Ihmisenä oleminen on vierasmaja,
joka aamu tulee uusi vieras.
Ilo, masennus, ilkeys,
äkillinen tietoisuuden hetki, kaikki
tulevat kuin odottamattomat vieraat.
Toivota tervetulleeksi ja pidä seuraa niille kaikille!
Vaikka ne olisivat murheiden joukkio,
joka lakaisee talosi raivokkaasti
tyhjäksi huonekaluista,
kohtele silti jokaista vierasta kunnioittavasti.
Hän voi olla siivoamassa sinua
jotakin uutta varten!
Synkkä ajatus, häpeä, kauna -
ota ne vastaan nauraen
ja kutsu ne sisään.
Ole kiitollinen kaikista tulijoista
sillä niistä jokainen on lähetetty
oppaaksi tuonpuoleisesta.
(Rumi, 1200-luku)
Rumin runosta tulee mieleen oma uneni, jonka näin vuosia sitten. Unessa avasin lattialuukun,
jyrkät raput johtivat alas kellariin. Kellarissa ähelsi ja touhusi suuri joukko takkutukkaisia
olentoja, joista osa alkoi mölisten kiivetä rappuja ylös.
Paiskasin luukun kiinni ja uneni katosi. Päivien päästä ymmärsin uneni sisällön, nuo kaikki
likaiset, takkutukkaiset ja mölisevät olennot olivat yhtä kuin tunteitani.
Olin tietämättäni teljennyt kaikki tunteeni "kellariin". Ilman päivänvaloa niistä oli tullut
pelottavia, rumia ja inhottavia.
Tuosta päivästä lähtien olen työskennellyt tutustuakseni noihin kellarin asukkeihin. Kutsun
yhden kerrallaan näytille, käytän suihkussa, siistin hänen tukkansa, puen hänet uuteen asuun
ja kuuntelen mitä hänellä on sanottavaa.
Vaikeinta on ollut vihan ja agression kanssa. Eikä helppoa ole ollut muidenkaan negatiivisten
tunteiden kanssa. Eivätkä ne toisen laatuisetkaan tunteet ole päästäneet helpolla.
Mutta meistä on tullut vähintäänkin tuttavia, osasta porukkaa jopa ystäviä. He saavat tulla ja
mennä tahtonsa mukaan.
Kellarin luukku on nykyään aina avoinna, koska siellä asustavat ikiomat tunteeni.
Markku Laitinen
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti