maanantai 21. marraskuuta 2016

Pahuudesta

Filosofi Hannah Arendtin kirja: Eichman Jerusalemissa, raportti pahuuden arkipäiväisyydestä on vihdoinkin suomennettu. Docendon (2016) kustantama ja Jouni Tillin sekä Antero Holmilan suomentaman kirjan lukijat saavat hämmästyä. Adolf Eichman kidnapattiin  Israelin tiedustelupalvelun toimesta ja toimitettiin oikeuteen tuomittavaksi. SS-upseeri Eichman organisoi
juutalaisten pakkosiirtoja ja kokoamista ghettoihin. Myöhemmässä vaiheessa Eichman järjesti juutalaisten kuljetukset keskitysleireille. Hannah Arendt seurasi oikeudenkäyntiä paikan päällä, eikä
hän omaksi hämmästyksekseen nähnyt pahuuden ilmentymää, "hänen silmiensä edessä oli kuivahko, jollain tavalla luonteenpiirteetön ja vailla ominaisuuksia oleva virkamies, tavallinen perheenisä, joka oli kuitenkin toimittanut miljoonia ihmisiä kuolemaan". Eichman vieraili keskitysleireillä vain harvoin, koska hänen toimialaansa ei kuulunut se, mitä niillä tapahtui. Arendt tekee tarkkoja havaintoja: "Eichman oli täysin varma, ettei hän ollut sydämensä syövereissä likainen roisto ja
mitä hänen omaantuntoonsa tulee, Eichman muisti erinomaisesti, miten hänellä olisi ollut huono omatunto vain siinä tapauksessa, että hän ei olisi tehnyt sitä, mitä hänen käskettiin tehdä - lähettänyt miljoonia miehiä, naisia ja lapsia heidän kuolemaansa suurella kiihkolla ja pikkutarkalla huolellisuudella". Psyykkiseen vajavaisuuteen Arendt viittaa sanoessaan, että ratkaiseva puute Eichmanin luonteessa oli hänen lähes täydellinen kyvyttömyytensä katsoa koskaan mitään jonkun toisen näkökulmasta. Omasta mielestään Eichman täytti velvollisuutensa, hän kertoi totelleensa käskyjä ja noudattaneensa lakia. "Kuulusteluissa hän yhtäkkiä julisti suurieleisesti eläneensä koko elämänsä Kantin moraalikäsitysten mukaan ja erityisesti kantilaisen velvollisuuskäsityksen mukaan".
Myöhemmin Arendt toteaa: "Eichmanin tapauksessa ongelma oli juuri siinä, että niin monet olivat hänen kaltaisiaan, eivät perverssejä eivätkä sadisteja, vaan he olivat ja ovat edelleen äärimmäisen ja pelottavan tavallisia". Hannah Arendt paljastaa kirjassaan myös muiden, kuin Saksalaisten raadollisuuden, mukana ovat lähes kaikki Euroopan maat, Suomi mukaan luettuna. Kirjaa voi lukea
totuudellisena aikalaisteoksena. Voisiko kirja olla myös enteellisellä tavalla nykyiseen Eurooppaan
peilautuva?
                                                                                             Markku Laitinen


                                                                                 


                                                                                                        



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti