Opastusta jännittäjälle

Myös ilmapiiriltään ankarien ja nolaavien kasvuympäristöjen on havaittu altistavan sosiaalisten tilanteiden pelon kehittymiselle.


Irti sosiaalisesta jännittämisestä
Jan-Henry Stenberg, Eero-Matti Koivisto, Salla Saiho, Satu Pihlaja,
Saara Halme, Minna Helkavaara, Grigori Joffe, Matti Holi
Duodecim, Mielenterveystalo.fi  2016


Punastuminen, hikoilu, käsien vapina, äänen väriseminen, sydämen tykyttely ja muut ahdistuneisuus oireet, ovat meidän jännittäjien jokapäiväistä leipää. Sen päälle me levitämme "voita", joka sisältää
nolostumisen ja häpeän. Meille on kirjoitettu tämä opas, että vapautuisimme kahlitsevasta ja elämää
rajoittavasta sosiaalisesta pelostamme.


Kirjan kirjoittajien mielestä sosiaaliseen jännittämiseen liittyy keskeisesti se, että sosiaalisissa tilanteissa huomiokyky siirtyy ulkoisista asioista omaan itseen, omiin ajatuksiin, tunteisiin ja etenkin kehollisiin kokemuksiin. Uskomukset omasta viallisuudesta heräävät ja sosiaalinen tilanne arvioidaan virheellisesti uhkaavaksi, vaikka se ei sitä todellisuudessa olisikaan. Tämänkin me jännittäjät voimme allekirjoittaa.


Kirjassa "ilmiannetaan" myös meille ahdistuneille tuttu turvakäyttäytyminen (hieno termi) joka pitää sisällään tämän kaltaisia toimintoja: katsekontaktin välttäminen, vaiteliaisuus,hiljaa puhuminen, nopeasti puhuminen, hyvin tarkat sanavalinnat, jatkuva juominen tai syöminen, alkoholin käyttö, kynän, paperin tai lasin puristaminen.


Myös tilanteiden välttely - minulla on kahvikuppineuroosi,kieltäydyn tekosyyn varjolla kahvista - on
meidän jännittäjien perusjuttuja. Kirjassa välttelyä käsitellään laajemminkin. Mutta mitä sitten on tehtävissä? Mistä apu? Kirjoittajan nostavat esiin altistamisen.


Altistuksella kirjoittajat tarkoittavat tilanteen kohtaamista (minä menen siihen kahvitilaisuuteen) ja
välttelyn vähentämistä suunnitelmallisesti ja asteittain. He tarkoittavat, ettei minun tarvitse suinpäin hyökätä kaikista "kuumimpaan" paikkaan, vaan voin aloittaa harjoitukset sellaisesta tilanteesta, joka
tuottaa ennakolta vain vähän ahdistusta.


Altistus on kirjan asiantuntijoiden mukaan tehokkain tie ahdistuksesta vapautumiseen. "Se vaatii halukkuutta kohdata ja sietää epämukavaa oloa. Vastineeksi panostuksesta huomaat, että ahdistuksen
tunne helpottuu tilanteeseen tottumisen myötä."


Sosiaalisen pelon voittamisen kaavio on kirjassa tämä: Negatiivisten uskomusten haastaminen/Huomion suuntaaminen pois itsestä/Kehon reaktioiden kestäminen ja sietäminen/ Välttelyn purkaminen.


Mitään aivan mullistavaa ei suurella asiantuntija - kirjoittaja joukolla ole tarjottavana. Mutta on erittäin tärkeää, että tämä kirja on saatavilla, koska meillä sosiaalisissa tilanteissa ahdistuvilla on tapana kokea "yksinäistä häpeää vaivastamme". Kirjassa on myös selkeä harjoituskaavio, jonka avulla voi päästä eteen päin.


                                                                                                Markku Laitinen

Kiinnitän katseeni siihen, mikä vielä on mahdollista

"Minä hautaan sen minkä olen surrut.
En enää murenna itseäni sillä
mitä ei voi muuttaa
Minä kiinnitän katseeni siihen
mikä vielä on mahdollista.


Ulrich Schafferin pieni mietelmäkirjanen -  Kasvan... ja elämäni uudistuu. Lastenkeskus Oy Helsinki 1995, Suomentanut Heli Karjalainen -  Sisältää edellä kuvatun kaltaisia, ajatuksellisia helmiä. Henkisen ja psyykkisen kasvun hedelmät ovat kirjaseen "tipahdelleet", kuin punakylkiset omenat, ne ovat nautittavan raikkaita.


Kasvaminen on matkalla olemista.
Se tarkoittaa, etten enää toista itseäni
vanhojen kuvitelmien turvallisuudessa.
Että seuraan tarkoin
elämän kehittymistä,
että päästän irti kaikesta
mikä ei kuulu minulle,
kaikesta mikä jättää minut tyhjäksi.


Schaffer kertoo, että kirjan lähtökohta on hänen oma elämänsä. Kirjoittajan avoimuus on silmiin pistävää. Hänen sanansa ovat aidon lämpimiä, "Kun kasvan,asetun alttiiksi haavoittumiselle,
kuin hento verso"


Ei ole kasvua ilman pettymystä:
minä tuotan toisille pettymyksiä,
sillä en vastaa heidän kuvaansa minusta,
ja minä itse petyn,
sillä toiset tiet ovat minulle vieraita.


Shaffer kirjoittaa myös näin: "toiset ihmiset eivät ole olemassa sitä varten, että he täyttäisivät minun toiveeni, eikä elämä ole minulle mitään velkaa." Schafferin, "pieni - suuri" kirja, avaa kenen tahansa silmät ja itselleni se on hyvin merkityksellinen sanomansa vuoksi


                                                                                                            Markku Laitinen


                                                                                                        

Älä siis ryömi

Synnyit tänne mahdollisuuksia täynnä.
Synnyit hyvyyteen ja luottamukseen.
Synnyit ihanteisiin ja unelmiin.
Synnyit suuruuteen.
Siivet ovat synnyinlahjasi.
Ei sinua ole tarkoitettu ryömimään, älä siis ryömi.
Sinulla on siivet
Opi käyttämään niitä ja lennä.
                                                        -Rumi  (1200-luku)




Aina, kun apatia, alakuloisuus tai masennus uhkaa saada yliotteen, etsin itselleni tämän kaltaista "lääkettä". Sanoissa on voimaa, ne voivat nostaa "kaatuneen" jaloilleen. Jopa ajoittain heräävä kyynisyyskin lievittyy oikein valituilla sanoilla. Ylläolevat Rumin voimalauseet ovat oikea lahja
kaukaa historiasta. Kiitos sinulle, kuka olitkin.


                                                                                          Markku Laitinen

Totuudellinen poliitikko?

Kansalaistaito - Miten politiikkaa voi ymmärtää,
jos sitä voi ymmärtää?
Vesa Heikkinen ja Tapio Pajunen
Kustannusosakeyhtiö Teos 2016


Kansalaistaito kirjaan on otettu mukaan tarina duunarista, "joka tunnettiin työpaikallaan tervejärkisenä ja selväpäisenä yhteiskunnallisten asioiden seuraajana. Työtoverit kannustivat miestä ryhtymään ehdokkaaksi vaaleissa, ja lopulta hän suostui. Oltuaan viikon puolueen valmennuskurssilla hän palasi työpaikalle. Kukaan ei enää ymmärtänyt, mitä mies horisi. Hänestä oli tullut poliitikko!"


On täysin ymmärrettävää, ettei poliittista kieltä voi ymmärtää, kuin toinen poliittinen henkilö. Kirja
perustuukin pitkälle juuri politiikan kielipeleihin, sitä valotetaan esimerkein, kuten seuraavassa: Kun
katselee Sipilän hallituksen ohjelmaa verbikriittisten silmälasien läpi, havaitsee helposti useita kysymyksiä herättäviä kohtia: "julkisia palveluja avataan yritysten kilpailulle." Kuvaako samaa asiaa
toisesta näkökulmasta verbi yksityistää? "Sosiaaliturvaa ja verotusta yhteensovitetaan kannustinloukkujen purkamiseksi." Mitä jos joku sanoo, että tämä on etuuksien leikkaamista?


Kirjoittajat asettavat myös kiusallisia kysymyksiä mietittäväksi: "Voiko olla niin, että poliittisessa toiminnassa rehellisen normi on jotenkin väljempi ja mukautuvampi kuin kansalaisten arkipäivässä?
Kestäisikö toimitusjohtajan tai talouspäättäjä henkinen selkäranka, jos hän lopettaessaan työpaikkoja
tai leikatessaan sosiaaliturvaa puhuisikin ihmisistä eikä numeroista?" Jälkimmäisellä viitataan myös
politiikkojen tapaan käyttää numeroita ja tilastoja, jolloin ihmiskohtalot jäävät syrjään keskustelusta ja kovia päätöksiä voidaan tehdä ilman eettistä pohdintaa.


Pääministeri Sipilän politiikkaa valotetaan kirjassa monelta kantilta ja lopullinen arvio tulee tässä:
"Monille kansalaisista on alkanut muodostua käsitys, että Sipilä luulee itsestään liikoja. Asiaa eivät
auttaneet hänen puheensa johtajuudesta ja luottamuksesta. Niistä alkoi muodostua käsitys, että kansalaiset ovat johtaja Sipilällä töissä - ei niin, että Sipilä olisi kansalaisilla ja kansalaisia varten."


Myös eduskuntasalista piirtyvää näkymää katsellaan kriittisin silmin: "Edustajat palvovat kameraa, pitävät yllä jatkuvaa vaalipuhetta ja toistelevat puolueensa näkemyksiä. Politiikka näyttäytyy pahimmillaan teatterina, politiikan esittämisenä, pelinä, jossa näyttelijöiden roolit ovat jäykät ja ennalta määritellyt."


Kirjoittajat ovat käyttäneet paljon aikaa tutkimuksiin, poliittista retoriikkaa on kaivettu esiin vuosikymmentenkin takaa. Kirjasta löytyy vertailevaa analyysiä mallia, Kekkonen - Sipilä.
Kyllä kirja toimii nimensä mukaisesti: Kansalaistaito politiikan osalta kehittyy, mutta herättävät
kirjan paljastukset kiukkuakin. Tuntuu kuin olisi ollut vuosikymmeniä narutettavana.


                                                                                                Markku Laitinen         

Paha ja ystävällinen

Hyviä ovat ne, jotka tyytyvät vain uneksimaan teoista, joita toiset, pahat, toteuttavat.  (Platon)


Sanamme ja tekomme ovat vähän väliä sellaisia, joita Platonin pahat toteuttavat. On harvinaista, että tyytyisimme vain uneksimaan niistä. Marcus Aurelius on Platonin kanssa samoilla vesillä heristäessään sormeaan tähän tapaan: "Miten pian sinun onkaan kuoltava! Mutta silti et pysty vapautumaan teennäisyydestä ja himoista, et osaa olla ystävällinen ihmisten seurassa."


Annetaanpa vielä yhden "opettajan tukistaa"  - "Sinä olet maan päällä vain vieras, joka viipyy lyhyen
hetken, onko sinun siis vaikea käyttäytyä niin, ettet ole taakkana toisille vieraille?"  (Joh. Trojan)
Hiljaiseksi vetää ja paljon on opittavaa.
                                                                                            Markku Laitinen

Jatkuvan talouskasvun harha

"Maapallon kauneus on suurelta osin peräisin asioista,
jotka väestön ja vaurauden kasvu tuhoaisi (...) Toivon
sydämestäni jälkipolvien puolesta, että he tyytyvät siihen
mitä heillä jo on, ennen kuin hätä pakottaa heidät niin tekemään."


                                                                                    (John Stuart Mill)


Joka ainoa päivä meille syötetään jatkuvan talouskasvun autuutta - hyvinvointi ja talouden kasvu on
naitettu yhteen. Poliittinen retoriikka on sitä tulvillaan. Todellisuus ohitetaan noin vaan. Yksikään
korkealle pyrkivä politiikko, ei enää asemaansa päästyään, ole halukas julkisesti puhumaan maapallon rajallisista resursseista, vaikka olisi miten "vihreä". Jokainen puhuu ja kannattaa jotain
kestävän talouden ideaa, joka ei oikeasti perustu mihinkään. Elämästä on tullut "bruttokansantuote".
Bisnes, jonka alaisina meidän tulisi toimia ja elää. Ihminen ei ole ihminen, vaan kuluttaja. Tämän seurauksena me teemme selvää jälkeä kaikesta, tuhoamme oman elinympäristömme ja lastemme tulevaisuuden.
                                                                                              Markku Laitinen

Pidätä hengitystäsi

Pidätä hengitystäsi.
Ojenna tuntosarvesi:
Opettaja lähestyy.
Voi olla, ettei hän saavu iloisina hetkinä,
vaan ankeina
epävarmojen ja vaikeiden askelien hetkinä.


Köyhien ja sorrettujen puolustaja, Brasilialainen arkkipiispa Helder Camara on kirjoittanut pienen kirjasen, jolla on suuri vaikutus lukijaansa.


Keksijät töihin!
Tarvitaan kiireesti keksintöjä,
jotka edistävät hiljaisuutta,
suojelevat sitä, pelastavat sen.


Helder Camaralla oli tapana nousta aamuyöstä mietiskelemään ja kirjoittamaan. Hän kirjoittaa mielellään köyhistä, ihmisistä joita hän kutsuu Jumalan hulluiksi ja lapsista. Camaralla on pettämätön psykologinen oivalluskyky.


Kuka voi kerskata olevansa vapaa?
Kenelläpä ei olisi
salaisia vankiloitaan,
näkymättömiä kahleitaan,
sitä pitävämpiä,
mitä näkymättömämpiä ne ovat?


Tämän sisältörikkaan kirjasen on kustantanut Kirjaneliö 1996. Suomennos on Taisto Niemisen. Kirja nimi on: Tuhat syytä elää - Mietiskelyjä. Ja lopuksi vielä yksi upea näyte Helder Camaran kirjasta:


Ei mikään uhraus,
ei mikään hinta
ole liikaa siitä ilosta,
että saa nähdä sammuneiden kasvojen
kirkastuvan uudestaan,
nähdä sellaisen ihmisen jälleen hymyilevän
joka näytti unohtaneen
hymyilemisen taidon
nähdä miten luottamus
syntyy uudestaan
ihmisessä joka ei enää uskonut
mihinkään
eikä Keneenkään...
                                                                                  Markku Laitinen

Elämän oppitunti

"9-vuotiaalla pojalla oli ollut syöpä kuusi vuotta. Hän oli taistelunsa taistellut. Hän oli hyväksynyt kuolemansa todellisuuden. Kävin hänen luonaan sanomassa hyvästit, kun hän oli lähdössä kotiin. Yllätyksekseni hän pyysi minua luokseen kotiinsa. Kun yritin vilkaista, mitä kello oli, hän vakuutti minulle, ettei se kestäisi kauan. Niin ajoimme hänen pihaansa.


Hän pyysi isäänsä nostamaan alas polkupyörän, joka oli roikkunut tallissa kolme vuotta käyttämättömänä. Pojan suuri unelma oli ajaa pyörällä kerran korttelin ympäri - hän ei ollut koskaan kyennyt siihen. Hän pyysi isäänsä asettamaan pyörään apupyörät. Tämä vaati pieneltä pojalta paljon rohkeutta: on nöyryyttävää tulla nähdyksi apupyörissä, kun ikätoverit leikkivät pyörillään miten tahtovat. Kyynelsilmin isä asensi apupyörät.


Poika katsoi sitten minuun ja sanoi: "Sinun tehtäväsi on pitää äiti pois tieltä." Tiedättehän millaisia äidit ovat, he haluavat suojella teitä kaiken aikaa. Äiti olisi halunnut pidellä pojastaan kiinni koko matkan korttelin ympäri, mutta se olisi vienyt pojan yrityksestä voitonmaun. Pojan äiti ymmärsi tämän. Hän tiesi, että yksi viimeisiä asioita, joita hän voisi tehdä rakkaudestaan poikaansa, oli pidättäytyä hoivaamasta lastaan tämän tarttuessa viimeiseen suureen haasteeseensa.


Odotimme, kun poika lähti ajamaan. Tuntui kuluvan ikuisuus. Sitten hän ajoi kulman takaa juuri ja juuri pystyssä pysyen. Hän oli hyvin riutuneen näköinen ja kalpea. Kukaan ei uskonut hänen kykenevän ajamaan pyörällä. Mutta hän ajoi luoksemme säteillen. Sitten hän pyysi isäänsä irrottamaan apupyörät, ja kannoimme pyörän yläkertaan. "Kun veljeni tulee koulusta kotiin, lähettäisittekö hänet yläkertaan?"poika pyysi.


Kaksi viikkoa myöhemmin pojan pikkuveli, ensiluokkalainen, kertoi meille, että hän oli saanut pyörän veljeltään syntymäpäivälahjaksi, koska veli oli tiennyt, ettei hän eläisi pikkuveljen syntymäpäivään saakka. Vaikka tällä urhealla pojalla ei ollut paljon aikaa tai voimia jäljellä, hän oli toteuttanut viimeisen unelmansa, ajanut pyörällään korttelin ympäri ja antanut pyörän sitten lahjaksi pikkuveljelleen."


Äskeinen lainaus on kirjasta: Elä tässä ja nyt, Elisabeth Kupler-Ross - David Kessler
Basam Books 2002 Suomentanut Tiina Wikström


Kirja on yksi parhaita aarteitani. Se on täynnä kultajyviä. Paljon surua, paljon elämänvoimaa. Kirja on opettajani. Kuten tästäkin lauseesta huomataan: " Jos meillä on pyöräretki tekemättä ja ihmisiä
rakastamatta, niiden aika on nyt."
                                                                                     Markku Laitinen

Olin lapsi ja rakastin

Häiritsin kysymyksillä, en ylettynyt
äitini käteen
isä katseli jotain peliä
minä olin lapsi ja
rakastin.
                                     Markku Laitinen

Mitä kukaan ei ole tahtonut

"Mitä yksi tahtoo, sitä toinen vastustaa, ja se mitä lopputuloksena syntyy, on jotakin mitä kukaan ei ole tahtonut". (Friedrich Engels)


Tämä Engelsin määritelmä on vuodelta 1890, mutta se voisi yhtä hyvin olla kuvaus Euroopan Unionin nykytilasta. Esimerkki: EU:n keskuspankin "setelipainokone" on jo aivan tulipunainen, kun uutta rahaa on luotava yötä päivää, etteivät jättimäiset pankit romahtaisi. Tätä ei kukaan halunnut, eivätkä varsinkaan ne, uskoivat lujasti markkinatalousfundalismiin, eli siihen ilosanomaan, joka julistaa: markkinat ovat itsekorjautuva järjestelmä. Toinen esimerkki: Pakolaispolitiikka. Euroopan Unionin syvimmässä ytimessä olevat päättäjät kykenevät kyllä asettumaan aina yhteiseen potrettiin ja sen he tekevät hymyillen, vaikka samaan aikaan yhdentynyt Eurooppa antaa rakentaa muureja ja piikkilanka-aitoja. Tästä ei ole pitkä matka 1930-luvulle, kuka sinne haluaa? Meille suomalaisille
Engelsin ajatukset sopivat erityisen hyvin, ja se pätee myös kotimaan politiikkaan.


                                                                                                         Markku Laitinen          

Kiduttava ajatus

"Miten ihminen voi antaa itselleen anteeksi sen, ettei hän valintatilanteessa kyennyt menettelemään niin, että pahuuden osuus olisi vähentynyt ja hyvyyden osuus lisääntynyt edes hitusen verran näissä ihmiselon tuskissa ja ristiriidoissa? Ihminen haluaa kokea hyvää ja toivoo, että hän toimisi hyväntahtoisesti, mutta silti voitonhalu ja raha merkitsevätkin hänelle yli kaiken. Sitten häntä kiduttaa ajatus, ettei ole varaa tuntea sääliä eikä myötätuntoa, jos se tarkoittaa voitosta luopumista".
                                                                                               
                                                                                                        (Tor-Björn Hägglund)


Me olemme ajautuneet yhä kauemmaksi tilanteesta, jossa hyvyyden osuuden sallittaisiin lisääntyä. On täysin oikeutettua antaa itselle ja ottaa toisilta. Ristiriitaa ei synny, eikä näin ollen ole mitään anteeksi annettavaakaan. Me olemme turruttaneet itsemme niin, ettei Hägglundin mainitsemaa
"kiduttavaa ajatusta", enää synny. Elämän kilpajuoksu kuitenkin ahdistaa meitä. Kokoaikainen väsymyksen tunne piinaa ja mieli kaipaa lepoa, miksi?


                                                                                                 Markku Laitinen

Päättämisen ja rohkeuden puute

Immanuel Kant huudahtaa: Käytä rohkeasti omaa järkeäsi! Hän myös kysyy mitä on valistus? Ja vastaa itse: VALISTUS on ihmisen ulospääsemistä hänen itsensä aiheuttamasta alaikäisyyden tilasta.
Mitä hän tarkoittaa alaikäisyydellä? "Alaikäisyys on kyvyttömyyttä käyttää omaa järkeään ilman toisen johdatusta. Itseaiheutettua tämä alaikäisyys on silloin, jos sen syynä ei ole järjen puute, vaan päättämisen ja rohkeuden puute käyttää hyväkseen omaa järkeään ilman toisen johdatusta". Kant antaa vielä käytännön esimerkkejä: "Upseeri sanoo: Älkää järkeilkö, vaan harjoitelkaa!" Rahaneuvos:
Älkää järkeilkö, vaan maksakaa! Pappi: Älkää järkeilkö, vaan uskokaa!" Kant kääntää vielä koko järkeilyn nurin päin: "Järkeilkää niin paljon kuin haluatte ja mistä ikinä haluatte, mutta totelkaa!"


Yrjö Kallinen koki omakohtaisesti sisällissodan traagisen lopputuleman. Viruessaan Tammisaaren vankilassa kuolemaantuomittuna, kaiken hädän ja kärsimyksen keskellä, hänen sisällään kypsyi tämä vakaumuksellinen ajatus: "en enää ikinä tässä tai tulevissa maailmoissa tottele ketään enkä mitään
arvovaltaa, käskijää, hallitusta, jumalia tai enkeleitä, missään muussa kuin siinä, minkä myönnän oikeaksi tai parhaaksi mahdolliseksi..."


Kallisen voimaperäisessä ajatuksessa toteutuu Immanuel Kantin toive oman järjen rohkeasta käytöstä.
                                                                                                         Markku Laitinen

Valo pimeästä

Deppie Ford kirjoittaa: Emme ole haudanneet vain pimeyttämme, vaan myös positiiviset piirteemme - voimakkaat, rakastavat ja herkulliset puolemme. Olemme saattaneet haudata nerokkuutemme, pätevyytemme, huumorintajumme, menestyksemme tai voimamme. Ehkä täysi itseilmaisumme, ainutlaatuisuutemme tai iloinen minämme vetäytyi piiloon, kun meille sanottiin "Älähän luule itsestäsi liikoja, "Itku pitkästä ilosta" tai "Mitä ihmisetkin nyt ajattelevat".


Nuo viimeiset lauseet särähtävät ilkeästi korvissa, ne ovat kuin alitajunnan esiin nostamia kylttejä, jotka luettuani innostukseni lopahtaa. Raikkaalta tuntunut uusi idea peittyy häpeän tunteeseen. Sammutan varmuuden vuoksi myös "iloisen liekin, joka kynttilässäni paloi". Haluan taas miellyttää, koska tunnen tarvitsevani hyväksyntää.


Deppie Fordilla on vielä sanottavaa: Jos haluamme löytää valon pimeästä ja saada käyttöömme varjomme sisältämät lahjat, meidän on tuotava rehellisyys sinne, missä tähän asti olemme valehdelleet itsellemme; anteeksianto ja myötätunto sinne, missä olemme hävenneet; rakkaus ja
hyväksyminen vaikeisiin menneisyyden kokemuksiin ja rohkeus niille elämämme alueille, joilla olemme pelänneet myöntää haavoittuvuutemme.


Saan siis tietää, että ahdistukseni puhuu totuudellista kieltä. Tunne siitä, että "jotain puuttuu", onkin
aitouden poissaoloa. Herkkä pikkupoika on saanut peitokseen palan "miehistä kovuutta", jota hän
tiedostamattaan yrittää potkia pois päältään koko elämänsä ajan.
                                                                                                                Markku Laitinen

Pahuudesta

Filosofi Hannah Arendtin kirja: Eichman Jerusalemissa, raportti pahuuden arkipäiväisyydestä on vihdoinkin suomennettu. Docendon (2016) kustantama ja Jouni Tillin sekä Antero Holmilan suomentaman kirjan lukijat saavat hämmästyä. Adolf Eichman kidnapattiin  Israelin tiedustelupalvelun toimesta ja toimitettiin oikeuteen tuomittavaksi. SS-upseeri Eichman organisoi
juutalaisten pakkosiirtoja ja kokoamista ghettoihin. Myöhemmässä vaiheessa Eichman järjesti juutalaisten kuljetukset keskitysleireille. Hannah Arendt seurasi oikeudenkäyntiä paikan päällä, eikä
hän omaksi hämmästyksekseen nähnyt pahuuden ilmentymää, "hänen silmiensä edessä oli kuivahko, jollain tavalla luonteenpiirteetön ja vailla ominaisuuksia oleva virkamies, tavallinen perheenisä, joka oli kuitenkin toimittanut miljoonia ihmisiä kuolemaan". Eichman vieraili keskitysleireillä vain harvoin, koska hänen toimialaansa ei kuulunut se, mitä niillä tapahtui. Arendt tekee tarkkoja havaintoja: "Eichman oli täysin varma, ettei hän ollut sydämensä syövereissä likainen roisto ja
mitä hänen omaantuntoonsa tulee, Eichman muisti erinomaisesti, miten hänellä olisi ollut huono omatunto vain siinä tapauksessa, että hän ei olisi tehnyt sitä, mitä hänen käskettiin tehdä - lähettänyt miljoonia miehiä, naisia ja lapsia heidän kuolemaansa suurella kiihkolla ja pikkutarkalla huolellisuudella". Psyykkiseen vajavaisuuteen Arendt viittaa sanoessaan, että ratkaiseva puute Eichmanin luonteessa oli hänen lähes täydellinen kyvyttömyytensä katsoa koskaan mitään jonkun toisen näkökulmasta. Omasta mielestään Eichman täytti velvollisuutensa, hän kertoi totelleensa käskyjä ja noudattaneensa lakia. "Kuulusteluissa hän yhtäkkiä julisti suurieleisesti eläneensä koko elämänsä Kantin moraalikäsitysten mukaan ja erityisesti kantilaisen velvollisuuskäsityksen mukaan".
Myöhemmin Arendt toteaa: "Eichmanin tapauksessa ongelma oli juuri siinä, että niin monet olivat hänen kaltaisiaan, eivät perverssejä eivätkä sadisteja, vaan he olivat ja ovat edelleen äärimmäisen ja pelottavan tavallisia". Hannah Arendt paljastaa kirjassaan myös muiden, kuin Saksalaisten raadollisuuden, mukana ovat lähes kaikki Euroopan maat, Suomi mukaan luettuna. Kirjaa voi lukea
totuudellisena aikalaisteoksena. Voisiko kirja olla myös enteellisellä tavalla nykyiseen Eurooppaan
peilautuva?
                                                                                             Markku Laitinen


                                                                                 


                                                                                                        

Sodasta ja tappamisesta

Mikä onni vallanpitäjille, että ihmiset eivät ajattele, vaan antavat muiden ajatelle valmiiksi puolestaan. (Adolf Hitler)


Olemme oppineet historian toistuvista hirmutöistä, että murhanhimoisen järjestelmän ei kestääkseen tarvitse koota psykopaatteja, sen täytyy vain mobilisoida tavalliset kansalaiset, säikäyttää heidät, voittaa heidät puolelleen, vietellä heidät tai tuudittaa heidät uneen. Se riittää! (James Hollis)


Henkilö, jonka velvollisuus on totella käskyä, ei itse syyllisty murhaan; hän on vain väline, miekka
käyttäjän kädessä. (Augustinus)


Mitä pahaa on sodassa?... Todellinen paha sodassa on väkivallan rakastaminen, kostonhimoinen raakuus, intohimoinen ja armoton vihamielisyys, villi vastustus, vallan himo ja muu vastaava.
(Augustinus)


Se joka saa sinut uskomaan järjettömyyksiä, voi saada sinut tekemään hirvittävyyksiä. (Voltaire)


En ole väittänyt, että maailman köyhyyden poistaminen on varmin keino ehkäistä ydinsotaa... Olen ainoastaan väittänyt, että maailman köyhyyden jatkuminen on erittäin hedelmällinen maaperä suuren pahuuden itämiselle. Muut ongelmat, jotka välttämättä tulisi poistaa ihmiskunnan tulevaisuuden tähden, ovat rasismi, ydinaseet ja taistelu ideologisesta ylivallasta. (Henry Odera Oruka)


Jollei ihmiskunnalla olisi iskulauseitaan, ei se myöskään tarvitsisi aseitaan. (Karl Kraus)


Hän jota ei pelko kahlitse, ei tarvitse miekkaa. (Gandhi)


                                                                                              Markku Laitinen

Estetiikasta

Estetiikan klassikot 2
Modernista postmoderniin
Toimittaneet: Ilona Reiners, Anita Seppä, Jyri Vuorinen
Gaudeamus 2016


Estetiikan klassikoiden toinen osa esittelee 1900-luvun, ehkä merkittävimmät moderniin ja postmoderniin taidesuuntaukseen liittyvät kannanotot. Kirjoittajat ovat oman aikakautensa arvostetuimpia asiantuntijoita. Eräs heistä on Jose Ortega y Gasset, joka kirjoittaa "sosiologian kannalta katsoen", kuten hän itse asian ilmaisee. Hänen esseensä on vuodelta 1925. Uuden taidesuuntauksen esiinmarssi näyttäytyy kahtiajakoisuutena, jossa modernismin ymmärtäjät ovat harvalukuisia. "Jo pelkällä esiintymisellään uusi taide saa tavallisen kunnon kansalaisen tuntemaan itsensä juuri siksi, mikä hän on: aivan tavallinen kunnon kansalainen, olento, jolla ei ole osaa eikä arpaa taiteen sakramentteihin ja joka on sokea ja kuuro muotojen puhtaalle kauneudelle", kirjoittaa
Gasset. Ei ole aivan helppoa sanoa nostaako Gasset uuden taiteen ymmärtäjät jalustalle, vai ivaako hän niin sanottuja massaihmisiä. Joka tapauksessa nuoret taiteilijat saavat hänen myötätuntonsa kuten seuraavasta ilmenee: "Missä tahansa nuoret muusat näyttäytyvät, laumaihmiset alkava pillastuneina potkia vastaan". Ja vielä: "Useimpina aikoina on ollut kahdenlaista taidetta: toinen pieniä vähemmistöjä varten, toinen taas suuren yleisön tarpeiksi, jolloin jälkimmäinen laji aina on ollut realistista."


Saksalainen filosofi Ernst Cassiner määrittelee taiteen myös sisäiseksi elämykseksi: " Suuret taidemaalarit näyttävät meille ulkoisten kohteiden muodot; suuret näytelmäkirjailijat näyttävät meille
sisäisen elämämme muodot." Benedetto Croce puolestaan näkee, että taide on visio tai intuitio: "Taitelija tuottaa kuvan tai mielikuvan, ja taiteen nauttija katsoo sinne, minne taiteilijan sormi osoittaa." Kaikista komeimmin esteettisen elämyksen kuvailee Frank Sibley: "Ihmisten pitää nähdä teoksen sulous tai yhtenäisyys, kuulla musiikin haikeus tai kiihko, huomata värien räikeys, tuntea romaanin voima, sen tunnelma tai epävarma sävy. Nämä piirteet voivat tehdä vaikutuksen välittömästi, tai ne voidaan havaita vasta useiden kuuntelu-, katsomis- tai lukukertojen jälkeen ja kriitikoiden avustuksella. Mutta jos niitä ei havaita itse, ei tavoiteta myöskään esteettistä nautintoa, arviointia tai esteettisiä arvoasetelmia." Estetiikan klassikot tarjoaa historiallisen, kulttuurillisen ja ennen kaikkea taiteellisen elämyksen. Tällainen tavallinenkin taiteen kuluttaja voi laajentaa omaa
näköpiiriään huomattavasti tutustumalla tämän kirjan antiin.


                                                                                                    Markku Laitinen

Hieman rohkeutta

Ja koitti päivä, jolloin
tiukassa nupussa pysymisen riski
oli tuskallisempi kuin kukkimisen riski.


                                              (Anais Nin)


Jos epämääräinen tunne kaihertaa sisintä ja rauhattomuus mieltä, niin ehkä se on vain oikea minäsi, joka pyrkii esiin ja esille. Voi olla, että on aika näyttäytyä sellaisena kuin on. Erehtyväisenä ja haavoittuvana. Herkkänä ja hauraana. Tunteikkaana ja aistikkaana. Ihmisen vahvuus syntyy oman
sisäisen maailman tuntemuksesta, kaiken sen hyvän ja pahan tunnistamisesta, josta oma minuus muodostuu. Omien tunteiden tunnistamisessa piilee luovuuden avain.


                                                                                                Markku Laitinen 

Pieni välisoitto

Ihminen haluaa olla rakastettu
sen puuttuessa ihailtu
sen puuttuessa pelätty
sen puuttuessa ylenkatsottu ja inhottu.


Sielu jäätyy tyhjiössä ja haluaa olla kontaktissa
mihin hintaan hyvänsä.


                                              (Hjalmar Söderberg)


Hjalmar Söderberg tavoittaa runossaan oleellisen, hän ilmaisee juuri sen mikä todentuu niissä lapsissa ja nuorissa, joista puhutaan "ongelmatapauksina". Joidenkin osalta tarina on elämänmittainen. Surullista on ettei ihmisen käyttäytymistä juuri koskaan tarkastella yhtä oivaltavasti kuin Söderbergin
runossa. Moittimalla ja rankaisemalla päädytään runon loppuosan kuvailemaan tilaan. Ymmärtämällä mistä on kysymys, ja paneutumalla runon ensimmäisen rivin sanomaan voitaisiin saada aikaan paljon hyvää. Mutta ilmeisesti meille on tutumpaa tämä: Suomalaiset kokivat ystävällisyyden heikkoudeksi ja agressiivisuuden voimaksi ja saivat näin lähes vainoharhaisen persoonallisuuden kuvan. (Osgood)
Äskeinen katkelma on jostain tutkimuksesta, jonka lähteen olen kadottanut. Onko ihmisenä oleminen niin vaikeaa, että on pakko piilottaa haavoittuvuutensa? Onko elämän hauraus niin pelottavaa, että sitä kohden on mentävä "kirves kourassa"?


                                                                                          Markku Laitinen

Uskalla ajatella toisin

Matti Salmisen, Toisinajattelijoiden Suomi, Into Kustannus 2016, on rohkaisua tarjoava kirja. Kirjan tositarinat ja henkilökuvat ovat vaikuttavia. Salmisen kirjasta lukija löytää myös palasia maamme historiasta. Sisällissodan ajan voimakkain ja arvostetuin toisinajattelijaYrjö Kallinen on itseoikeutetusti esillä. Hieman tuntemattomampi on Arndt Pekurisen tarina. Pekurinen oli aseistakieltäytyjä, pasifisti,joka ammuttiin 5.11.1941. Ja sitten on tietenkin, tai yllättäen Kekkonen, joka Pekka Peitsi nimimerkillä uskaltautui arvostelemaan suurien sotaherrojen viivytystaistelua ylivoimasta vihollista vastaan. Paavolainen nousee Synkän yksinpuhelunsa kanssa esille. Väinö Linna Tuntemattoman sotilaan "puvussa" saa arvostusta 1950-luvun toisinajattelijana. Kallisen ohella yksi rohkeimmista toisinajattelijoista on ollut Pentti Linkola. Jos Suomessa järjestettäisiin äänestys maamme kaikkien aikojen toisinajattelijasta, yksi kärkiehdokkaista olisi varmasti Erno Paasilinna. Näin kirjoittaa Salminen kirjassaan ja hänen ajatukseensa on helppo yhtyä. Salmisen kirja ei ole pelkkä luettelo nimiä, vaan hän esittelee kunkin henkilön tärkeimmät ajatukset ja ajatusten herättämät reagtiot. Toisinajattelijoiden Suomi on kuitenkin tainnut "tyhjentyä" 2000-luvulle tultuamme, jos ei somessa huutavia ja rääkkyviä oteta huomioon, niin hiljaiselta kuulostaa. Matti Salminen taitaa itse olla yksi niistä todella harvoista joilla on toisinajattelijan ääni.
                                                                                                        
Markku Laitinen    

Vanhuuden vaiva

Kirjassa: Hoivan arvoiset, (Gaudeamus 2016) mainitaan, että uusliberalismissa ihmisen arvo on pitkälti sidoksissa hänen toimintakykyynsä ja itsenäisyyteensä. Samaisessa suuntauksessa vaivaiset ihmisryhmät, kuten vanhukset näyttäytyvät rasitteena, ongelmana tai lähestulkoon yhteiskunnallisena ongelmajätteenä, näin arvellaan kirjassa. Harvinaisen suorasanaisessa, ajankohtaisessa ja kantaaottavassa kirjassaan tekijät: Hanna-Kaisa Hoppania. Olli Karsio. Leena Näre. Antero Olakivi.
Liina Sointu. Tiina Vaittinen ja Minna Zechner antavat ymmärtää, että tarina nykyisestä ja tulevasta vanhusten hoivasta, sen rajoista ja mahdollisuuksista, ei perusteiltaan ole ihmisläheistä,vaan markkinavetoista. Tähän viitaten kirjassa kirjoitetaan muun muassa näin: Jos kustannustehokkuus on osa laadun määritelmää, on riski, että laadun määrittää lopulta hinta. Ja jatkeeksi: "Hoivan arvot kuten läsnäolo, kiireetön keskustelu ja yhdessäolo tai vaikkapa kädestä kiinni pitäminen eivät välttämättä taivu kustannustehokkaaksi palveluksi." Kirjassa kritisoidaan voimaperäisesti globaaleja sijoitusyhtiöiden omistamia palveluntuottajia. "Sijoittajien päällimmäinen tavoite on voitto, eikä laadukkaiden, vanhusten tarpeet huomioon ottavien palveluiden tuottaminen. Yksityiset
yritykset saavat toiminnalleen valtion tukia, mutta kun niiden pitäisi maksaa veroja takaisin maahan, jossa ne toimivat, otetaan käyttöön verosuunnittelu." Hoivan arvoiset on kirja, jota suosittelen kaikille, jotka arvelevat joskus olevansa hoivan tarpeessa. Kirjan kirjoittajat puhuvat vaivasta ja vanhuudesta, minustakin ne kulkevat käsikynkkää nämä kaksi iän tuomaa tekijää. Todennäköisesti
meistä suurin osa tulee siis tarvitsemaan hoivaa, eikä ole lainkaan yhdentekevää kuka, tai ketkä sitä tarjoavat, vai onko sitä tarjolla ollenkaan?
                                                                                             Markku Laitinen

Tietokirjoista ja vähän muustakin

Hei!


Tähän blogiin alkaa "kasaantua" laaja-alaista tietokirjoihin pohjautuvaa, tutkivaa ja kantaaottavaa tekstiä. Kirja-arviot -arvostelut ja kommentoinnit pyrin saattamaan ymmärrettävään ja selkeään muotoon.
Tervetuloa lukemaan.
Terveisin Markku Laitinen.