perjantai 3. maaliskuuta 2017

Hänessä kiehtoo kaikki.

Stephen Hawking esittää kysymyksen: Onko mustaan aukkoon mahdollista pudota ja tulla ulos
toisessa maailmankaikkeudessa? Vastaus jonka hän itse antaa: se saattaa olla mahdollista.


Aukon olisi oltava suuri, ja jos se pyörisi, siinä voisi piillä portti toiseen maailmankaikkeuteen,
mietiskelee Hawking.


Hän jatkaa: Sieltä ei kuitenkaan pääsisi enää takaisin omaan maailmankaikkeuteemme. "Vaikka
olenkin innostunut avaruuslennoista, en aio kokeilla tätä reittiä."


Stephen Hawking ei ole kuka tahansa huhaamies.  Hän on kenties maailman arvostetuin
avaruustutkija, joka on koko aikuisikänsä tutkinut mustia aukkoja.


"Mustat aukot ovat omituisempia kuin mitkään tieteiskirjailijoiden kuvitelmat, mutta silti ne
ovat vankkaa tieteellistä faktaa", sanoo Hawking.


Stephen Hawkingilla todettiin 21-vuotiaana motoneuronitauti (ALS) ja hänelle annettiin vain
kaksi vuotta elinaikaa.


Hänestä tuli tiedemies ja tutkijaprofessori. Hän hoiti 30-vuoden ajan myös matematiikan ja
teoreettisen fysiikan Lucas-professuuria.


Hawking on nykyisin Cambridgen yliopiston teoreettisen kosmologian keskuksen
tutkimusjohtaja.


David Shukman kuvailee Hawkingia näin: "Hänessä kiehtoo kaikki: Rappeutuvaan kehoon
kahlitun neron ahdinko. Hymynkare kasvoilla, joissa liikkuu yksi ainoa lihas. Omintakeinen
robottiääni, joka pyytää meitä jakamaan löytöjen herättämän innostuksen hänen mielensä
vaeltaessa maailmankaikkeuden oudoimmissa kolkissa."


Hawking on siis vähintään yhtä hämmästyttävä kuin hänen tutkimusalueensa.


Lähteet: Stephen Hawking, MUSTAT AUKOT: BBC:n Reith-luennot
Suomentanut Markus Hotakainen, WSOY 2017


                                                                                                                 Markku Laitinen



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti