"Kun jotain tapahtuu - kun joku sanoo tai tekee jotain sellaista, mikä satuttaa minua - olen oppinut
ottamaan iskun vastaan teeskennellen, että mikään ei ole muuttunut, että kaikki on kuten ennen.
Mutta kun teen näin, käytän energiani teeskentelyn ylläpitämiseen uskotellessani, että mitään ei
ole tapahtunut ja alan kieppua kylmässä pimeydessä. On niin yksinkertaista ja silti rohkeaa
sanoa, että meihin sattuu, että olemme surullisia ja että pelkäämme silloin kun pelkäämme.
Tämä aitouden energia muuttaa tilanteita suoraan, päivittäin, koska totuutemme välitön
ilmaiseminen vapauttaa valoa ja lämpöä ja vaikuttaa siten elämään, jonka osa olemme.
Tällä tavoin meidän henkemme loistaa. (Mark Nepo)
Joskus sydämeni on alkanut "muljahdella" ja vatsani on kääntynyt "nurin", kun minua on
loukattu - petetty - nolattu, sellaiset kokemukset satuttavat.
Kiusaaminen ja nöyryyttäminen tekee vielä kipeämpää. Silti olen ollut hiljaa, vain sietänyt
mykkänä tapahtumien kulun.
Kaiken olen kätkenyt sisääni ja vihannut sen vuoksi itseäni. Itsetuhoisalla käytökselläni olen
"kertonut" pahasta olostani.
Arpia on enemmän sisälläni kuin kasvoissani, tai kehossani. Joinakin päivinä tukahduttamani
tunteet näyttäytyvät ruumiillisena kipuna, muuten ne pysyvät piilossaan.
Minä kirjoitan, koska haluan armahtaa itseni. Annan surulle sanat, vihalleni oikeutuksen ja
sallin "pienelle pojalle" itkun.
Markku Laitinen
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti