuuden vaikutusvallasta ja silloin päädymme lopputulemaan, että nainen on hallitseva osapuoli.


Asian pyörittely on pakko päättää tähän, muuten edessä on loputon suo. Käytännön
todellisuus paljastakoon totuuden.


                                                                                                                     Markku Laitinen

Kirja: joka aukaisee verhon tulevaisuuteen.

"Informaatioteknologian ja bioteknologian yhdistyminen saattaa pian työntää miljardit ihmiset
pois työmarkkinoilta ja horjuttaa sekä vapautta että tasa-arvoa. Massadata-algoritmit saattavat
luoda digitaalisia diktatuureja, joissa kaikki valta on keskittynyt pienen eliitin käsiin ja suurin
osa ihmisistä kärsii - ei suinkaan riistosta vaan jostain paljon pahemmasta: tarpeettomuudesta."


Yuval Noah Harari
21 Oppituntia maailman tilasta
Suomentanut Jaana Iso-Markku
Bazar Kustannus Oy 2018


Hararin teos on "mieltä järkyttävä" - hyvässä merkityksessä. Kirja tuo päivänvaloon maailman
sellaisena kuin se on. Myös verho tulevaisuuteen aukeaa.


Harari ei pelkästään synkistele, vaan näkee tulevaisuudessa hyviäkin puolia, esimerkiksi
liikenteestä tulee turvallisempaa, kun autonomisesti liikkuvat autot voidaan kaikki yhdistää
toisiinsa. "Kun kaksi tällaista ajoneuvoa lähestyy samaa risteystä, ne eivät tosiasiassa ole
kaksi erillistä yksikköä vaan osa yhtä ja samaa algoritmia." Tämän voi ymmärtää niin, että
autot "keskustelevat" keskenään.


Lääketieteen puolelta Harari esittää tällaisen mahdollisuuden: "Vaikka maailmassa olisi
kymmenen miljardia tekoälylääkäriä - joista jokainen valvoisi yhden ihmisen terveyttä -,
niiden kaikkien tiedot voitaisiin päivittää sekunnin murto-osassa, ja ne voisivat kaikki olla
yhteydessä toisiinsa ja antaa palautetta uudesta sairaudesta tai lääkkeestä."


Hararin mielestä nämä yhdistettävyydestä ja päivitettävyydestä saatavat mahdolliset hyödyt
ovat niin valtavat, että ainakin joillain aloilla saattaisi tuntua järkevältä korvata kaikki
ihmiset tietokoneilla siitä huolimatta, että jotkut yksittäiset ihmiset suoriutuvat yhä työstään
koneita paremmin.


Ja sitten sitä synkempää ja kummallisempaa tulevaisuuden näkymää: "Ei ole lainkaan varmaa,
että tulevaisuuden talous tarvitsee meitä edes kuluttajina. Koneet ja tietokoneet pystyvät
hoitamaan senkin. Teoriassa voi olla olemassa talous, jossa kaivosyritys tuottaa ja myy rautaa
robotiikkayritykselle, joka tuottaa ja myy robotteja kaivosyritykselle, joka louhii lisää rauta-
malmia, josta tehdään lisää robotteja ja niin edelleen. Nämä yritykset voivat kasvaa ja laajeta
vaikka linnunradan rajoille saakka, eikä niillä ole tarvetta kuin roboteille ja tietokoneille - ne
eivät tarvitse ihmisiä edes ostamaan tuotteitaan."


Mitä tästä kaikesta mullistuksesta sitten seuraa, kun ihmisillä ei enää ole työtä, eikä tuloja?
Ja mikä olisi ratkaisu? Yksi uusi malli, joka on saanut osakseen yhä enemmän huomiota,
on yleinen perustulo. On ehdotettu, että valtio verottaisi algoritmeja ja robotteja hallitsevia
miljardöörejä ja suuryrityksiä ja käyttäisi rahat siihen, että kaikille tarjottaisiin perustarpeet
kattava reilu rahasumma. Tämä vaimentaisi työpaikan menetyksen ja taloudessa tapahtu-
neiden muutosten kielteisiä vaikutuksia köyhien elämässä ja suojelisi samaan aikaan
rikkaita populistiselta raivolta, kirjoitta Harari.


Mitä kaikkea tekoäly sitten voisi olla? Hararin mielestä ei ole syytä olettaa, että tekoälylle
kehittyisi tietoisuus, sillä äly ja tietoisuus ovat aivan eri asioita. Äly on kyky ratkaista ongel-
mia. Tietoisuus taas on kyky tuntea esimerkiksi kipua, iloa, rakkautta ja suuttumusta.


Hararin luomat kuvat muuttuvat kuitenkin yhä hurjemmiksi: "Ihmiset ja koneet saattavat
yhdistyä niin täysin, että ihmiset eivät enää pysy elossa, jos heidät irrotetaan verkosta."


Hän jatkaa pohdiskeluaan: "Mitä enemmän dataa virtaa biometristen anturien kautta
ruumiistasi ja aivoistasi älykkäisiin koneisiin, sitä helpompi suuryritysten ja hallintovirastojen
on tuntea sinut, manipuloida sinua ja tehdä päätöksiä puolestasi. Mikä vielä merkittävämpää,
ne pystyvät selvittämään ruumiin ja aivojen syvimmät mekanismit ja saamaan siten
käyttöönsä kyvyn muokata elämää."


Harari esittääkin aiheellisen kysymyksen: Jos haluamme estää pientä eliittiä saamasta yksin
haltuunsa tällaisia jumalallisia voimia ja estää ihmiskuntaa jakautumasta biologisiin
kasteihin, avainkysymys kuuluu: kuka omistaa datan? Kuuluuko DNA:tani, aivojani ja
elämääni koskeva data minulle, valtiolle, jollekin suuryritykselle vai ihmiskunnalle kollek-
tiivisesti?


Algoritmit tarkkailevat sinua juuri nyt. Ne tarkkailevat, missä käyt, mitä ostat, keitä tapaat.
Pian ne valvovat jokaista askeltasi, jokaista hengenvetoasi jokaista sydämenlyöntiäsi. Ne
opettelevat massadatan ja koneoppimisen avulla tuntemaan sinut yhä paremmin. Ja kun nämä
algoritmit tuntevat sinut paremmin kuin tunnet itsesi, ne pystyvät hallitsemaan ja manipuloi-
maan sinua, etkä voi sille juuri mitään, varoittaa Harari.


Hararin kirja on kertakaikkisen vaikuttava, laaja-alainen ja ajatuksia herättävä. Harari pohtii
myös oikeudenmukaisuuden, uskonnon, elämäntarkoituksen ja nationalismin, sekä monien
muiden filosofisten kysymysten sisältöä nyt ja tulevaisuudessa. Sisältörikkautensa takia
tämä kirja olisi itse kunkin luettava ihan itse. Tähänkin kirja-arvioon sopi vai murusia ja
nekin jo hätkäyttävät.


                                                                                                                Markku Laitinen

Täytyy löytää "jotain".

"Ikuisuuden silmänräpäys voidaan kokea silloin, kun ihminen on syvästi kauneuden, ilon tai
rakkauden koskettama, psyykkisen tai ruumiillisen kärsimyksen hetkessä tai aidossa ja
todellisessa yhteyden tunteessa toiseen ihmiseen."  (Danielle Quinodo)


Mutta me luemme mainoksia ja etsiydymme haluinemme supermarkettien hehtaarihalleihin.
Hyvillä mielin ja posket punoittaen kannamme löytämämme "aarteet" kotiin.


Aamulla saamme kuitenkin huomata: Se mikä eilen "kiilsi" niin kauniisti ja tuotti mielihyvää
on menettänyt viehätyksensä. Tyytymättömyys valtaa taas mielen ja tulemme levottomiksi.
On tehtävä uusi kierros, täytyy löytää "jotain".


Olemme hukassa ja etsimme "onnen avaimia" väärästä paikasta. Danielle Quinodon "avaimilla"
pääsemme sisään ja löydämme sen mitä etsimme.


                                                                                                                               Markku Laitinen

Kirja: jossa aivot herätellään hämmästymään.

"Käveleminen on niin luonnollista ja tavallista, että sitä on vaikea pitää huipputehokkaana
aivojen muovautuvuutta edistävänä terapiana, mutta se on yksi tepsivimpiä hoitoja. Nopeasti
kävelevän ihmisen hippokampukseen kasvaa uusia soluja, oli hän minkä ikäinen tahansa."




Norman Doidge
Aivot ja paranemisen ihme
Neuroplastisuuden mahdollisuudet
Viisas Elämä 2018




Aivoni eivät olekaan muuttumattomassa tilassa, tämä selviää Norman Doidgen erinomaisen
koukuttavaa kirjaa lukiessa. Värikkäästi kuvailtujen inhimillisten kokemusten kautta on
maallikollakin pääsy aivotoimintojen ihmeellisiin näkymiin.




Lumevaikutus on yksi tunnetuimmista ihmeellisyyksistä, siitä sanotaan kirjassa näin: Uusim-
pien aivokuvantamismenetelmien avulla on osoitettu, että lumevaikutuksen aikana kipu-
potilaiden tai masennuspotilaiden aivoissa tapahtuvat muutokset ovat lähes täsmälleen saman-
laisia kuin muutokset, joita tapahtuu heidän parantuessaan lääkkeiden ansiosta."




Mutta palataanpa vielä kävelemiseen, koska sen vaikutukset ovat vastaansanomattoman
ihmeellisiä: "Keski-iässä ihmisen aivot alkavat rappeutua, joten liikunta on silloin yhä
tärkeämpää, se on yksi harvoista tavoista vastustaa rappeutumisprosessia. Tämän ymmärtä-
minen on ratkaisevampaa kuin koskaan aiemmin, koska niin monet ihmiset viettävät suurim-
man osan päivästä tietokoneen ruudun ääressä istuen. Useissa tutkimuksissa on osoitettu, että istumapainotteinen elämäntyyli on merkittävä sydäntautien, syövän, diabeteksen ja hermos-
toa rappeuttavien sairauksien riskitekijä. Jos jokin ihmelääke on olemassa, se on käveleminen,
huomauttaa Norman Doidge.


Jos ei joku vielä vakuuttunut kävelemisen vaikutuksista, niin tässä tulee lisäarvoa: "Vuonna
2013 kysymys siitä, miten käveleminen vaikuttaa Alzheimerin tautiin, sai vastauksen. Käve-
leminen oli tärkeä osa erittäin yksinkertaista ohjelmaa, joka pienensi dementian riskiä
hämmästyttävät 60 prosenttia. Jos jokin lääke kykenisi samaan, kaikki puhuisivat siitä ja se
vietäisiin käsistä."


Toiveita herättäviä hämmästelyn aiheita Doidgen kirjassa riittää, tässä yksi sellainen: "Jos
osa aivokudoksesta on vaurioitunut, jäljellä olevaa tervettä kudosta on mahdollista stimuloida
henkisin kokemuksin, esimerkiksi henkisiä harjoituksia tekemällä, liikkumalla tai vaikka
maailmaa aistimalla. Kudos järjestyy silloin uudelleen, siihen kehittyy uusia yhteyksiä ja
joskus jopa uusia hermosoluja, jotka ottavat hoitaakseen vaurioitumisen myötä kadonneet
kognitiiviset toiminnot."


Mielikuvaharjoittelu on "vanha keksintö", se saa tukea uusien tutkimusten myötä: "Aivo-
kuvista näkyy, että monet samoista neuroneista, jotka aktivoituvat, kun havaitsemme jotakin
ulkoisessa maailmassa, aktivoituvat myös silloin, kun muistamme jonkin kohteen tai
kokemuksen. Aivojen kannalta sillä ei ole paljon eroa, kuvittelemmeko jotakin tekoa vai
teemmekö sitä konkreettisesti."


Kirjassa esitellään monia mullistavia hoitomenetelmiä, kuten PoNS - keinotekoinen sähkö-
ärsytys kieleen: "Stimulaatio aktivoi 300 mikronin syvyydessä olevat aistinsolut, jotka
alkavat lähettää normaaleja, luonnollisia signaaleja aivohermojen kautta aivorunkoon ja
koko toiminnalliseen hermoverkkoon."


Myös valo -ja äänihoito esitellään vakuuttavin perustein. Uusia hermostollisia yhteyksiä
synnyttävät menetelmät voivat auttaa muun muassa autismin, MS-taudin ja Parkinsonin
taudin kanssa kamppailevia.


Norman Doidge kuvailee mukaansatempaavasti, jopa proosallisin tavoin, niin potilaskerto-
mukset, kuin hoitomenetelmätkin. Ymmärrettävää on, että joissakin kohtaa selittävät
lääketieteelliset termit ja kuvaukset eivät taivu maallikolle soveltuvaan muotoon.


Hämmentynyt ja hämmästynyt, niin kai voisi sanoa, kun on lukenut tämän kirjan.


                                                                                                            Markku Laitinen

Konkreettinen "tälli".

"Yksi ihmisluonnon traagisimmista piirteistä on tapa lykätä elämistä. Uneksimme kaikki
jostakin horisontissa siintävästä ruusutarhasta, sen sijaan, että nauttisimme ruusuista, jotka
tänään kukkivat ikkunamme alla." (Dale Carnegie)


Joskus on annettava itselleen oikein konkreettinen "tälli", että tulisi käsitys elämän rajalli-
suudesta. Niinpä minäkin tartuin mittaan, asetin sen noin 75-78 sentin pituiseksi. Sitten vedin
rajan siihen kohtaan missä olen nyt. 63 sentin ja 75 sentin väli näytti olemattomalta. Ja sen
mittainen olisi (hyvässä lykyssä) loppuelämäni. (?)


63 "senttiä" elettyä elämää takanapäin:
Ja mitä matkallani tein, "seisoin tumput suorana", itsekkäiden ajatusten pyörteessä ja annoin
kalliiden hetkien valua käsistäni. Missä ovat hyvät teot - rakastamisen jäljet? Miksi niitä
täytyy etsimällä etsiä?


12 "senttiä" ehkä jäljellä: Mitä minä nyt tekisin?


                                                                                                                         Markku Laitinen

Kielletyt tunteet.

Tarina: miehen luokse ilmestyi enkeli sanoen: "Toteutan kaikki toiveesi, aivan mitä vain
haluat - mutta muista, että toteutan toiveesi naapurillesi kaksin verroin!" Mies vastasi
ilkeästi hymyillen: "Ota toinen silmäni!"


Tämä Slavoj Zizekin julkituoma tarina ei lakkaa viehättämästä minua. Siinä on jotain perin
juurin inhimillistä - huumorin kautta voin hyväksyä kateuteni ja ilkeyteni.


Katarina Meskasen mukaan tunnemme itsemme huonoiksi, koska tunnemme negatiivista
tunnetta, mikä taas on omiaan lisäämään entisestään negatiivisia tunteita.


Elämästä tulee vaikeaa, jos ei hyväksy omia negatiivisia tunteitaan. Oli suuri helpotus, kun
aikoinaan tuli löydettyä lause: "Mielessään voi vaikka tappaa!" Mutta tosielämässä niin ei
tehdä.


Negatiivisten tunteiden "purkaminen" toisten niskaan on yleistä ja se juuri kertoo, ettei niitä
ole tunnistettu ja hyväksytty omassa itsessä.


"Ota toinen silmäni!" - antaa luvan kokea niitä tunteita, jotka ovat "kiellettyjä".


                                                                                                                        Markku Laitinen
 

Kirja: jossa "opetetaan" kuinka pelko valuu pois.

"Pihaympäristössä kuuluu useita kovia ääniä peräkkäin ja aikuisen sylissä pikkumiehen jalat
alkavat ensin täristä, sitten vispata tosissaan. Äidin sylissä poika tärisee tovin ja kysyy äidiltä,
miksi jalat tärisevät. Pelko valuu pois, äiti vastaa, ja pelko valuu pois."


Satu Pusa
Vahvat ne vapisee eikä heikot
Sun Text Oy 2018


Satu Pusa kirjoittanut kirjansa meille, jotka jännitämme, pelkäämme ja oireilemme monin
tavoin, jopa silloin, kun mitään todellista uhkaa ei ole näköpiirissä. Kirja perustuu Pusan
henkilökohtaisiin kokemuksiin, tästä avoimuudesta kiitokset hänelle.


"Elimistöömme kertyneet stressi- ja traumakokemukset aiheuttavat kroonista jännittyneisyyttä.
Jos kannamme suurta tai kroonistunutta stressikuormaa, kehon purkaukselliset tärinäreaktiot
voivat yllättää meidät. Levon hetkellä, huokaistessamme tai nukkuessamme huomaamme
vapisevamme hennosti tai tärisemme toden teolla. Jos lisäksi säikähdämme: "Mitä minussa
tapahtuu?", tärinä voimistuu säikähdyksestämme."


Ylläoleva Pusan kuvaus on monille tuttu kokemus, mutta se voi olla myös "kiellettyä", jos
se on näkyvää: "Länsimaisen ihmisen elämää sävyttää sosiaalisen normaaliuden pakkopaita,
jolla puemme vapinamme piiloon."


Pusan mukaan tästä on seurauksena se, että vapina muuttuu uhkaksi ja alamme pelätä vapinaa
itseään. "Kuinka lujan, paniikinomaisen otteen tärinän pelko meissä saakaan - ja kuinka
suuri helpotus on lakata pelkäämästä vapinaansa."


Vapina on oire jolla on jokin lähtökohta. Pusan henkilökohtaisiin kokemuksiin on helppo
samaistua, tässä esimerkki: Auktoriteettivapina: "Kehoni tärisi usein tilanteissa, joissa koin auktoriteettikammoa. Kun jouduin käymään lääkärissä, kädet kosteina ja tärisevinä, kaula ja
kasvot punaisina, verenpaineeni oli takuulla aina koholla. Valmistauduin suden suuhun,
taisteluun tai pakoon."


Pelkovapinansa Pusa kuvailee tähän tapaan: "Huomasin kehoni reagoivan tärinällä, kun oli
ilmaistava omia ajatuksiaan. Häpesin, kun ei ollut sanoja pukea ajatuksiaan sanoiksi. Kun
kyseenalaistin mielessäni kuulemaani, tai havaitsin yleistyksiä ja uskomuksia, joita en
suoraan hyväksynyt omiin käsityksiini, pysyin hiljaa. Silti rintakehäni värisi kauttaaltaan
tarpeessani puolustautua. Jos koin pakottavan tärkeäksi ilmaista oman käsitykseni, värinä
yltyi vapinaksi puhuessani."


Hyvin tutulta kuulostaa myös häpeävapina, jonka "syntymätilanne" kuvastuu seuraavasti:
"Kuinkahan moni meistä on kokenut, ettei ole kelvannut omana itsenään! Voi kamala sitä
tuskaa, minkä lapsena ja nuorena punastelu sai aikaan. Sitä yrittää niin kovin olla sellainen,
että voisi tulla hyväksytyksi, olla samanlainen ja kelpaava, ja kun ei ole, hävettää."


"Tunnistamme tilanteita, kun sosiaalisten traumojemme muokkaamana, emme ole voineet-
kaan olla luottavaisesti toisten ihmisten seurassa - käännämme katseen pois, kurkku kiristyy,
tunnesäätely ohjaa pakoon ja pois. Silloin emme näe ja kuule ympärillemme, vaan omat
ajatukset, pelot ja uhka ohjaavat toimiamme." Tässäkin kohtaa nyökkään hyväksyvästi ja
totean, näinhän se on ollut.


Ja hyväksyvä nyökkäily saa vielä jatkua, kun Pusa kirjoittaa: "Monelle jännitys kerääntyy
rintakehän alueelle. Opimme välttelemään tai pidättämään itkua, jopa itkiessämmekin
pidätämme sitä. Jos itket, etkä salli sen nousta itsestäsi ulos, rintakehäsi jähmettyy. Kun
itket ja huokaiset, itku kestää aikansa ja rintakehäsi vapautuu. Tunteiden pidättäminen
lukitsee rintakehän, kylkiluiden väliset lihakset kiristyvät tai pihistämme pallean tiukaksi
panssariksi. Tunteiden tunnistamisen ja purkamisen sijaan, koemme kipua ja fyysistä
jäykkyyttä ja painetta."


Satu Pusa esittelee kirjansa loppupuolella myös stressinpurkuliikkeitä, joita ovat "hallittu"
vapiseminen ja tärinä. En ollut kuullutkaan ennen tällaisesta mahdollisuudesta ja siksi otan
sen ilolla vastaan.


Pusan kirja on vapauttava, omat kokemukset tulevat "jaetuksi", eikä niitä enää tarvitse hävetä
ja pelätä. Suosittelen lämpimästi tämän kirjan lukemista.


                                                                                                                     Markku Laitinen

Reipas itkemättömyys.

Joku on kirjoittanut näin: "Huolehdi herkkyydestäsi - kukkaa ei voi avata vasaralla."


Herkkyyden piilottelu alkaa jo hyvin varhain lapsuudessa, koska ympäristö painostaa siihen.
Vanhemmat pelkäävät, ettei herkkä lapsi tule pärjäämään kovassa maailmassa.


Suomalaiskansallinen perintömmekään ei kannusta herkkyyteen, reipas itkemättömyys on ollut
ihanteemme vuosisatojen ajan.


Sota-ajan perintöä on tunteiden torjunta, jos jää vollottamaan ei selviä. Tätä "viisautta" me
toteutamme jo kolmannessa sukupolvessa.


Ajatuksena on, että kukaan ei voi minua haavoittaa, kun ylläni on "rautainen haarniska". Ajatus
kyllä toimii, mutta jättää meidät ikuisen kaipuun valtaan.


Elämättömän elämän tuntu voi johtua siitä, että olemme joutuneet piilottamaan palan aitoa
itseämme - herkkyytemme.


                                                                                                                           Markku Laitinen

Sydän särkyy ja sanat putoavat sisään.

Oppilas kysyi rabbilta: "Miksi Toora käskee meitä painamaan sanat sydämellemme? Miksei se
käske meitä painamaan sanoja sydämeemme?"
Rabbi vastaa: "Se johtuu siitä, että koska olemme tällaisia kuin olemme, sydämemme on kiinni,
emmekä voi painaa sanoja niihin. Siispä asetamme ne sydämiemme päälle. Ja ne pysyvät siinä,
kunnes eräänä päivänä sydän särkyy ja sanat putoavat sisään."   (Tuntematon)


Juuri näinhän se on, elämme elämää joka sulkee pois sisimmän olemuksemme. Emme ehdi
tunteilla, kiintymyksemmekin suuntautuu materialismiin ja ulkoisiin seikkoihin.


Kunnes jotakin tapahtuu ja joudumme syvän surun valtaan, silloin meille avautuu näkymä
aitoon itseemme.


Pakahduttava itku avaa sydämen portit ja sanat todellakin putoavat sisään.


                                                                                                                      Markku Laitinen

Kirja: jossa syömisen sijaan lähdetäänkin tunnematkalle.

"Sydämen nälkä on sellaista nälkää, jota ei voi syömisellä helpottaa. Sydämen nälkään syödään,
kun etsitään apua mielen matalapaineeseen ja haetaan huojennusta. Sydämen nälän vallassa
syödään lohturuokia, herkkuja ja roskaruokaa, vaikka oikeastaan kaipaisi lohdutusta, huolen-
pitoa tai hemmottelua."


Katarina Meskanen
Pysäytä tunnesyöminen
Tuuma-Kustannus 2018


Katarina Meskasen kirja ei ole "hömppäkirja", jollaisia on tarjolla pilvin pimein. Tässä kirjassa
puhutaan oikeasti asiaa ja kurkistetaan ihmismielen perukoille.


Meskanen sanoo suoraan, että ruoka on huono helpotuskeino tunne-elämän tarpeisiin, sillä se
ei ratkaise varsinaista taustalla olevaa ongelmaa.


"Tunneperäisen ylensyömisen perimmäinen tarkoitus on helpottaa tukalaan oloa. Syömällä
pyritään tasaamaan epämiellyttäviä tunteita, kuten surua, jännittämistä, ahdistusta, masennusta,
tyhjää oloa, kateutta ja pettymystä," tähdentää Meskanen.


Tunneperäisen syömisen juuret voivat löytyä kaukaa lapsuudesta: Toisinaan herkut korvaavat
puutteellista vanhemmuutta tai paikkaavat poissaoloa. "Kun lapsi ei voi kokea saavansa
vanhemmaltaan kaipaamaansa huomiota, hellyyttä, hoivaa ja huolenpitoa, lapsen perustarpeet
eivät tyydyty. Silloin lapsen täytyy yrittää keksiä jokin toinen keino selviytyäkseen tilanteesta.
Syömisestä voi tulla ikään kuin syli, johon lapsi käpertyy hakemaan hellyyttä. Ruoalla saa
jotain, mitä ei muuten saa omilta vanhemmiltaan: rakkautta."


Meskasen mukaan on myös niin, että jokainen kerta, kun tunteensa syö pois, vahvistaa pel-
koaan tunteitaan kohtaan. Mitä enemmän jotain tunnetta pyrkii välttämään, sitä sitkeämmin
se yrittää päästä tajuntaan, mielen pinnalle.


Tunteiden syömiseen houkuttelee kuitenkin se tosiasia, että syömisellä on voimakas psyko-
loginen vaikutus: syöminen tuo nopean helpotuksen ja välittömän tyydytyksen, huomauttaa
Meskanen.


Pettymys ja itsesyytökset liittyvät läheisesti tunnesyömiseen. Kun syömiseen latautuu suuria
odotuksia ja kohtuuttomia tavoitteita, niitä seuraa todennäköisesti myös ennemmin tai myö-
hemmin pettymys, kirjoittaa Meskanen ja jatkaa: "Itsekritiikin, pettymysten ja itsesyytösten
parasta vastalääkettä on hyväksyä oma erehtyvyytemme ja inhimillisyytemme."


Helppoa ei tunnesyöjän elämä todellakaan ole, sillä taustalla vaanii myös häpeä: "Koska vai-
keudet hallita omaa ongelmasyömistään, toistuva ylensyöminen ja yksinäiset syömingit ovat
niin häpeällisiä, tunneperäisen mässäilyn haluaa salata muilta. Salaamalla oireitaan ajautuu
kuitenkin entistä voimakkaammin yksinäisyyteen ja erillisyyteen, jotka vuorostaan ruokkivat
häpeää."


Miten sitten määritellään terve syöminen? Meskanen tekee sen näin: terve syöminen on
armollista, sallivaa ja joustavaa. Syömiseen liittyvistä päätöksistä ei tarvitse stressata, eivätkä
ne nostata hankalia tunteita. Ruokavallinnoista voi joustaa tarvittaessa syyllistymättä."


Meskanen lisää vielä, että kaikessa syömisessä paras tavoite on hyvinvointi, ei kilojen pudo-
tus, kehon muokkaus, tunteiden tukahduttaminen tai oman olon helpottaminen.


Meskanen heittää myös hyväksymishaasteen, jonka eräs kohta kuuluu näin: Lopetetaan tuo-
mioiden jakaminen muille heidän kokonsa, painonsa tai ulkomuotonsa perusteella.


Kirjan tärkein "neuvo" tulee kuitenkin tässä: Hankalassa tilanteessa suhtaudu itseesi kuin
hätääntyneeseen lapseen: rauhoita, juttele lempeästi ja selkeytä tilanne.


Katarina Meskanen peräänkuuluttaa armollisuutta, lempeää suhtautumista ja hyväksyntää.
Kirjan syvällinen anti yllättää ja onkin hyvin ilmeistä, ettei tätä kirjaa ole kirjoitettu
ansaintalogiikan kannustamana. Jos uskallat lähteä tunnematkalle, niin lue tämä kirja.


                                                                                                                  Markku Laitinen

Voisin "hoitaa itseäni", enkä tehdä yrityksiä tuon toisen "korjaamiseksi".

"Maailmankaikkeudessa on vain pieni osa sellaista, jota aivan varmasti voit parantaa ja se
olet sinä itse."


Ylläolevan ajatuksen alkuperäinen julkituoja on minulle tuntematon, mutta kiitokseni hänelle
lähetän.


Se kun tuppaa olemaan niin, että minä muiden tapaan näen omat ongelmani toisissa ihmisissä
ja jään siten autuaan tietämättömäksi siitä, että voisin "hoitaa itseäni", enkä tehdä yrityksiä
tuon toisen "korjaamiseksi".


Suhteeni kanssakulkijoihin muuttuu vain oman "paranemiseni" myötä, eikä siten, että yritän
muuttaa heitä, jotka vierelläni kulkevat.


                                                                                                                     Markku Laitinen

Enää en murtua voi.

"Niin elämä aseellas raskaimmalla
lyö, iske! Enää en murtua voi. Minun
sydämeni helisee moukarin alla,
mitä kipeämmin lyöt, sitä syvemmin
se soi." (Saima Harmaja)


Hyvät ja huonot, päivät ja ajat, menevät ja tulevat. Tahtoisin vain tavoittaa tuon voiman mikä
Saima Harmajan runossa soi.


                                                                                                                  Markku Laitinen

Kirja: jonka avulla avautuu näkymä sisäiseen paloon.

"Älykkö ei kuulu mihinkään, mutta näkee maailman oikein. Sellaisia ei ole koskaan ryhmäksi
asti."


Matti Salminen
Erno Paasilinnan kirjallinen elämä
Into Kustannus 2018


Matti Salminen on mitä ilmeisemmin Erno Paasilinna fani, (kuten minäkin.) näin voi päätellä
kun lukee hänen kirjaansa.


Ensimmäiseksi tottakai Salminen etsiytyy Paasilinnan lapsuus ja nuoruusaikojen lähteille.
Juuret ja motiivi kirjoittamiseen paljastuvat pikku hiljaa: "Hänellä oli kirjoittamistaitojen
hiomisen lisäksi toinenkin tähtäin: tyttöjen saaminen kirjeenvaihtoon." Kun päämäärä oli
riittävän houkutteleva, alkoi syntyä kelpo tekstiä, toteaa Salminen.


Ja nuori Paasilinna kuvailee itse tähän tapaan kirjoittamisen paloaan: " Kynäily on harrastus,
johon en koskaan kyllästy. - Näin vietän iltani - ja onnellisimmat hetkeni." Väkevä sisäinen
lähde peilautuu voimallisesti esiin myös tässä: "Nyt tiedän, että minun täytyy kirjoittaa.
Tiedän voittavani vastukset. Palan halusta tietää ja osata joka päivä enemmän kuin eilen."


Salminen seurailee Paasilinnan kehitystä kirjoittajana: "Vuoden 1960 aikana Erno kirjoitti eri
lehtiin pitkälti yli sata arvostelua, katsausta ja selostusta ja jopa pari esseetä. Kyseessä oli
hänen lopullinen läpimurtonsa kirja-arvostelijana ja kirjallisuusesseistinä."


Salmisen tutkiva silmä löytää Paasilinnan seuraavista vaiheista hänen luonteenpiirteitään
kuvailevia ajatuksia: "En löydä kotia politiikasta, isänmaasta, idästä, lännestä. En ole
pyrkinytkään olemaan samaa mieltä kenenkään kanssa."

Paasilinnan erikoisominaisuus -"röyhkeän hankala mies" - alkaa hahmottua kirjan myötä, hän
ei kerta kaikkiaan pysty olemaan hiljaa kohdatessaan "väärän valan vannojia", tai muita
vastaavia, omasta mielestään "kukonpoikia" - valtaapitäviä ja nousukkaita. Tämä koski myös
kulttuuripiirejä, joiden tekopyhyyden Paasilinna tuomitsi.


Myöhemmin hänen kirjoittajaminänsä hieman muuttui. Paasilinnan kirjoitti kaksi kirjaa:
Kaukana maailmasta (Otava 1980) ja Maailman kourissa (Otava 1983). Salminen sanoo tässä
kohtaa näin: "Paasilinnan tuotannossa Petsamo oli tärkeä merkkipaalu, ja tekisi mieli väittää,
että vasta Petsamon luettuaan voi sanoa, että on Paasilinnansa lukenut."


Syksyllä 1984 julkaistiin Paasilinnan : Yksinäisyys ja uhma - esseitä kirjallisuudesta. Tällä  
teoksella Erno Paasilinnasta tuli maamme ensimmäinen Fnlandia-palkittu kirjailija. Eivätkä
hänen ansionsa tähän loppuneet. Tähänastiset elämäni kirjaimet (1996) sai ylistävät
arvostelut, Aleksis Kiven palkinnon ja mies jopa Pro-Finlandia-mitalin. Vuonna 1998
Paasilinnalle myönnettiin valtion taiteilijaeläke, toteaa Salminen.


Kuin kunnianosoituksena Salminen vielä selvittää, että Paasilinna viimeinen lehtikirjoitus-
kokoelma ilmestyi hänen viimeisenä elinvuotenaan 2000. Sen nimeksi tuli hänen koko
uraansa hyvin kuvaava Hyökkäyksiä ja puolustuksia. Saman vuonna hän työsti saman-
aikaisesti kolmea muuta kirjaa. Kyllä, kolmea. Ja viimeisenä elinvuotenaan.


Loppukaneetiksi sopii Salmisen kuvailu, joka kuuluu näin: Helppo mies Erno Paasilinna ei
ollut, mutta unohtaa häntä ei sovi. Hänenlaisiaan kirjailijoita ei Suomessa enää ole. Näin
ovat sanoneet monet tunnetut kirjailijat. Ja vielä paljon useammat tavalliset lukijat.


Matti Salminen on tehnyt vaativaa työtä, jonka ansiosta lukijalle avautuu historiallisen ja
elämänkerrallisen näkökulman lisäksi erään ihmisen sielunmaisema.


                                                                                                                   Markku Laitinen   


                                                                                                                          

Älä murehdi mitä muut ajattelevat sinusta.

"Hyvin useilla ihmisillä on taipumus rangaista itseään eri tavoin. Me vähättelemme itseämme,
tavoittelemme muiden hyväksymistä näiden ehdoilla ja tunnemme syyllisyyttä. Tästä on
seurauksena heikko itsetunto. Samaten seurauksena on eräänlainen tarkkaileva elämänmuoto.
Elämme kuin roolissa, jossa tapahtuvaa suoritusta tarkkailemme ikään kuin ulkopuolisen
silmin. Teennäinen elämäntapa riistää meiltä ajan ja mahdollisuuden aitoon elämiseen ja
tuntemiseen."  (Tuntematon)


Omin ehdoin eläminen tuntuu vaikealta. Vähän väliä joillakin on valta määrittää toimieni kuva.
Eivät he sitä ota, vaan minä annan sen oikeuden heille, koska elän toisten arvostuksen varassa.
Samalla annan ympäristölle vallan arvostella kaikkea sitä mitä olen ja teen.


Enkä muistele mielessäni lausetta: "Älä murehdi mitä muut sinusta ajattelevat. Heillä on kiire
miettiä, mitä sinä ajattelet heistä." (Anon)


                                                                                                                           Markku Laitinen

Kirja: joka ohjaa aivot levollisuuteen.

"Aivoissamme sijaitsee palkkiojärjestelmä - hermoverkosto, joka pyrkii palkitsemaan meidät
hyvistä teoista ihanalla ololla."


Minna Huotilainen ja Mona Moisala
Keskittymiskyvyn elvytysopas
Tuuma-kustannus 2018


Teetkö monta asiaa yhtä aikaa?/ Oletko kadottanut kykysi rauhoittua?/ Onko nukkumaan
rauhoittuminen illalla vaikeaa?/ Huomaatko toistuvasti räplääväsi kännykkää elokuvan
katselun aikana?/ Tuntuuko kirjan lukeminen niin tylsältä, että mieli harhailee jo ennen kuin
olet päässyt ensimmäisen sivun loppuun?/ Tulviiko mieleesi jatkuvasti uusia hoitamattomia
asioita?/ Huomaatko sählääväsi arjessa tai tekeväsi töissä toistuvasti huolimattomuusvirheitä?


Jos  äskeinen luettelo tuntui kotoisan tutulta, saatat Huotilaisen ja Moisalan mukaan kuulua
siihen ryhmään josta käytetään nimitystä: ADT. ADT:stä kärsivällä ihmisellä keskittymiskyky
on heikko. Kun hän yrittää keskittyä, hän alkaa hyvin nopeasti ajatella muita asioita.


ADT:n tunnuspiirre on itsensä keskeyttäminen. "Yhtä asiaa tehdessään hänen mieleensä tulvii
muita asioita, jotka eivät liity työn alla olevaan asiaan. Ilman ulkoisia keskeytyksiäkin hän
elää keskeytysten keskellä".


Huotilainen ja Moisala ovat aivotutkijoita, joten on ymmärrettävää, että kirjassa kuvataan
ihmisen kaikki toiminnot, tunteet ja reaktiot siten, miltä ne aivotoimintojen kautta
näyttäytyvät.


Kirjoittajat korostavat aivoista puhuttaessa erästä merkittävää seikkaa: aivot ovat
muovautuvaiset. Vanhatkin aivot oppivat uusia asioita. "Kypsä aikuinenkin voi vielä
kehittää aivojaan ja terästää keskittymiskykyään ja muistiaan".


Huotilaiselta ja Moisalalta saamme todella tärkeän viestin: Aivot muovautuvat sen mukaan,
minkälaisia päätöksiä teemme joka päivä. "Aina kun jaksamme rauhoittaa mielemme ja
kohdistamme huomiomme tietoisesti yhteen asiaan kerrallaan, aivojemme keskittymiskykyyn
liittyvät hermoyhteydet vahvistuvat."


Ja vielä varoituksen sana: "Aivot eivät voi tehdä tietoisesti montaa asiaa yhtä aikaa, vaan
tarkkaavaisuus pomppii tehtävästä toiseen. Kun aivot ovat jatkuvassa pomppimisen tilassa,
ne väsyvät ja ylikuormittuvat."


Hänellekin, joka pyrkii elämässään voimakkaasti eteen - ja ylöspäin, löytyy kirjasta hyviä
ohjenuoria: "Menestyjällä ei ole tarpeen ottaa älylaitetta sänkyyn mukaan ja lueskella
työsähköposteja tai tehdä kiireellisiä, hermostuttavia työtehtäviä juuri ennen nukahtamista.
Menestyjä osaa myös herätä onnistuneesti. Hän ei heti ensimmäisenä silmät avattuaan
hapuile yöpöydälle tarttuakseen kännykkään. Menestyjä avaa unisen raukeasti silmänsä ja
päättääkin sitten olla hetken tekemättä mitään."


                                                                                                                    Markku Laitinen

Ole tarkkaavainen.

Mene tyynesti hälyn ja kiireen keskelle ja muista, mikä rauha kätkeytyy hiljaisuuteen.


Niin pitkälle kuin itsestäsi luopumatta on mahdollista, pysy hyvissä väleissä kaikkien ihmisten
kanssa. Puhu oma totuutesi rauhallisesti ja selkeästi ja kuuntele muita, myös tyhmiä ja
tietämättömiä, heilläkin on tarinansa kerrottavana.


Vältä äänekkäitä ja hyökkäileviä henkilöitä. He ovat piina sielulle.


Jos vertailet itseäsi muihin,voit tulla turhamaiseksi ja katkeraksi, sillä aina on olemassa
suurempia ja mitättömämpiä ihmisiä kuin sinä itse.


Iloitse saavutuksistasi yhtälailla kuin suunnitelmistasi.


Säilytä kiinnostus elämäntyöhösi, olipa se kuinka vaatimaton tahansa; se on todellista
kiinteää omaisuutta ajan ja onnen vaihteluissa.


Harrasta varovaisuutta liiketoimissasi, sillä maailma on petkutusta täynnä. Älköön se
kuitenkaan tehkö sinua sokeaksi sille, mitä hyvyyttä on olemassa.


Monet ihmiset tavoittelevat korkeita ihanteita ja kaikille elämä on täynnä sankaruutta.


Ole oma itsesi. Varsinkaan älä teeskentele kiintymystä.


Älä ole ivallinen rakkauden suhteen, sillä kaiken kuivuuden ja hurmattomuuden keskellä
se on ikuista kuin ruoho.


Ota lempeästi vastaan vuosien antama neuvo luopumalla tuskattomasti nuoruuteen
kuuluvista asioista.


Kasvata ja vahvista henkeäsi suojaamaan sinua äkillisen epäonnen kohdatessa.


Monet pelot ovat uupumuksen ja yksinäisyyden synnyttämiä.


Terveellistä itsekuria unohtamatta ole lempeä itseäsi kohtaan.


Olet universumin maailmankaikkeuden lapsi, et vähemmän kuin puut ja tähdet, sinulla on
oikeus olla täällä. Ja olkoonpa se sinulle selvä tai ei, maailmankaikkeus joka tapauksessa
kehkeytyy niin kuin sen tuleekin. Sen vuoksi säilytä rauha Jumalan kanssa, olkoonpa
kuvasi hänestä mikä tahansa ja mitä lienevätkin toimesi ja rientosi, elämän hälisevän
sekasorron keskellä, säilytä rauha sielusi kanssa.


Ole tarkkaavainen - koeta olla Onnellinen.


Löytynyt vanhasta St. Paulin kirkosta Baltimoresta v. 1692.


                                                                                                                  Markku Laitinen
                                              

Kirja: jota lukiessa on parasta pitää tuolinkarmista kiinni.

"Jos on aina onnellinen ja elää halki elämän kokematta koskaan mielen kipuja, silloin ei ole
tullut tuntemaan kuin puolet elämästä."


Juhana Torkki
Seneca
Elämän lyhyydestä
Otava 2018


Suuret asiat voivat olla pienessä kirjassa. Nykyajan elämäntaito-oppaat kalpenevat tämän kirjan
rinnalla. Juhana Torkki on tehnyt hyvää työtä tuodessaan Senecan ajatukset päivänvaloon.


Seneca tuo aikakäsitteeseen omannäköisensä ulottuvuuden: "Ei aikamme ole vähäinen -
tuhlaamme sitä paljon. Elämä on kyllin pitkä ja runsas, se riittää mitä suurimpien asioiden
saavuttamiseen, jos vain sijoitamme sen viisaasti."


Hän jatkaa samasta aiheesta, mutta nyt kovemmalla äänellä: "Kautta Herkuleen, vaikka teille
annettaisiin enemmän kuin tuhat vuotta, sekin kutistuisi ohikiitäväksi hetkeksi! Paheenne
nielaisee kitaansa millaisen aikamäärän tahansa!


Ja hän pysyttelee aiheen parissa toteamalla "surullisena": Te annatte sen valua käsistänne niin
kuin se olisi jotakin ylitsevuotavaa ja uusiutuvaa."


Elämän opetteluun menee koko elämä ja - tämä ehkä yllättää sinut vieläkin enemmän - koko
elämä on opeteltava myös kuolemaan, huutaa Seneca äskeisen perään.


Ellet ole tarpeeksi"hätkähtänyt" lukiessasi Senecan ajatuksia, niin nyt saat pitää tuolinkarmista
kiinni: "Jos jäljellä olevien elinvuosien lukumäärän voisi saada näkyviin samaan tapaan kuin
jo elettyjen, kuinka järkyttyneitä olisivat ne, jotka näkisivät niitä olevan vain vähän jäljellä!
Kuinka nuukaillen he ne käyttäisivät!"


Ja vielä "pommi" perään: "Sinua sitoo kiireesi, elämä kiitää. Ja kaiken aikaa lähestyy kuolema,
jolle sinulla on oltava aikaa, halusit tai et".


Eikä helpotusta ole luvassa, kun Seneca lyö lisää löylyä: "Onko mikään typerämpi kuin niiden
ihmisten mieli, jotka kerskailevat sillä miten viisaasti suunnittelevat elämäänsä? Heillä on
koko ajan kova kiire ja touhu, että voisivat joskus elää paremmin. He suunnittelevat elämää
- elämän kustannuksella. Heidän ajatuksensa ovat kaukana tulevaisuudessa - ja kuitenkin:
suurinta elämän tärvelemistä on lykätä sitä tuonnemmas. Se riistää kunkin käsillä olevan
päivän, luvatessaan tulevaisuuden se ryöstää nykyisyyden."


Jos luulit jos päässeesi Senecan kynsistä, niin erehdyt, tässä tulee lisää oppia: "Joka riippuu
kiinni huomisessa, hukkaa tämän päivän. Sitä mikä on kohtalon kädessä, suunnittelet, sen
mikä on omissa käsissäsi, päästät menemään."


Luulisi, että seuraava Senecan miete on "tämänaamuinen" oivallus: "Ei vain lyhyt vaan myös
mitä säälittävin on pakostakin niiden elämä, jotka tekevät paljon työtä saadakseen jotakin,
minkä säilyttääkseen heidän on tehtävä työtä vielä enemmän."


Onko seuraava ajatus sitten vinoilua, vaiko filosofiaa, no ainakin todellisuutta kuvailevaa:
"Meistä näyttää parhaalta se, mitä yleisesti tavoitellaan ja ylistetään - ei se, mikä on
ylistettävää ja tavoiteltavaa."


Seneca (noin 4 eKr. -65 jKr.) kirjoittaa aikalaisilleen, mutta samalla myös meille, jotka tässä
hetkessä elämme. Kirjan loppuosaan on tärkeää suhtautua Senecan aikalaisten tapaan, sieltä
paljastuu jotain, joka ei ole soveliasta meidän ajallemme.


Jos olisin varakas ostaisin tämän kirjan "kaikille" ja pyytäisin lukemaan sitä ääneen. Ja jos
jostain kirjasta voi ammentaa elämän oppia, niin tästä sitä saa yllin kyllin.


                                                                                                          Markku Laitinen