"Jokaisena elämäni päivänä olen yhä vakuuttuneempi siitä, että elämän tuhlaaminen tarkoittaa antamatta jäänyttä rakkautta, käyttämättä jääneitä kykyjä ja itsekästä varovaisuutta, joka välttää kaikkia riskejä ja joka tuskaa kaihtaessaan jää myös vaille onnea. (Mary Cholmondeley)
Elämä lipuu aina eteenpäin, kohti lopullista päämääräänsä. Sitä ennen voi tehdä hyviä tekoja. Karskit
miehet ja kovapintaiset naisetkin saattavat heltyä viimeisillä hetkillään.
Jokainen joutuu huomaamaan kuinka vajavaiseksi elämä jää. En uskaltanut sitä enkä tätä. Aikomukseni jäivät aikomuksiksi.
Päästin elämän virrassa lipuvat mahdollisuuksien lastut ohitseni. Täyttä rakkautta en päästänyt valloilleen, enkä osoittanut kiitollisuutta.
Huomioinko läheisten ihmisten todelliset tarpeet, en ainakaan kylliksi. Se tekee minut surulliseksi,
etten kyennyt olemaan oikeasti läsnä ja lähellä.
Saan yhä enemmän muistutuksia häpeällisistä teoistani, ne tulevat sisältäni. En voi käydä lakaisemaan jälkiäni, mutta voin yrittää toimia toisin, nyt ja tulevaisuudessa.
Tulevaisuus, se on tässä hetkessä.
Markku Laitinen
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti