torstai 28. syyskuuta 2017

Aikuisen vaatteissa kävelevä lapsi.

Menestyksen, hyväksynnän ja huomion ylikorostunut tavoittelu on haitallista käyttäytymistä
ja kertoo tarpeesta tulla nähdyksi muiden taholta. Tällainen aikuinen on täysin ulkoaohjautuva,
toisten arvostuksen varassa roikkuva ja siksi juuri aikuisen vaatteissa kävelevä lapsi."
(Marianna Stolbow)


Stolbowin kuvailemia henkilöitä on "kasaantunut" Arkadianmäelle läjäpäin. He työskentelevät
kansanedustajina, ministereinä, tai ovat muita valtiovallan edustajia.


Toki Amerikoissa kaikki on suurempaa tässäkin suhteessa, "ykkösketjun sentteri" löytyy sieltä,
Trumpin menestyksen, hyväksynnän ja huomion tarve on ylivoimaista ja ylittää kaikkien
odotukset.


"Julkkiksen ammatti" on hyvin haluttu nykypäivänä. Turhan julkkiksen "ammatti" kiehtoo ja
tavoitteeseen pyritään "hinnalla millä hyvänsä". He ovat lähes Trumpin veroisia huomion-
hakuisia narsisteja. 


Me alempisarjalaiset joudumme tyytymään huuteluun, haistatteluun ja keskarin nostamiseen,
sekään ei enää takaa huomion saamista, koska samankaltaisia on niin paljon.


Kirjoittajakin tässä tavoittelee samoja asioita ja tunnustautuu aikuisen vaatteissa käveleväksi
lapseksi.


                                                                                                          Markku Laitinen











Ei kommentteja:

Lähetä kommentti