Kansanperinteessämme on kuvaus äidistä, joka itki ja itki lapsensa kuoleman jälkeen. Eräänä
yönä äiti näki unen, jossa lapsi tuli lintuna hänen luokseen ja sanoi äidilleen: "Niin kauan kuin
jatkat itkemistä, en ehdi Tuonelassa leikkiä toisten lasten kanssa, koska joudun koko ajan
Tuonelan poluilta keräämään sinun kyyneleitäsi."
Lähde: Pirkko Siltala, Elämän päättyessä
Matka kohti kuolemaa
Kirjapaja 2017
Kansanperinteemme kertoo tässä, kuinka viisaasti ihmiset ovat osanneet etsiä lohdutusta
suurimpaan mahdolliseen suruunsa. Ja kuinka liikuttavalla, kauniilla tavalla onkaan osattu
mennä surun syvimpään olemukseen. Ja miten lapsi osaakaan tarttua hetkeen, jopa
Tuonelassakin.
Jokainen tallentakoon tämän kansanperinteemme suoman lahjan sydämeensä.
Markku Laitinen
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti