"Vanhempani näyttivät mallia siitä, mitä tarkoittaa elää merkityksellisesti. He opettivat minulle
rakkauden ja myötätunnon keskeisen aseman merkityksellisessä elämässä ja auttoivat minua
näkemään kauneutta ja hyvyyttä arkipäiväisyydessä, noissa pienissä merkityksellisyyden
hetkissä, jotka tuovat maailmaan valoa."
Emily Esfahani Smith
Merkityksellisyyden voima
Tuuma-kustannus 2018
Tällä kirjalla on merkityksellisyyttä jo senkin vuoksi, että merkityksellisyys yhdessä elämän
tarkoituksen löytämisen kanssa tekee elämästä elämisen arvoista.
Smith esittelee kirjassaan eräiden tutkimustulosten hämmentäviä lopputulemia liittyen onnel-
lisuuden ja merkityksellisyyden kokemuksiin: "Onnellisissa maissa, kuten Tanskassa ja Suo-
messa, on myös suuret itsemurhaluvut. Japanissa, jonka bruttokansantuote henkilöä kohden
on 34 000 dollaria, itsemurhaluku on yli kaksi kertaa suurempi kuin Sierra Leonessa, jonka
bruttokansantuote henkilöä kohti on 400 dollaria."
Joidenkin tutkimusten mukaan itsemurhaa ennustava muuttuja on merkityksellisyys - tai vielä
tarkemmin juuri merkityksellisyyden puute. Näillä sanoilla Smith jättää lukijan arvioitavaksi
sen, voiko pelkkä taloudellinen vauraus tehdä elämästä merkityksellistä?
Smithin havainto selittää mistä merkityksellisyyden tunne kumpuaa: "Meillä kaikilla on tarve
tulla ystäviemme, perheemme ja kumppanimme ymmärtämäksi, arvostamaksi ja hyväksy-
mäksi. Meillä kaikilla on tarve antaa ja ottaa vastaan rakkautta. Meillä kaikilla on tarve löytää heimomme. Toisin sanoen meillä on tarve tuntea yhteenkuuluvuutta."
Ja kaiken edellisen keskiössä on Smithin mukaan myötätunto: Kun avaamme sydämemme
toisille ja kohtelemme heitä rakkaudella ja myötätunnolla, ylevöitämme sekä meitä ympä-
röivät ihmiset että itsemme."
Hän jatkaa vielä näin hienosti: Jos haluamme löytää merkityksellisyyden omasta elämästämme,
meidän täytyy aloittaa ojentamalla kätemme.
Merkityksellisyyttä voi etsiä läheltä ja pienistä asioista, näin Smith sen näkee: "Jokaisella on
ympärillään joukko ihmisiä - kotona, naapurustossa ja töissä - joiden elämää voimme tehdä
paremmaksi. Se on perintö, jonka jokainen voi jättää jälkeensä."
Filosofista syvällisyyttä voi löytää Smithin seuraavista ajatuksista: Vaikka panostamme
valtavasti elämämme rakentamiseen, ne muutamat täällä viettämämme vuosikymmenet ovat
jokseenkin merkityksettömiä verrattuna miljardeihin vuosiin, jotka maailmankaikkeus on
ollut olemassa ennen meitä ja jatkaa olemassaoloaan kauan sen jälkeen, kun olemme poissa.
Smith jatkaa: Voisi olettaa, että tämä tieto saisi meidät tuntemaan itsemme vähäpätöisiksi ja
korostaisi elämämme kummallisuutta ja merkityksettömyyttä, mutta itse asiassa se toimiikin
päinvastoin. Kun tajuamme olevamme vain pienen pieniä pilkkuja valtavassa ja käsittämättö-
mässä maailmankaikkeudessa, koemme säälittävää nöyryyttä, mutta samalla täytymme paradoksaalisesti syvästä ja voimakkaasta merkityksellisyyden tunteesta.
Emily Esfahani Smith tuo oivallisia näkökulmia esiin merkityksellisyyden etsijöille. Hänen
kirjansa ei ole mikään "pintapuolinen rääpäisy", vaan syvällinen kurkistus ihmiselämän
perusteisiin.
Markku Laitinen
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti