"Jos olen onnistunut, se johtuu puoliksi siitä, että olen ollut riittävän sinnikäs kestääkseni matkan
aikana kokemani vastoinkäymiset, ja puoliksi siitä, että on ollut paljon ihmisiä, jotka ovat
välittäneet minusta niin paljon, että ovat auttaneet." (Tuntematon)
Onnistuessani ajattelen, että kaikki on minun ansiotani. Epäonnen hetkinä katselen syyttävästi
"toisia", jotka ovat asettaneet "kiviä polulleni".
Jos en onnistu heti, niin suutun ja paiskaan koko homman jorpakkoon. Pitkin hampain annan
joskus auttaa itseäni, mutta unohdan saamani avun heti, kun olen onnistunut tehtävässäni.
Olen itseriittoinen ja kuvittelen pärjääväni omillani. Häpeän osaamattomuuttani ja yritän kaikin
voimin salata tietämättömyyteni.
En millään jaksa uskoa, että olen hauras ja haavoittuvainen, kuten kaikki muutkin. Heikkous
hirvittää minua.
Vasta nyt, kun ikääntyminen alkaa näkyä ja tuntua, huomaan olevani väärillä jäljillä. Tästä on
pitkä matka oikealle polulle, mutta lähden kuitenkin kulkemaan.
Matka alkaa kahdella sanalla: Kiitos ja anteeksi.
Markku Laitinen
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti