"Kuolema on ainoa viisas neuvonantaja joka meillä on. Milloin tahansa sinusta tuntuu - kuten sinusta aina tuntuu - että kaikki on menossa päin honkia ja että sinusta ei tule mitään, käänny kuolemasi puoleen ja kysy, onko se totta. Kuolemasi kertoo että sinä olet väärässä, että millään ei todellisuudessa ole merkitystä paitsi sen kosketuksella. Kuolemasi sanoo: Minä en ole koskenut sinuun vielä." (Carlos Castaneda)
Puuro on kylmää ja voisilmä on liian pieni - tyylinen napina alkaa heti aamusta. Iltapäivään mennessä
olen "hautaan valmis jo", kuten Eino Leino asian ilmaisee. Illalla tuntuu että koko päivä oli täysin turha. Negatiivisten tunteiden ja ajatusten virta on ollut ehtymätön. Ennen nukahtamista selailen kuitenkin vanhoja muistiinpanojani ja törmään yllämainittuun "neuvoantajaan". Ymmärrykseni herää ikiunestaan. Kuolema ei ole koskenut minuun vielä.
Jatkan selailua paperipinoni äärellä ja seuraava opettaja pulpahtaa näkyviin. Se on itse William Shakespeare, joka kertoo näin:
Elämä on vain varjo häilyväinen,
vain näyttelijä rukka, joka riehuin
lavalla keikkuu aikansa ja häipyy,
se kertomus on, hupsun tarinoima,
täys ääntä, vimmaa - tarkoitusta
vailla.
Tämän herkullisen "iltapuuron" jälkeen mieleni on muuttunut entisestään. Miksi tuhlata kallisarvoisia
päiviä jatkuvaan "itsensä ruoskimiseen", toisten moittimiseen, kadehtimiseen ja ikävien asioiden vatvomiseen? Huolia ja ikävyyksiä mikään ei elämästä poista, mutta jatkuva paini niiden kanssa tekee ihmisestä katkeran ja väsyneen. Ylivoimaisilta tuntuviin vaikeuksiin kannattaa hakea apua.
Pienemmät ongelmat on hyvä laittaa osaksi päivää "lepäämään".
Ja kuullaanpa vielä lopuksi mitä, Michel de Montaig sanoo: "Elämääni on mahtunut lukematon määrä kauheuksia - joista useimmat eivät ole koskaan tapahtuneet."
Markku Laitinen
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti