Deppie Ford kirjoittaa: Emme ole haudanneet vain pimeyttämme, vaan myös positiiviset piirteemme - voimakkaat, rakastavat ja herkulliset puolemme. Olemme saattaneet haudata nerokkuutemme, pätevyytemme, huumorintajumme, menestyksemme tai voimamme. Ehkä täysi itseilmaisumme, ainutlaatuisuutemme tai iloinen minämme vetäytyi piiloon, kun meille sanottiin "Älähän luule itsestäsi liikoja, "Itku pitkästä ilosta" tai "Mitä ihmisetkin nyt ajattelevat".
Nuo viimeiset lauseet särähtävät ilkeästi korvissa, ne ovat kuin alitajunnan esiin nostamia kylttejä, jotka luettuani innostukseni lopahtaa. Raikkaalta tuntunut uusi idea peittyy häpeän tunteeseen. Sammutan varmuuden vuoksi myös "iloisen liekin, joka kynttilässäni paloi". Haluan taas miellyttää, koska tunnen tarvitsevani hyväksyntää.
Deppie Fordilla on vielä sanottavaa: Jos haluamme löytää valon pimeästä ja saada käyttöömme varjomme sisältämät lahjat, meidän on tuotava rehellisyys sinne, missä tähän asti olemme valehdelleet itsellemme; anteeksianto ja myötätunto sinne, missä olemme hävenneet; rakkaus ja
hyväksyminen vaikeisiin menneisyyden kokemuksiin ja rohkeus niille elämämme alueille, joilla olemme pelänneet myöntää haavoittuvuutemme.
Saan siis tietää, että ahdistukseni puhuu totuudellista kieltä. Tunne siitä, että "jotain puuttuu", onkin
aitouden poissaoloa. Herkkä pikkupoika on saanut peitokseen palan "miehistä kovuutta", jota hän
tiedostamattaan yrittää potkia pois päältään koko elämänsä ajan.
Markku Laitinen
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti