Olemisen perustunnelma: "turvattomuus, maailman kammottava vieraus ja arvoituksellisuus,
oman olemisen ehdoton äärellisyys ja rajallisuus, tunne siitä, että on heitetty käsittämättömään
ja mielettömään maailmaan ja jätetty kuoleman, syyllisyyden ja kaikille pinnallisille tunteille
ja tunnelmille lopullisen perusvärin antavan ahdistuksen, Angstin, alaiseksi." (Stegmuller)
"Ihminen huomaa olemisen haurauden, sen murenevuuden" (Jaspers)
Kun ahdistaa, eikä sille tunnu löytyvän merkittävää syy-yhteyttä, voivat ylläolevat ajatukset
antaa selityksen. Meitä vaivaa "olemassaolon hätä".
Emme saata ymmärtää mikä tarkoitus elämällä on, kun kaikki kuitenkin päättyy kuolemaan.
Mitä merkitystä tällä kaikella vaivannäöllä silloin on?
Joku on antanut vastaukseksi: rakastaa ja tulla rakastetuksi. Voisiko se riittää ja häivyttäisikö
rakkaus ahdistuksen?
Markku Laitinen
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti