keskiviikko 19. huhtikuuta 2017

Ajatus kohdallaan.

KPV Akatemian valmentajalla, Aki Lyyskillä on ajatus kohdallaan. Hän haluaa kasvattaa
jalkapallojoukkueensa nuorista pelaajista kunnon miehiä myös kentän ulkopuolella.
(Keskipohjanmaa lehti 19.4.)


Nuoret pelaajat vierailevat Keskipohjanmaan keskussairaalan lastenosastolla "hoitotehtävissä".
He leikittävät lapsia joiden elämä ei ole käynnistynyt toivotulla tavalla. Nuoret miehet oppivat
ettei elämä ole kaikkien kohdalla itsestään selvyys.


Kasvaa hyväksi pelaajaksi ei aina tarkoita, että kasvaisi automaattisesti hyväksi ihmiseksi.
Lyyski on oivaltanut tämän asian ja haluaa muuttaa käytäntöä.


On tunnettua, että urheilevat nuoret oppivat muun muassa sosiaalisiksi, toisia huomioon
ottaviksi ja yhteisöllisiksi varsinkin joukkuelajien parissa.


Yhtä tunnettua on sekin, että joukkuelajien parissa kasvaneista jotkut yksilöt kehittyvät
hyvinkin itsekkäiksi, sovinistisiksi "mulkuiksi", joiden kielenkäyttö muistuttaa "sitä ihtiään".


Lyyskin idea voi kantaa hedelmää juuri heidän kohdallaan. Empatiakyky saattaa kehittyä
yllättävällä tavalla, kun kokee voivansa auttaa "hädässä" olevaa.


Maailma tarvitsee Lyyskin kaltaisia ennakkoluulottomia ihmisiä, joiden katsantokanta on
inhimillisyys vetoinen.


Ottakaa muutkin nuorten parissa työskentelevät Lyyskin ideasta mallia, niin maailma pelastuu.


                                                                                                              Markku Laitinen











Ei kommentteja:

Lähetä kommentti