"Vaikeinta eroaminen oli tietenkin pienimmille lapsille, jotka eivät ymmärtäneet mitä tapahtui
ja miksi - yhtäkkiä äidit vain hävisivät näkyvistä. Pahimmissa tapauksissa pienimmät lapset
jopa vietiin junaan nukkuvana, koska ajateltiin sen olevan armeliainta lasta kohtaan.
Pettymyksen tunteen on täytynyt olla valtava, kun lapsi koki tulleensa äitinsä hylkäämäksi."
(Jenni Kirves, Sotalasten siirretty lapsuus)
Reino Louko (entinen sotalapsi) kuvailee: "Lotat ovat kertoneet junaan tuoduista lapsista, joita
äidit olivat kehottaneet istumaan kiltisti paikoillaan ja odottamaan siinä sillä aikaa, kun he
kävivät vielä hakemassa jonkin unohtamansa asian. Ja kun juna sitten lähtikin liikkeelle ilman
äitiä, lapsen epätoivo oli niin täydellinen, että senhetkiset muistikuvat raastavat vieläkin
sellaisen ihmisen mieltä, joka on sen kokenut."
"Liian varhaisen erokokemuksen takia sotalapset ovat joutuneet kerjäämään hyväksyntää ja
siksi heistä on tullut liian kilttejä aikuisia. Sotalapset ovat eläneet koko elämänsä toisten
ehdoilla, ikuisten kiitollisuuden - ja velvollisuudentunteiden vankina. Heidän elämäänsä
leimaa voimakas turvallisuuden ja hallinnan tarve sekä jatkuva hylkäämisen pelko ja kyvyttö-
myys luottaa ja kiintyä toisiin ihmisiin."
(Sotalapsuuden traumaattisuutta korostavat tutkijat, Jenni Kirves)
"Juurettomuus on selvästi havaittavissa sisimmässäni. Minusta tuntui koko lapsuuteni ajan,
että kukaan ei pitänyt minusta minun itseni vuoksi, että kaikki tahtoivat päästä eroon minusta.
Sen vuoksi en vielä nykyäänkään löydä rauhaa mistään. Minun on oltava liikkeellä, koska
tunnen koko ajan jonkin ahdistavan minua." (Reino Louko)
Lähteet: Suomen lapset sodassa - lehti.
WSOY 2018
Markku Laitinen
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti