"9-vuotiaalla pojalla oli ollut syöpä kuusi vuotta. Hän oli taistelunsa taistellut. Hän oli hyväksynyt kuolemansa todellisuuden. Kävin hänen luonaan sanomassa hyvästit, kun hän oli lähdössä kotiin. Yllätyksekseni hän pyysi minua luokseen kotiinsa. Kun yritin vilkaista, mitä kello oli, hän vakuutti minulle, ettei se kestäisi kauan. Niin ajoimme hänen pihaansa.
Hän pyysi isäänsä nostamaan alas polkupyörän, joka oli roikkunut tallissa kolme vuotta käyttämättömänä. Pojan suuri unelma oli ajaa pyörällä kerran korttelin ympäri - hän ei ollut koskaan kyennyt siihen. Hän pyysi isäänsä asettamaan pyörään apupyörät. Tämä vaati pieneltä pojalta paljon rohkeutta: on nöyryyttävää tulla nähdyksi apupyörissä, kun ikätoverit leikkivät pyörillään miten tahtovat. Kyynelsilmin isä asensi apupyörät.
Poika katsoi sitten minuun ja sanoi: "Sinun tehtäväsi on pitää äiti pois tieltä." Tiedättehän millaisia äidit ovat, he haluavat suojella teitä kaiken aikaa. Äiti olisi halunnut pidellä pojastaan kiinni koko matkan korttelin ympäri, mutta se olisi vienyt pojan yrityksestä voitonmaun. Pojan äiti ymmärsi tämän. Hän tiesi, että yksi viimeisiä asioita, joita hän voisi tehdä rakkaudestaan poikaansa, oli pidättäytyä hoivaamasta lastaan tämän tarttuessa viimeiseen suureen haasteeseensa.
Odotimme, kun poika lähti ajamaan. Tuntui kuluvan ikuisuus. Sitten hän ajoi kulman takaa juuri ja juuri pystyssä pysyen. Hän oli hyvin riutuneen näköinen ja kalpea. Kukaan ei uskonut hänen kykenevän ajamaan pyörällä. Mutta hän ajoi luoksemme säteillen. Sitten hän pyysi isäänsä irrottamaan apupyörät, ja kannoimme pyörän yläkertaan. "Kun veljeni tulee koulusta kotiin, lähettäisittekö hänet yläkertaan?"poika pyysi.
Kaksi viikkoa myöhemmin pojan pikkuveli, ensiluokkalainen, kertoi meille, että hän oli saanut pyörän veljeltään syntymäpäivälahjaksi, koska veli oli tiennyt, ettei hän eläisi pikkuveljen syntymäpäivään saakka. Vaikka tällä urhealla pojalla ei ollut paljon aikaa tai voimia jäljellä, hän oli toteuttanut viimeisen unelmansa, ajanut pyörällään korttelin ympäri ja antanut pyörän sitten lahjaksi pikkuveljelleen."
Äskeinen lainaus on kirjasta: Elä tässä ja nyt, Elisabeth Kupler-Ross - David Kessler
Basam Books 2002 Suomentanut Tiina Wikström
Kirja on yksi parhaita aarteitani. Se on täynnä kultajyviä. Paljon surua, paljon elämänvoimaa. Kirja on opettajani. Kuten tästäkin lauseesta huomataan: " Jos meillä on pyöräretki tekemättä ja ihmisiä
rakastamatta, niiden aika on nyt."
Markku Laitinen
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti