"Älä kadehdi naapurisi onnea, sillä
et tiedä hänen salaista suruaan."
(Tuntematon)
Kirjoittajan nimen olen harmikseni unohtanut, mutta itse ajatus on syöpynyt syvälle mieleeni.
Runomuotoisen ajatelman sanat ovat lohduttaneet minua, kun kateuteni nostaa päätään. Kateus
on minulle yhtä tuttu asia kuin päivittäinen ruokailu.
Olen ollut väärässä ajatellessani, että on olemassa ihmisiä jotka ovat aina onnekkaita, onnellisia
ja hyvinvoivia. En ole (köyhänä) käsittänyt, että rikkaankin elämässä voi olla varjopuoli. Olen
kyennyt vain kadehtimaan.
En kuitenkaan hekumoi ajatuksella, että on olemassa "salainen suru" tai varjopuoli, joiden
avulla oma kateuteni lievittyisi.
Pikemminkin yritän ymmärtää, ettei kukaan voi välttää elämän todellisuutta, onnen ja
onnettomuuden - terveyden ja sairauden - käsikkäisyyttä, eikä sattumanvaraisuutta, jolle
altistumme joka päivä.
Kun tähän lisää sen, että kuolema vaanii meitä joka hetki, niin hupsista, voin hetken olla
tyytyväinen ja hetkellisesti kateudesta vapaa.
Minä elän
Markku Laitinen
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti