perjantai 21. huhtikuuta 2017

Valtaan kynsin hampain.

"Vallantahto ei ole vahvojen luonteenpiirre, niin kuin modernin ajan filosofit Hobbesista
Nietzsheen ylistäen tai tuomiten totesivat, vaan se kuuluu kateuden ja ahneuden tavoin
pikemminkin heikkojen paheisiin ja saattaa jopa olla vaarallisin niistä." (Hannah Arendt)


Tarvitsee vain kääntää katseensa Yhdysvaltoihin, niin ymmärtää mitä Arendt tarkoittaa. Myös
Euroopassa meneillään olevissa ja tulevissa vaaleissa ilmiö on nähtävissä.


Valtaa kynsin hampain hamuavat eivät ole aina selvillä omista motiiveistaan. He myös
manipuloivat äänestäjiä uskotellen, että heidän pyrkimyksensä ovat "jaloja".


Heillä on kyky "haistaa" ajan henki, sen myötä he puhuvat niistä asioista, tapahtumista ja
tulevaisuuden näkymistä, joita kansa haluaa kuulla.


Ja tosiasiassa heidän motivaationsa lähde on narsistinen. Arendtin mainitsemat paheet
kannustavat heitä eteenpäin.


He saattavat olla valtaan noustuaan vaarallisia, kuten historia osoittaa. Vastustajat ja arvostelijat
saavat tuntea nahoissaan heidän leppymättömän vihansa.


Suuruudenhulluus on vallantunteen sokaisemalle yhtä todennäköinen "tauti", kuin flunssa
tavalliselle ihmiselle.


Psykologisia soveltuvuustestejä ei tehdä niille, jotka pyrkivät korkeimpiin virkoihin. Maansa
johtajaksikin voi päästä, vaikka olisi suurella todennäköisyydellä, patologinen narsisti,
sosiopaatti tai muulla tavoin psyykkisesti soveltumaton kyseiseen tehtävään.


                                                                                                              Markku Laitinen



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti