Kirjassa: Hoivan arvoiset, (Gaudeamus 2016) mainitaan, että uusliberalismissa ihmisen arvo on pitkälti sidoksissa hänen toimintakykyynsä ja itsenäisyyteensä. Samaisessa suuntauksessa vaivaiset ihmisryhmät, kuten vanhukset näyttäytyvät rasitteena, ongelmana tai lähestulkoon yhteiskunnallisena ongelmajätteenä, näin arvellaan kirjassa. Harvinaisen suorasanaisessa, ajankohtaisessa ja kantaaottavassa kirjassaan tekijät: Hanna-Kaisa Hoppania. Olli Karsio. Leena Näre. Antero Olakivi.
Liina Sointu. Tiina Vaittinen ja Minna Zechner antavat ymmärtää, että tarina nykyisestä ja tulevasta vanhusten hoivasta, sen rajoista ja mahdollisuuksista, ei perusteiltaan ole ihmisläheistä,vaan markkinavetoista. Tähän viitaten kirjassa kirjoitetaan muun muassa näin: Jos kustannustehokkuus on osa laadun määritelmää, on riski, että laadun määrittää lopulta hinta. Ja jatkeeksi: "Hoivan arvot kuten läsnäolo, kiireetön keskustelu ja yhdessäolo tai vaikkapa kädestä kiinni pitäminen eivät välttämättä taivu kustannustehokkaaksi palveluksi." Kirjassa kritisoidaan voimaperäisesti globaaleja sijoitusyhtiöiden omistamia palveluntuottajia. "Sijoittajien päällimmäinen tavoite on voitto, eikä laadukkaiden, vanhusten tarpeet huomioon ottavien palveluiden tuottaminen. Yksityiset
yritykset saavat toiminnalleen valtion tukia, mutta kun niiden pitäisi maksaa veroja takaisin maahan, jossa ne toimivat, otetaan käyttöön verosuunnittelu." Hoivan arvoiset on kirja, jota suosittelen kaikille, jotka arvelevat joskus olevansa hoivan tarpeessa. Kirjan kirjoittajat puhuvat vaivasta ja vanhuudesta, minustakin ne kulkevat käsikynkkää nämä kaksi iän tuomaa tekijää. Todennäköisesti
meistä suurin osa tulee siis tarvitsemaan hoivaa, eikä ole lainkaan yhdentekevää kuka, tai ketkä sitä tarjoavat, vai onko sitä tarjolla ollenkaan?
Markku Laitinen
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti