"Puolison kanssa eletään kuten aikoinaan rauhallisina hetkinä äidin seurassa, kumpikin puuhaa
omiaan aistien toisen läsnäolon, mutta kumpikaan ei pyri tunkeutumaan toisen sisäiseen
maailmaan." (Tor-Björn Hägglund)
Hägglund kuvailee yllä ihanteellisen tilan, johon vanhat ihmiset voivat keskenään päätyä, hän
jatkaa vielä näin: "Yhdessä vanhenemisen liitto on yhdessä kasvamista mutta ei yhteen
kasvamista. Yhdessä kasvaessaan puolisot toteuttavat itseään sekä yhteisissä asioissaan, että
omissaan ottaen huomioon ja arvostaen toistensa erityispiirteitä ja toiveita."
Hägglund toteaa myös, että vanhukselle toisen ihmisen ymmärtäminen ja hyväksyminen
tulee tärkeämmäksi kuin ohjaaminen ja määrääminen.
Hägglund jättää sanomatta, että tämä kaikki edellyttää sitä, ettei ihminen vanhetessaan
katkeroidu. Ettei hän koe elämänsä jääneen elämättä.
Ihminen saattaa vanhetessaan myös taantua ja alkaa osoittaa lapsenomaisia piirteitä, sen
seurauksena parisuhteesta voi muodostua hyvin hankala.
Onnea matkaan meille kaikille, toivottavasti tavoitamme Hägglundin kuvailemat hetket
vanhuudessamme, joka on jo joillakin alkanut, kuten allekirjoittaneella. (Tosin monet
yli 80 pitävät tällaisia vähän yli kuusikymppisiä esipuberteetti-ikäisinä.)
Markku Laitinen
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti