"Meihin on todella niin syöpynyt kieltäymyksen ja uhrautumisen ihailu ja itsekkyyden pelko,
että kehotus itsemme rakastamiseen tuntuu melkein jumalanpilkalta. Lyhyesti sanottuna: joka
ei rakasta itseään, on egoisti, itsekäs ihminen. Hänestä tulee väkisinkin itsekäs, koska hän ei
ole varma minuudestaan vaan hänen on jatkuvasti ponnisteltava löytääkseen itsensä. Itsensä
rakastaminen käsitettynä myönteisesti itsensä hyväksymisenä on narsismin eli autoeroottisuuden
täydellinen vastakohta. Emme voi antaa sellaista mitä emme omista. Vain jos olemme
hyväksyneet itsemme, meistä voi tulla todella epäitsekkäitä ja vapautuneita." (Tuntematon)
Vanhemman sukupolven kokemukset itsensä rakastamisesta ja itsensä hyväksymisestä ovat
vähäisiä, ellei peräti olemattomia.
Liiallinen "ylpeys" on saatettu karistaa lapsesta jopa pieksämällä. Nöyryyden osoittaminen on
ollut arvostettua.
Vanhempi sukupolvi on opetettu halveksimaan kaikkia niitä ihmisiä joiden nähdään olevan
itseensä tyytyväisiä, heitä nimitellään leuhkoiksi.
Sanotaan, että suomalaiset ovat kateellisia, mistähän se johtuu?
Markku Laitinen
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti