Totuudellinen poliitikko?

Kansalaistaito - Miten politiikkaa voi ymmärtää,
jos sitä voi ymmärtää?
Vesa Heikkinen ja Tapio Pajunen
Kustannusosakeyhtiö Teos 2016


Kansalaistaito kirjaan on otettu mukaan tarina duunarista, "joka tunnettiin työpaikallaan tervejärkisenä ja selväpäisenä yhteiskunnallisten asioiden seuraajana. Työtoverit kannustivat miestä ryhtymään ehdokkaaksi vaaleissa, ja lopulta hän suostui. Oltuaan viikon puolueen valmennuskurssilla hän palasi työpaikalle. Kukaan ei enää ymmärtänyt, mitä mies horisi. Hänestä oli tullut poliitikko!"


On täysin ymmärrettävää, ettei poliittista kieltä voi ymmärtää, kuin toinen poliittinen henkilö. Kirja
perustuukin pitkälle juuri politiikan kielipeleihin, sitä valotetaan esimerkein, kuten seuraavassa: Kun
katselee Sipilän hallituksen ohjelmaa verbikriittisten silmälasien läpi, havaitsee helposti useita kysymyksiä herättäviä kohtia: "julkisia palveluja avataan yritysten kilpailulle." Kuvaako samaa asiaa
toisesta näkökulmasta verbi yksityistää? "Sosiaaliturvaa ja verotusta yhteensovitetaan kannustinloukkujen purkamiseksi." Mitä jos joku sanoo, että tämä on etuuksien leikkaamista?


Kirjoittajat asettavat myös kiusallisia kysymyksiä mietittäväksi: "Voiko olla niin, että poliittisessa toiminnassa rehellisen normi on jotenkin väljempi ja mukautuvampi kuin kansalaisten arkipäivässä?
Kestäisikö toimitusjohtajan tai talouspäättäjä henkinen selkäranka, jos hän lopettaessaan työpaikkoja
tai leikatessaan sosiaaliturvaa puhuisikin ihmisistä eikä numeroista?" Jälkimmäisellä viitataan myös
politiikkojen tapaan käyttää numeroita ja tilastoja, jolloin ihmiskohtalot jäävät syrjään keskustelusta ja kovia päätöksiä voidaan tehdä ilman eettistä pohdintaa.


Pääministeri Sipilän politiikkaa valotetaan kirjassa monelta kantilta ja lopullinen arvio tulee tässä:
"Monille kansalaisista on alkanut muodostua käsitys, että Sipilä luulee itsestään liikoja. Asiaa eivät
auttaneet hänen puheensa johtajuudesta ja luottamuksesta. Niistä alkoi muodostua käsitys, että kansalaiset ovat johtaja Sipilällä töissä - ei niin, että Sipilä olisi kansalaisilla ja kansalaisia varten."


Myös eduskuntasalista piirtyvää näkymää katsellaan kriittisin silmin: "Edustajat palvovat kameraa, pitävät yllä jatkuvaa vaalipuhetta ja toistelevat puolueensa näkemyksiä. Politiikka näyttäytyy pahimmillaan teatterina, politiikan esittämisenä, pelinä, jossa näyttelijöiden roolit ovat jäykät ja ennalta määritellyt."


Kirjoittajat ovat käyttäneet paljon aikaa tutkimuksiin, poliittista retoriikkaa on kaivettu esiin vuosikymmentenkin takaa. Kirjasta löytyy vertailevaa analyysiä mallia, Kekkonen - Sipilä.
Kyllä kirja toimii nimensä mukaisesti: Kansalaistaito politiikan osalta kehittyy, mutta herättävät
kirjan paljastukset kiukkuakin. Tuntuu kuin olisi ollut vuosikymmeniä narutettavana.


                                                                                                Markku Laitinen