"Hän vihasi muita, hän vihasi itseään, hän vihasi elämää, ja kaikki tämä viha johti siihen, että
hän pyrki intohimoisesti ja epätoivoisesti saamaan osakseen rakkautta. Koko hänen olemisensa
oli täynnä pelkoa, epäilystä ja sisäistä eristyneisyyttä." (Erich Fromm)
Näin Fromm kuvailee Lutheria ja mainitsee vielä, että: "hän oli tavattoman ankaran isän
kasvattama, hän oli lapsena kokenut vain vähän rakkautta ja vähän turvallisuudentunnetta."
Puuttumatta Frommin analyysin oikeutukseen ja sisällölliseen totuuteen, voi todeta, että
maailma on pullollaan saman "kohtalon" omaavia ihmisiä. Moni nuori ja entinen nuori
tunnistaisi nämä "oireet" itsessään.
Epätoivoinen rakkauden etsintä voi näyttäytyä "pahoina tekoina", vihana ja itsevihana. Voisi
arvella, että jopa terroritekoina. Herkkyys ja kaikenlainen kaipuu on tällöin jouduttu torjumaan syvälle sisimpään.
"Apua huutava" nuori ja miksi ei vanhempikin henkilö on hukannut kalleimman aarteensa,
kyvyn rakastaa ja olla rakkauden kohteena, sen tilalla on raivoisa katkeruus. Yksi ja ehkä
ainoa pelastustie on tässä kohtaa, löytää tie riittävän hyvään terapiaan.
Markku Laitinen
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti