Hänen sielunsa on täynnä rakkautta ja kaipausta.

"Keski-iän selvä ja väistämätön oppi on, että emme pohjimmiltaan ole olemassa sen kautta,
mitä teemme, vaan oikeastaan yhä enemmän sen kautta mitä kaikkea naamioidemme takana
olemme." (Eugen Drewermann)


Harva kertoo (tietää) itsestään muuta kuin työnsä luonteen, perhesuhteet ja mahdolliset
harrastukset. Tai eläkkeensä, lastensa ja lastenlastensa lukumäärän.


Kaikkien noiden roolien takana on kuitenkin "kärsivä ihminen", joka aika-ajoin iloitsee, on
onnellinen ja nauttii elämästään. Hän tuntee surua ja kaipausta. Hän rakastaa ja haluaa tulla
rakastetuksi.Tämän kaiken me huolella peittelemme, tai tuomme julki laimeasti.


(Jerome K. Jerome, 1889) lausuu näin: Hänen sielunsa on täynnä rakkautta ja kaipausta, mutta
maailma ei saa sitä tietää. Hänen kasvoilleen on niitattu ujouden rautanaamio, jonka takaa
häntä ei koskaan nähdä. Hänen mielessään syntyy sydämellisiä sanoja ja ne nousevat aina
huulille asti, mutta kireän raudoituksen läpi kuuluu vain sanaton kuiskaus.


Meistä suurin osa päätyy hautaan sielultaan "mykkänä". Sellainenko oli elämäntarkoitus?


                                                                                                            Markku Laitinen