Ihminen haluaa olla rakastettu
sen puuttuessa ihailtu
sen puuttuessa pelätty
sen puuttuessa ylenkatsottu ja inhottu.
Sielu jäätyy tyhjiössä ja haluaa olla kontaktissa
mihin hintaan hyvänsä.
(Hjalmar Söderberg)
Hjalmar Söderberg tavoittaa runossaan oleellisen, hän ilmaisee juuri sen mikä todentuu niissä lapsissa ja nuorissa, joista puhutaan "ongelmatapauksina". Joidenkin osalta tarina on elämänmittainen. Surullista on ettei ihmisen käyttäytymistä juuri koskaan tarkastella yhtä oivaltavasti kuin Söderbergin
runossa. Moittimalla ja rankaisemalla päädytään runon loppuosan kuvailemaan tilaan. Ymmärtämällä mistä on kysymys, ja paneutumalla runon ensimmäisen rivin sanomaan voitaisiin saada aikaan paljon hyvää. Mutta ilmeisesti meille on tutumpaa tämä: Suomalaiset kokivat ystävällisyyden heikkoudeksi ja agressiivisuuden voimaksi ja saivat näin lähes vainoharhaisen persoonallisuuden kuvan. (Osgood)
Äskeinen katkelma on jostain tutkimuksesta, jonka lähteen olen kadottanut. Onko ihmisenä oleminen niin vaikeaa, että on pakko piilottaa haavoittuvuutensa? Onko elämän hauraus niin pelottavaa, että sitä kohden on mentävä "kirves kourassa"?
Markku Laitinen
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti