"Maailma syöksyy kohti tuhoaan, eikä siitä haluta keskustella. Ihmiset ovat pölvästejä ja
pölkkypäitä - ajautuvat kuin teuraat kohti loppuaan."
"On raskasta tietää tai ymmärtää asioita, joita toiset eivät ymmärrä. Se on onnettomuus, taakka."
Riitta Kylänpää
Pentti Linkola
Ihminen ja legenda
Kustannusosakeyhtiö Siltala
2017
Riitta Kylänpää on laatinut ja kirjaksi saattanut erinomaisen elämänkerran, jossa Pentti
Linkolan värikäs persoona on esillä kaikissa muodoissaan.
Linkola ei syntynyt kalastajaperheeseen, hänestä tuli kalastaja ideologiansa ajamana. Linkola
syntyi elitismiä edustavaan perheeseen vuonna 1932. Hänen isänsä oli Helsingin Yliopiston
rehtori. Äiti edusti vanhaa sivistyssukua ja kannatti oikeistolaisia aatteita.
Pentti Linkola istutettiin aikanaan Helsingin Suomalaisen Yhteiskoulun pulpettiin. "SYK oli
valiokoulu, jonka tehtävänä oli valmistaa herroja tähän maahan." Kuten tiedämme,
vanhempien toive "herrasta" toteutunut.
Linkolan lapsuutta varjosti sota ja se toi tullessaan traagisen käänteen heidän perheensä
elämään. Iso-veli Anssi kuoli sodassa. Puolen vuoden kuluttua kuoli 53 vuotias isä. Perhe
ajautui köyhyyteen. "Pentti häpesi paikattuja alusvaatteitaan koulun voimistelusalin
pukuhuoneessa."
Linkolaan kiinnostivat linnut enemmän kuin koulunkäynti. Näsäviisas oppilas esitti
epämiellyttäviä kysymyksiä ja huomautuksia opettajille. Lahjakas, mutta levoton Pentti
teki suunnitelmallisia linturetkiä jo vuonna 1946, eli elämän suunta alkoi hahmottua.
Kaikesta huolimatta Linkola kirjoitti ylioppilaaksi 17 vuotiaana. Ylioppilaskirjoitusten
aamuna hän oli seuraamassa lintujen kevätmuuttoa ja saapui kirjoituksiin kumisaappaissa
ja lintukiikari kaulassa.
Kylänpää "kulkee" Linkolan matkassa läpi lapsuus ja nuoruusvaiheiden ja käy yhä
selvemmäksi mikä on Pentin intohimo - ornitologia. "Linkola oli ensimmäinen ja tuolloin
ainoa maasto-ornitologi Suomessa. Ensimmäiset kaksi vuotta 1957 ja 1958 hän teki
selvitystyötä omalla kustannuksellaan."
Myös Martti veli kulki samoja polkuja, hän seurasi veljesten sopimuksen mukaan Lapin
linnustoa, kun Pentti suuntasi katseensa kaikkialle. Pitkillä pyöräretkillään hän kartoitti
linnut niin idästä kuin lännestä ja etsi samalla paikkaa johon voisi asettua kalastamaan.
Kylänpää "seurailee" Linkolaa karulle Signilskärin saarelle ja kertoo Pentin kokemuksista:
"Yksinäiset kuukaudet autiolla, tuulen pieksämällä saarella vaikuttivat ratkaisevasti hänen
maailmankuvansa muotoutumiseen. Hänen käsityksensä, että ihminen on lajina yliarvostettu
ja että ihminen syrjii kohtuuttomasti muita eläinlajeja, juontuu noilta ajoilta."
Linkolan elämää kalastajana kirjassa kuvataan niin elävästi, että lukija tempautuu itsekin
verkoille. "Hän viipyi pimeästä pimeään pyydyksillä". Hullun lailla ja repimällä, sellainen
kuva lukijalle jää Linkolan elämästä kalastajana. Tätä kuvaa vahvistaa Linkolan kuvailema
asenne:
Mukavuudenhalulle ei saanut antaa periksi. Se on "ihmisen suurin kirous, syy siihen, että
miljoonat ihmiset maailmassa joka vuosi kuolevat takanaan veltto, tapahtumaköyhä,
mitäänsanomaton, tyhjä elämä."
Linkolan luonteenpiirteisiin kuului äkkipikaisuus: "Suutuspäissään Pentti saattoi heittää
verkon veteen, mutta verkon menettäminen vain lisäsi hänen harmistustaan. Seuraavina
lensivät airot, lakki ja kintaat, eikä niitä saanut hakea."
Myös kieltäymysten osalta Linkola kulki äärilaitoja pitkin. Juokseva vesi, sähköt, televisio,
puhelin ja kaikki muutkin kodinkoneet olivat hänestä humpuukia. Ja tämän kaiken keskelle
hän toi nuoren vaimon. Aliisa Lummes ja Pentti Linkola avioituivat 1961.
Aliisasta Pentti "teki" soutajan, verkonputsaajan ja ruuanlaittajan, "työkaverin". Heille syntyi
kaksi tytärtä, joiden "tehtäväksi" jäi odottaa kiltisti, kunnes vanhemmat saapuivat verkoilta
joskus iltamyöhällä. Avioliitto päättyi myöhemmin eroon.
Linkola tunnetaan kuitenkin parhaiten mielipiteistään, hän kirjoitti lehtijuttuja, kirjoja ja piti
pilkun tarkkaa päiväkirjaa. Hänen kirjoituksensa saivat poikkeuksetta aikaan kohun. Linkolaa
nimiteltiin natsiksi ja fasistiksi, mutta ymmärtäjiäkin riitti.
Linkola provosoi ja meni siinä äärimmäisyyksiin. Vihasta kumpuavat kirjoitukset ja puheet
kehottivat terrorismiin ja Linkola ilmoitti ihailevansa "tappajia", joiden ansiosta ihmisten
määrä maapallolla vähenee.
Varsinainen sanoma tahtoi kuulijoilta - lukijoilta hukkua tuohon "möykkään", mitä Linkola
itse piti yllä. Linkolan alkuperäinen viesti on kuitenkin tärkeä: maapallo ei kestä tätä
ihmispopulaation kasvua, meitä on liikaa. Jatkuvan talouskasvun ideasta tulisi luopua ja
nykyinen kulutustaso olisi saatava huomattavaan laskuun, muuten elinmahdollisuutemme
ovat pian olemattomat tällä planeetalla.
Kylänpään kirja tuo esiin ihanteellisen ideologin kasvot, joka itkee kaadettujen puiden
perään, suree lintujen puolesta ja on aidosti metsän ystävä. Mutta samalla näkyy epävakaa,
narsistinenkin persoona, joka ei kykene juurikaan osoittamaan rakkautta lapsilleen, eikä
vaimolleen, mutta kylläkin suurimmalle "rakkaalleen" luonnolle.
Linkolaa voi hyvällä syyllä kutsua pakkomielteiseksi jääräpääksi, mutta samalla on sanottava,
että Linkola on kautta historian, yksi suurimmista ajattelijoista, "toisinpäinajattelija", kuten
hän itse asian ilmaisee. Hyvin rohkea mies.
Markku Laitinen
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti