Maista kaikkia elämän makuja.

"On lupa erehtyä, tehdä virheitä. Ellei koettele rajojaan, ei niitä tiedä. On saatava maistaa kaikkia
elämän makuja."  (Tuntematon)


Miten monta hukkaan mennyttä mahdollisuutta, vain sen takia, että pelkäsin erehtymistä, virheitä.


En saanut koskaan tietää missä rajani kulkevat, mihin pystyn ja kykenen. Elämästä "haukkasin"
vain mitättömän palasen, elämän makua en tuntenut.


Ja lausunpa vielä nämä sanat, joiden luojan olen unohtanut: "Se joka minä olen, katsoo
surullisena sitä, joka minä voisin olla."


En tiennyt miten nopeasti elämä kulki kohti "iltaa" ja jäin odottamaan sitä oikeaa hetkeä, joka
ei koskaan tullut.


No, liioittelen hieman korostaakseni sitä, ettei pidä jäädä "oven taakse". Olenhan minäkin
astunut kynnyksen yli monta kertaa, vaikka jännitin ja joskus pelkäsin suunnattomasti.


Ei kompurointi ole lähellekään niin haitallista, kuin se, ettei edes yritä. On otettava riski,
sanotaan ja se pätee niin rakkaudessa kuin teoissakin.


Maista kaikkia elämän makuja.


                                                                                                                  Markku Laitinen

Valheellinen onnenmaa.

"On ainakin kuusi asiaa, joiden nopeaa saamista ja keskeytyksetöntä jatkumista jokainen
meistä alitajuisesti haluaa, mutta joita kukaan ei koskaan täydellisesti saavuta. Haluamme
onnellisuuden johon ei sekaannu surua, elämän jota ei kuolema katkaise, terveyden jota
sairaudet evät synkistä, vapauden jota rajoitukset eivät estä, tiedon jota kysymykset eivät
vaivaa ja sopusoinnun kaikkien muiden kanssa."  (Paul Brunton)


Haluan usein palata näiden Bruntonin esittämien väitteiden pariin, koska ne edustavat omaa
lapsellista puoltani. (Haitallisessa mielessä)


Ja luulenpa, että useimmat nykymaailman eläjät ovat ottaneet tuon todellisuuspakoisen kuvan
omakseen ja pettyvät, kun kaikki "hyvä" ei toteudukaan.


Individualistinen elämänmalli, jossa omaa napaa tuijotetaan herkeämättä, on tämän päivän
trendi, juuri se sisältää kaikki Bruntonin luettelemat elementit ja paljon enemmänkin.


Elämän epävarmuutta kammoksutaan, kärsimykseltä suljetaan silmät ja kuolema halutaan
kokonaan pois näkyviltä.


Yritämme rakentaa itsellemme valheellisen onnenmaan ja haluamme elää Peppi Pitkätossu
elämää, jossa kaikkivoipaisuus on aina läsnä.


Jos haave-elämämme musertuu todellisuuden edessä, tulemme katkeriksi ja vihaisiksi.
Mutta emme kysy: kuka meille lupasi ruusutarhan?


                                                                                                                Markku Laitinen

Tärkeät asiat.

Tärkeät asiat voi tehdä vain kerran:
Kerran synnyin
Kerran kuolen
ja vain yhden kerran
elän tämän hetken.
                                 (Heli Karjalainen)


Ylläoleva runo ilmaisee ihmiselämän totuudet selkeästi. Runo ei ole lannistava, vaan kannustava.
Ihminen tarttuu jokaiseen hetkeen kuin lapsi, elämää puhkuen, jos hänelle selviää, että tänne
synnyttyään hänen on myös joskus kuoltava.


Jokainen karkuun päässyt hetki on ikuisesti menetetty.


                                                                                                                              Markku Laitinen

Tyhjänpäiväisyyksiä.

Vuosikymmenet odotti sanoja
joita ei sanottu.
Hauta luotiin umpeen.
                                      (Helena Anhava)


Me kaikki istumme omalla puolellamme pöytää ja odotamme, että hän sanoisi sen mitä
odotamme, itse emme sano mitään. Paitsi tyhjänpäiväisyyksiä. Tai, ehkä odotamme itseltämme sanoja, joita emme sano. Kertomusta siitä minkä olemme salanneet.


Helena Anhava tiesi: Hauta luotiin umpeen.


                                                                                                               Markku Laitinen

Kirja: Jossa esitellään "toisinpäinajattelija".

"Maailma syöksyy kohti tuhoaan, eikä siitä haluta keskustella. Ihmiset ovat pölvästejä ja
pölkkypäitä - ajautuvat kuin teuraat kohti loppuaan."


"On raskasta tietää tai ymmärtää asioita, joita toiset eivät ymmärrä. Se on onnettomuus, taakka."




Riitta Kylänpää


Pentti Linkola
Ihminen ja legenda


Kustannusosakeyhtiö Siltala
2017


Riitta Kylänpää on laatinut ja kirjaksi saattanut erinomaisen elämänkerran, jossa Pentti
Linkolan värikäs persoona on esillä kaikissa muodoissaan.


Linkola ei syntynyt kalastajaperheeseen, hänestä tuli kalastaja ideologiansa ajamana. Linkola
syntyi elitismiä edustavaan perheeseen vuonna 1932. Hänen isänsä oli Helsingin Yliopiston
rehtori. Äiti edusti vanhaa sivistyssukua ja kannatti oikeistolaisia aatteita.


Pentti Linkola istutettiin aikanaan Helsingin Suomalaisen Yhteiskoulun pulpettiin. "SYK oli
valiokoulu, jonka tehtävänä oli valmistaa herroja tähän maahan." Kuten tiedämme,
vanhempien toive "herrasta" toteutunut.


Linkolan lapsuutta varjosti sota ja se toi tullessaan traagisen käänteen heidän perheensä
elämään. Iso-veli Anssi kuoli sodassa. Puolen vuoden kuluttua kuoli 53 vuotias isä. Perhe
ajautui köyhyyteen. "Pentti häpesi paikattuja alusvaatteitaan koulun voimistelusalin
pukuhuoneessa."


Linkolaan kiinnostivat linnut enemmän kuin koulunkäynti. Näsäviisas oppilas esitti
epämiellyttäviä kysymyksiä ja huomautuksia opettajille. Lahjakas, mutta levoton Pentti
teki suunnitelmallisia linturetkiä jo vuonna 1946, eli elämän suunta alkoi hahmottua.


Kaikesta huolimatta Linkola kirjoitti ylioppilaaksi 17 vuotiaana. Ylioppilaskirjoitusten
aamuna hän oli seuraamassa lintujen kevätmuuttoa ja saapui kirjoituksiin kumisaappaissa
ja lintukiikari kaulassa.


Kylänpää "kulkee" Linkolan matkassa läpi lapsuus ja nuoruusvaiheiden ja käy yhä
selvemmäksi mikä on Pentin intohimo - ornitologia. "Linkola oli ensimmäinen ja tuolloin
ainoa maasto-ornitologi Suomessa. Ensimmäiset kaksi vuotta 1957 ja 1958 hän teki
selvitystyötä omalla kustannuksellaan."


Myös Martti veli kulki samoja polkuja, hän seurasi veljesten sopimuksen mukaan Lapin
linnustoa, kun Pentti suuntasi katseensa kaikkialle. Pitkillä pyöräretkillään hän kartoitti
linnut niin idästä kuin lännestä ja etsi samalla paikkaa johon voisi asettua kalastamaan.


Kylänpää "seurailee" Linkolaa karulle Signilskärin saarelle ja kertoo Pentin kokemuksista:
"Yksinäiset kuukaudet autiolla, tuulen pieksämällä saarella vaikuttivat ratkaisevasti hänen
maailmankuvansa muotoutumiseen. Hänen käsityksensä, että ihminen on lajina yliarvostettu
ja että ihminen syrjii kohtuuttomasti muita eläinlajeja, juontuu noilta ajoilta."


Linkolan elämää kalastajana kirjassa kuvataan niin elävästi, että lukija tempautuu itsekin
verkoille. "Hän viipyi pimeästä pimeään pyydyksillä". Hullun lailla ja repimällä, sellainen
kuva lukijalle jää Linkolan elämästä kalastajana. Tätä kuvaa vahvistaa Linkolan kuvailema
asenne:


Mukavuudenhalulle ei saanut antaa periksi. Se on "ihmisen suurin kirous, syy siihen, että
miljoonat ihmiset maailmassa joka vuosi kuolevat takanaan veltto, tapahtumaköyhä,
mitäänsanomaton, tyhjä elämä."


Linkolan luonteenpiirteisiin kuului äkkipikaisuus: "Suutuspäissään Pentti saattoi heittää
verkon veteen, mutta verkon menettäminen vain lisäsi hänen harmistustaan. Seuraavina
lensivät airot, lakki ja kintaat, eikä niitä saanut hakea."


Myös kieltäymysten osalta Linkola kulki äärilaitoja pitkin. Juokseva vesi, sähköt, televisio,
puhelin ja kaikki muutkin kodinkoneet olivat hänestä humpuukia. Ja tämän kaiken keskelle
hän toi nuoren vaimon. Aliisa Lummes ja Pentti Linkola avioituivat 1961.


Aliisasta Pentti "teki" soutajan, verkonputsaajan ja ruuanlaittajan, "työkaverin". Heille syntyi
kaksi tytärtä, joiden "tehtäväksi" jäi odottaa kiltisti, kunnes vanhemmat saapuivat verkoilta
joskus iltamyöhällä. Avioliitto päättyi myöhemmin eroon.


Linkola tunnetaan kuitenkin parhaiten mielipiteistään, hän kirjoitti lehtijuttuja, kirjoja ja piti
pilkun tarkkaa päiväkirjaa. Hänen kirjoituksensa saivat poikkeuksetta aikaan kohun. Linkolaa
nimiteltiin natsiksi ja fasistiksi, mutta ymmärtäjiäkin riitti.


Linkola provosoi ja meni siinä äärimmäisyyksiin. Vihasta kumpuavat kirjoitukset ja puheet
kehottivat terrorismiin ja Linkola ilmoitti ihailevansa "tappajia", joiden ansiosta ihmisten
määrä maapallolla vähenee.


Varsinainen sanoma tahtoi kuulijoilta - lukijoilta hukkua tuohon "möykkään", mitä Linkola
itse piti yllä. Linkolan alkuperäinen viesti on kuitenkin tärkeä: maapallo ei kestä tätä
ihmispopulaation kasvua, meitä on liikaa. Jatkuvan talouskasvun ideasta tulisi luopua ja
nykyinen kulutustaso olisi saatava huomattavaan laskuun, muuten elinmahdollisuutemme
ovat pian olemattomat tällä planeetalla.


Kylänpään kirja tuo esiin ihanteellisen ideologin kasvot, joka itkee kaadettujen puiden
perään, suree lintujen puolesta ja on aidosti metsän ystävä. Mutta samalla näkyy epävakaa,
narsistinenkin persoona, joka ei kykene juurikaan osoittamaan rakkautta lapsilleen, eikä
vaimolleen, mutta kylläkin suurimmalle "rakkaalleen" luonnolle.


Linkolaa voi hyvällä syyllä kutsua pakkomielteiseksi jääräpääksi, mutta samalla on sanottava,
että Linkola on kautta historian, yksi suurimmista ajattelijoista, "toisinpäinajattelija", kuten
hän itse asian ilmaisee. Hyvin rohkea mies.


                                                                                                                     Markku Laitinen
 

Vain vähän rakkautta ja vähän turvallisuudentunnetta.

"Hän vihasi muita, hän vihasi itseään, hän vihasi elämää, ja kaikki tämä viha johti siihen, että
hän pyrki intohimoisesti ja epätoivoisesti saamaan osakseen rakkautta. Koko hänen olemisensa
oli täynnä pelkoa, epäilystä ja sisäistä eristyneisyyttä."  (Erich Fromm)


Näin Fromm kuvailee  Lutheria ja mainitsee vielä, että: "hän oli tavattoman ankaran isän
kasvattama, hän oli lapsena kokenut vain vähän rakkautta ja vähän turvallisuudentunnetta."


Puuttumatta Frommin analyysin oikeutukseen ja sisällölliseen totuuteen, voi todeta, että
maailma on pullollaan saman "kohtalon" omaavia ihmisiä. Moni nuori ja entinen nuori
tunnistaisi nämä "oireet" itsessään.


Epätoivoinen rakkauden etsintä voi näyttäytyä "pahoina tekoina", vihana ja itsevihana. Voisi
arvella, että jopa terroritekoina. Herkkyys ja kaikenlainen kaipuu on tällöin jouduttu torjumaan syvälle sisimpään. 


"Apua huutava" nuori ja miksi ei vanhempikin henkilö on hukannut kalleimman aarteensa,
kyvyn rakastaa ja olla rakkauden kohteena, sen tilalla on raivoisa katkeruus. Yksi ja ehkä
ainoa pelastustie on tässä kohtaa, löytää tie riittävän hyvään terapiaan.


                                                                                                                      Markku Laitinen

Kiitän heitä ja pyydän anteeksi avuttomuuttani.

"Puutteemme kuvastuvat lapsistamme, koska kohdatessamme heidän tiedonhalunsa
paljastamme kyvyttömyytemme opettaa heitä omien kokemustemme perusteella tai myöntää, ettemme itse tiedä. Jos vanhemmat salaavat kyvyttömyytensä, heidän lapsensa todennäköisesti jatkavat salailua."  (P. Clarkson)


Muistan hyvin kuinka jouduin monta kertaa suoranaiseen pinteeseen, kun lapsi kysyi minulta
jotain, johon en kyennyt antamaan vastausta, jos tämä tapahtui ihmisjoukon keskellä oli
tilanne vielä pahempi.


Jos en heti vastannut tai yritin kiemurrella kysymyksestä irti, lapsi toisti kysymyksensä vielä
kovemmalla äänellä, ja noloa tunnustaa - häpesin tietämättömyyttäni - lähinnä sen vuoksi, että
ajattelin - mitähän  nuokin ajattelevat.


Keksin ongelmaan ratkaisun, mutta aivan liian myöhään: olisi pitänyt vastata rehellisesti, etten
tiedä, mutta otetaan asiasta selvää.


Vahinko oli jo ehtinyt tapahtua, usein tiuskin lapsille koska minua nolotti tietämättömyyteni.
Kannoin kiukkuisesti "häpeäkuormaa" ja olin itselleni vihainen.


Lapset vaistosivat epävarmuuteni ja heidän avoimuuteensa tuli pidättyväisyyttä. Kaikki tämä
vain siksi, että tyhmyyttäni yritin olla "kaikkitietävä" toisten silmissä.


Lapset paljastivat todellisen "tasoni ja opastivat minua". Heidän ansiostaan sain pudottaa yhden
taakan pois selästäni, opin sanomaan: etten tiedä.


Kiitän heitä ja pyydän anteeksi avuttomuuttani.


                                                                                                                       Markku Laitinen

Ihmiskone.

"Humanismi edellyttää, että ihmisellä on luovuttamaton oikeus ajatella itse. Siinä etsitään
inhimillistä hyvää sekä vastustetaan alistusta ja vääryyttä."  (Toivo Salonen)


Bisnes on syrjäyttänyt humanismin. Yliopistotkin on valjastettu kovan talousajattelun vetureiksi.
Inhimillisyyden opit ovat vaihtuneet kilpailukykyhokemaan.


Tuottavuusajattelu on ohittanut sivistyksen tarpeen. Ihmisen perimmäinen tarkoitus on nyt olla
ennen kaikkea talouden ratas.


Tällaiseksi ihmiskoneeksi muuttuminen tekee ihmisestä entistäkin tuhovoimaisemman. Emme
välitä siitä miten toisten tai ympäristön käy, kunhan saamme saalistettua enemmän itsellemme.


                                                                                                                      Markku Laitinen 

Ihmisen syvimmästä olemuksesta.

"Minä se itken,
mutta kyynelten herra
olet sinä."
                     (Japanilaista laulurunoutta)


Kolmella rivillä voi ilmaista paljon, jokainen tulkitsee runon omalla tavallaan ja myös kokee sen
tunnelman omakohtaisesti.


Silti on olemassa jokin "yhteinen sävel", se liittyy tunnekokemukseen. Tunteet ovat universaaleja,
kaikkialla itketään, surraan, iloitaan...


Sydänsuruja on ilmaistu koskettavalla tavalla, aina ja ikuisesti. Joka puolella maailmaa syntyy
yhä uusia lauluja, runoja, taideteoksia ja sävellyksiä, joiden pontimena on onneton rakkaus.


Suru on antanut sanat kirjoituksiin joiden äärellä herkistytään. Ihmissydämet avautuvat
"laulamaan" yhteistä laulua, joka kertoo ihmisen syvimmästä olemuksesta.


                                                                                                                        Markku Laitinen

Surullista.

"Jokaisen, joka on säästynyt omakohtaiselta tuskalta, on tunnettava, että hänet on kutsuttu
vähentämään toisten tuskia."  (Albert Schweitzer)


Ilman tätä periaatetta joudumme elämään loputtomiin epävarmuuden aikaa, jossa "kosto"
elää ja saa ehkä oikeutuksen valheesta.


Surullista, näin vähän olemme oppineet.


                                                                                                                  Markku Laitinen

Kuolemanpelko.

Kuolema ei koske meitä: "niin kauan kuin elämme, kuolema ei ole luonamme, mutta kun
kuolema on tullut, meitä ei enää ole."  (Epikuros)


"Pelko ei kohdistu kuolemiseen vaan sen menettämiseen, mitä minulla on: pelkään ruumiini,
egoni, omaisuuteni ja identiteettini menettämistä, pelkään identiteettimömyyden kuilua,
"kadotusta".   (Erich Fromm)


Kuolemanpelko hiippailee kaikkien kintereillä, takerrumme jopa "surkeaankin" elämään,
mikäli vaihtoehtona on kuolema.


Narisemme ja valitamme esimerkiksi sadesäätä, mutta jos "ylhäältä" tulisi vaihtoehtoinen,
tarjous, että tänne vain, mikäli sää ei kelpaa, niin johan kaikki hiljenisivät.


Kun "kuolema koputtaa olkapäälle", niin me alamme käydä "kauppaa", jos nyt saisin vielä
muutaman hetken, kun on nuo tekemisetkin kesken.


On olemassa vain yksi tapa, kirjoittaa Fromm ja - viittaa Buddhan, Jeesuksen, stoalaisten ja
Mestari Echartin oppeihin - voittaa kuolemanpelkonsa, nimittäin että lakkaa olemasta
takerruksissa elämään, ei koe elämää omistuksenaan.


                                                                                                                             Markku Laitinen

Täytyy ehtiä.

"Aina ei tarvitse olla tekemässä ja pakenemassa elämää. Voi elää myös hiljaa. Vain tällöin
voi kuulla mitä toisilla ihmisillä, puilla, kukilla ja eläimillä on sanottavaa." (Olavi Moilanen)


Touhukkuus on tämän päivän trendi, vaikka olisi kaksi lasta sairaana ja kolmannella kakka
housussa, niin täytyy ehtiä salille treenaamaan ja sen jälkeen hyvinvointivalmentajan pakeille.


Ensin on tietenkin oltu tehokkaita työssä ja toimessa, ura on nousujohteinen, eikä salli lepsuilua.
Töitten päälle palaveri ja kavereitten "kaa" yhdet terassilla.


Loma "suoritetaan" muiden menestyjien kanssa Lapissa ja toinen loma maassa missä muutkin, Thaimaassa.


Kuulutaan kerhoon ja kuoroon, käydään urheilemassa ja matsissa. Tavataan baarissa
samanlaisia ja sanotaan kättäpäivää kaikille tärkeille ihmisille.


Kerrotaan haastattelussa, että perhe on tärkein, lapset rakkaita. Puhutaan luontoarvoista ja
ollaan solidaarisia köyhiä kohtaan.


Samalla huokaistaan omaa tärkeyttä korostaen, kuinka kiireisiä ollaan, tärkeää työtä tehdään
yötä myöten, eikä lomiakaan pidetä.


Harrastukset luetellaan aina golfista, kitaransoittoon, eikä unohdeta mainita järjestötoimia,
eikä kerhon puheenjohtajuutta.


Lopuksi mainitaan, että lepoa ja hiljaisuutta arvostetaan, sitä varten on hankittu 200 neliön
mökki (kelohonka).


                                                                                                                          Markku Laitinen

Suuri lupaus.

"Rajattoman kehityksen suuri lupaus - lupaus luonnon herruudesta, aineellisesta
yltäkylläisyydestä, suurimmasta mahdollisesta onnesta mahdollisimman monille ja
rajattomasta henkilökohtaisesta vapaudesta - on teollisen ajan alusta lähtien pitänyt
yllä yhä uusien sukupolvien toiveita ja uskoa."   ( Erich From)


Ja meno on käynyt yhä villimmäksi, mikään ei enää riitä, vaikka luonto sanelee jo ehtoja
osoittamalla voimaansa.


Henkilökohtaista onnenhuumaa etsitään kaikin tavoin, kukaan saa tulla tielle, nyt halutaan
toteuttaa vain omia haluja.


Erich From jatkaa: "Kaikkien halujen rajoittamaton tyydyttäminen ei johda hyvinvointiin
eikä ole myöskään tie onneen eikä edes suurimpaan mahdolliseen mielihyvään."


Hiljainen, vaatimaton elämä ei ole mitään, tai sitten sekin on kaupallistettu, suorittajille
myydään vaatimattomien olosuhteiden ja hiljaisuuden viikko-osakkeita.


Mutta elämän merkitys on ja pysyy hukassa.


                                                                                                                             Markku Laitinen

Äiti repun täytti, isä suunnan näytti.

"Pojan on voitava irrottautua varhaisesta äitisuhteesta ja yksilöityä mieheksi. Keskeistä
tietenkin on se, kuinka kasvava poika tässä onnistuu. Tässä prosessissa hän tarvitsee kipeästi
isää ja miehen mallia esimerkiksi ja samaistumiskohteeksi, muuten hän voi olla pulassa."
(Jorma Myllärniemi)


Isät ovat suuressa roolissa ja vastuussa siitä minkälaisen miehen mallin poika saa. Pojalle on
enemmän kuin tärkeää saada ihailla isäänsä.


Joku on kirjoittanut - lausunut näin: "Äiti repun täytti, isä suunnan näytti." Lause on hyvin
kuvaava ja määrittelee kauniisti vanhempien kasvatukselliset velvollisuudet.


Vesa Manninen puolestaan kuvailee lämpimästi isän ja pojan välistä suhdetta: " Varhainen
isän ja pojan välinen rakkaussuhde, jossa isä iloitsee hyvän miehuutensa hedelmästä ja
tämän tulevista mahdollisuuksista ja jossa poika tuntee idealisoimalleen isälle tuottamansa
ilon, sisäistyy elinikäiseksi luottamukseksi laajenevan autonomian suomaan turvaan.
Kehityksen kuluessa tämä puolestaan kasvaa yhä lujittuvaksi kokemukseksi juuri miehen
ruumiissa asustamisen ja miehisyyden toteuttamisen arvosta. Sisäisestä isästä virtaava voima
tulee tuntumaan tukena kaikessa siinä mihin poika aikanaan maailmalla joutuu ja ryhtyy."


Olla isän matkassa tarkoittaa pojan kohdalla sitä, että hän saa samaistua isäänsä. Isän kanssa
touhuaminen ja miehisen maailman kohtaaminen herättää pojassa halun tulla isän kaltaiseksi.


Äiti voi niin halutessaan "auttaa" poikaa tässä miehiseen maailmaan siirtymisessä sillä, että
korostaa isän miehisen olemuksen merkityksellisyyttä. Ja toisinpäin, äiti voi tuhota pojan
mahdollisuudet samaistumiseen mitätöimällä isän merkityksen, tämän toimet ja olemuksen.


                                                                                                                   Markku Laitinen

Tasa-arvon lähettiläs: kuolema.

Nähdessään Diogeneen silmäilevän mietteliäänä ihmisten luita Aleksanteri Suuri kysyi, mitä
filosofi etsi. Diogenes vastasi: "Sellaista mitä en havaitse: eroa isäsi luiden ja hänen orjiensa
luiden välillä."   (Plutarkhos)


Kuolema on tasa-arvon suurin lähettiläs. Hauta riisuu kuolleelta kaikki ulkoiset arvomerkit,
varallisuuden ja arvovallan.


Elävässä elämässä uskotellaan, että toinen on toista arvokkaampi ja perusteena käytetään usein
asemaa, omaisuuden määrää ja jopa väkivalloin hankittua auktoriteettia.


Mitä heikompi on ihmisen omanarvontunne, sitä hanakammin hän suostuu ylentämään tuon
toisen pelkästään ulkoisten "arvomerkkien" mukaan.


Syvä inhimillisyys olisi todempi mittari. Kyky empatiaan, inhimillinen herkkyys, toisten
huomioiminen ja elämän kunnioittaminen luovat pohjan ihmisenä olemisen arvokkuudelle.


Kuolema ei tunnista kuninkaita, eikä pohattoja, se asettaa kaikki samalle viivalle.


                                                                                                             Markku Laitinen

Mitä tämä kaikki on?

"Minulla on intohimoinen suhde elämään. Rakastan sen muuttumista, sen värikkyyttä, sen
liikkeitä. Kyky puhua, nähdä, kuulla, kävellä, nauttia musiikista ja maalauksista ... se kaikki
on silkkaa ihmettä."   (Arthur Rubinstein)


Meille "negatiivareille" epämiellyttävää luettavaa tuo ylläoleva. Joku toinen sanoisi, että
onpa kadehdittava elämänasenne.


Kyky nähdä kaikki ympärillä oleva ihmeen kaltaisena tekee elämästä merkityksellisen. Kyky
katsoa "tähtien tuolle puolelle" saa hämmästelemään ja kysymään: mitä tämä kaikki on?


Ja miksi minä sitten seison tässä tämän kaltaisena ja pohdin tätä kaikkea?


                                                                                                                        Markku Laitinen

Ettei näkisi kaikkea.

"Rakkaudessa riittää, että miellyttää toisiaan: avioliitossa täytyy ollakseen onnellinen rakastaa
toistensa vikoja tai vähintään sopeutua niihin."   (Nicolas-Sebastien Chamfort)


Rakastunut katsoo kuin lapsi rakastettuaan - laittaa kämmenet silmiensä eteen ja katsoo Häntä
harottavien sormien takaa, ettei näkisi kaikkea.


Jo avioliiton aamu aukaisee "säleverhot" ja näkymä alkaa muuttua - tuollaista en hänessä
aiemmin havainnut.


Alkaa sopeutumisen aika, on otettava hänet vastaan sellaisena kuin hän on, eikä luomuksena
jonka oma mielikuva on hänestä rakentanut.


Avioliitto, ainakin pitempiaikainen vaatii, että on hyväksyttävä "karikot ja kivikot", joihin
matkalla törmää.


Ja ettei syntyisi "synkkää kuvaa", on mainittava, että realistinen ja rehellinen kuva avioliiton -
aviokumppanin olemuksesta tuon enemmän kuin vie.


Jos ei ole löytänyt "avainta onneen", ehkä kannattaisi kokeilla edellä mainittuja "lääkkeitä".


                                                                                                               Markku Laitinen

Kasvattaisimme ensin itse itseämme.

Lapsi, jota ivataan oppii pelkäämään. Lapsi, jota arvostellaan oppii tuomitsemaan. Lapsi, jota
petetään, oppii pettämään. Lapsi, joka kohtaa vihamielisyyttä, oppii hyökkäämään. Lapsi, joka
saa hellyyttä oppii rakastamaan. Lapsi, jota rohkaistaan, oppii luottamaan itseensä. Lapsi, joka
saa tuntea totuuden, oppii ymmärtämään oikeutta. Lapsi, jota kiitetään, oppii olemaan kiitollinen.
Lapsi, joka näkee annettavan omasta muille, oppii olemaan huomaavainen. Lapsi, joka saa
tietoa, oppii tuntemaan viisauden. Lapsi, jota kohtaan tunnetaan kärsivällisyyttä, oppii olemaan
pitkämielinen. Lapsi, joka elää onnellisena, löytää rakkauden ja kauneuden.   (Ronald Russell)


Ylläolevan kaltainen sydämenviisaus voitaisiin jakaa jo synnytysvalmennukseen saapuville,
sitä voitaisiin lukea siellä ääneen, kuin mantraa.


Ja jos olisimme viisaita, perustaisimme yleisiä "neuvoloita", joissa jokainen voisi julkituoda
omat elämänviisautta sisältävät löytönsä.


Näin kasvattaisimme ensin itse itseämme ennen kuin ryhtyisimme lasten kasvattajiksi. Ja
voisimme oppia toinen toisiltamme sen mitä emme itse tiedä.


Käsitys siitä, mikä on "yleinen hyvä", mikä on arvokasta, minkä kaltaista arvomaailmaa
ylläpidämme, joutuisi puntariin, jos suostuisimme edellä kuvattuihin ehdotuksiin.


Voisimme löytää rakkauden ja kauneuden (pelottavaa).


                                                                                                                      Markku Laitinen

Ihminen herää eloon.

"Optimisti ei ole se, joka ei ole koskaan kärsinyt, vaan se joka on kokenut epätoivon ja voittanut
sen."    (Aleksander Skrjabin)


Elämän onnellisimpia hetkiä koetaan silloin, kun pitkäaikainen kipu ja kärsimys loppuu, tai
laantuu hetkeksi. Olo tuntuu kevyeltä ja mieli herkistyy, kun taakka putoaa pois.


Epätoivoon vaipunut ihminen saa uuden ilmeen, kärsimys ei enää kuvastu kasvoilta ja silmät
heräävät eloon, jopa puheääni muuttuu valoisaksi.


Sellaiset sanat kuin tulevaisuudessa ja tuntuupa hyvältä, ilmestyvät takaisin. Ajatukset
muuttuvat toivon myötä ja niihin tulee mukaan optimistinen - positiivinen sävy.


Ihminen herää eloon.


                                                                                                                      Markku Laitinen

Nainen on matriarkka.

"Äideillä on rajaton valta kotona lasten hoidossa: nainen on "psyyken valtiatar", matriarkka. Valta
on usein näkymätöntä ja piilotajuista, ja eritoten äidin imperiumissa naisella on näkymätön valta
vaikuttaa lapsen minuuden muovautumiseen ja toteutumiseen. Se voi olla valtaa hyväksyä tai
kieltää lapsen tunteet ja halut ja valtaa sallia tai nujertaa lapsen erillisyys. Monet naiset
ajattelevat, että naiset ovat äiteinä vain alistettuja. He eivät näe äidin mahtavaa, näkymätöntä
valtaa."  (Elina Reenkola)


                                                                                                                          


Äidin mieli on lapsen mieli, lapselle äidin sanat ovat "jumalan sanaa", joka on totisinta totta.
Äidin tunteet ovat lapsen "tunne- aapinen", hän oppii "lukemaan" äitinsä ilmeistä sekä
hyväksynnän, että torjunnan.


Sen mikä on oikein, hyväksyttyä, toivottua, kiellettyä, sallittua tai anteeksiantamatonta,
määrittelee äiti. Lapsi ei halua "kadottaa" äitiään, siksi hän "roikkuu" äitinsä helmoissa, eikä
kyseenalaista äidin maailmaa.


Äidit ovat auktoriteetiltaan ylivoimaisia - lasten isänkin on siihen alistuttava.


                                                                                                                 Markku Laitinen

Jotain vielä pahempaa.

"Se että suvaitsee toisten kärsimystä, suvaitsee kauheuksia joilta itse säästyy, ei ole
suvaitsevuutta vaan itsekkyyttä, välinpitämättömyyttä tai jotain vielä pahempaa." (Andre Comte - Sponville)


Kansan hurraahuudot ovat kautta historian kaikuneet julmien hallitsijoiden korviin, mitä enemmän
ruumiita, sitä enemmän taputuksia.


"Sivistynyt" Eurooppa on ollut hyvin suvaitsevainen toisten kärsimysten suhteen, Hitlerinkin
toimilla oli kannattajansa - Suomessakin.


Eurooppa on enää "napinpainalluksen päässä" 30-luvun katastrofista. Ilmiö, jossa toiseutta ei
hyväksytä, eikä erilaisuutta sallita johtaa fasismiin ja sitä kautta julmuuksiin.


Nyt ei olla suvaitsevaisia heitä kohtaan, jotka "poimitaan merestä". Nyt suvaitaan heitä, jotka
käyvät epätoivoisten tulijoiden kimppuun.


Empatiakyvyttömät narsistit perustavat puolueita, ja saavat kannattajia pettyneistä ihmisistä
jotka tarvitsevat kohteen vihalleen.


Hitler osoitti sormellaan juutalaisten suuntaan. Nyt populistiset puoluejohtajat viittaavat ei
Eurooppalaiseen väestönosaan - he puhuvat kannattajilleen maahan tunkeutujista.


Suvaitsevaisuus muuttaa näin ollen muotoaan, enää ei suvaita "erinäköistä vierasta", ei edes
lasta, jos tämä kuuluu "väärään ryhmään".


Kohta ollaan suvaitsevaisia kauheuksille ja kärsimykselle, jonka kohteena ei itse olla.
Katsellaan välinpitämättöminä kuinka "epäihmisiä" hakataan, nöyryytetään ja tapetaan.


Tai vielä pahempaa, ollaan itse osallisina näissä julmuuksissa.


                                                                                                                 Markku Laitinen

Puuttuvan ajattelu katkeroittaa mielen.

"Emme saa antaa sellaisten asioiden, joita emme voi saada, tai joita meillä ei ole, tai joita meidän
ei pitäisi saada, estää meitä iloitsemasta niistä asioista, jotka meillä on, ja jotka voimme saada.
Kun arvioimme onnemme suuruutta, älkäämme unohtako tätä, sillä eräs vaikeimmista asioista
elämässä on oppia olemaan onnellinen ilman niitä asioita, joita emme voi tai meidän ei edes
pitäisi saada."   (Richard L. Evans)


Tämä on todella vaikeaa, jo kateus käskee sanomaan, että kyllä minäkin olisin onnellinen jos olisi
millä mällätä. Jos vain saisin kaiken haluamani, niin viheltelisin onnesta.


Puuttuvan ajattelu katkeroittaa mieleen ja johtaa kitkeriin ajatuksiin. Vertailu happamoittaa
ajatukset, en voi koskaan olla onnellinen siitä mitä minulla on.


Ainoa tie vapauteen on elää tässä ja nyt, ei tuolla ja sitten. Hetkellisiä tyytyväisyyden kohtauksia
saa joka päivä, ne on vain opittava tunnistamaan.


Mielen tulee kiinnittyä kulloiseenkin tehtävään, jos tiskaa niin sitten tiskaa, eikä harhaile muualla.
Jos tulee valmista niin sitten kiitetään itseä, jos ei niin mitä sitten - olkoon niin.


Tunteet menevät ja tulevat, tapahtumia tapahtuu ja ne katoavat, mutta meidän elämämme on
jokaisessa ainutkertaisessa hetkessä.


                                                                                                                          Markku Laitinen

Olemme kuin "lyhtypylväitä" jotka etsivät valoa.

"Varmaa on, että ihmiset ymmärtäisivät toisiaan paremmin ja rakastaisivat toisiaan enemmän, jos
suostuisivat myöntämään kuinka yksinäisiä ovat, kuinka murheellisia riuduttavassa, levottomassa
kaipuussaan ja heikossa toivossaan."  (Halldor Kiljan Laxness)


Vastaan tulee paljon totisin kasvoin kulkevia, sellaisia vihaisen näköisiä, otsa rypyssä kulkevia ihmisiä, joiden suupielet ovat kireällä, kuten minullakin.


Vastaan tulee ihmisiä jotka alati kulkevat hymyssä suin ja riisuvat naamionsa vasta
yksinäisyydessä. He ovat murheellisia, mutta eivät koskaan kerro sitä kenellekään.


Kaikki täällä ovat kuin "lyhtypylväitä", jotka etsivät valoa.


                                                                                                                             Markku Laitinen

Empaattinen ei voi olla eikä sääliä toista.

Kovismies: Pakonomaisen kilpailuhaluinen, kokonaan keskittynyt älylliseen ja seksuaaliseen
suorituskykyynsä, tunnevammainen, itsetyytyväinen ja itsevarma, agressiivinen, alkoholisoitunut,
kyvytön solmimaan suhteita toisiin ihmisiin.


Pehmomies: Hillitsee sisäiset taipumuksensa agressiivisuuteen ja luopuu kunnianhimostaan ja urastaan, jos ne estävät häntä omistautumasta naiselleen ja lapsilleen.
                                                                                                                      (Herdis Möllehaven)


Naisten jääkiekkomaajoukkueen valmentaja Pasi Mustonen:  "Pelimme tulee olemaan enemmän
äijämäistä. Empaattinen ei voi olla eikä sääliä toista."


Jokainen voi vetää omat johtopäätöksensä ylläolevista lausunnoista, mutta yhteiskunnallisesti
ja lastemme tulevaisuuden kannalta parhaan vaihtoehdon löytäminen ei liene vaikeaa. Ja maailmanrauhaa ajatellenkin yksi vaihtoehto nousee muiden edelle.


Mutta meitä suorastaan ajetaan kohti "kylmäpäisyyttä", Olavi Moilasen sanoin: Ihminen on
tulossa minäkeskeiseksi, ahdistuneeksi ja yhä narsistisemmaksi pyrkyriksi. Moilanen jatkaa:
Itsekkyytemme ja röyhkeytemme on saavuttanut täysin epäinhimillisiä piirteitä. Minuutemme
on narsismissaan täysin moraaliton. Ainoa sääntö, minkä se hyväksyy, on oma etu.


Ihmetellä täytyy, ettei kukaan kapinoi sellaista suuntausta vastaan, jossa kaikki pakotetaan
kilpailemaan keskenään ja jossa kaikkien on pakko luopua inhimillisyydestään - empaattinen
ei voi olla eikä sääliä toista - koko yhteiskunnan rakenne on tämän suuntainen.


Hiljaisesta, tavanomaisesta elämästä nauttivat "tuomitaan" yrityksen puutteesta. Heille, jotka
asettavat lastensa tulevaisuuden etusijalle määrätään "rangaistuksia" valtion toimesta.


Öykkäreitä palkitaan ja ihaillaan. Heistä tehdään sankaritarinoita. Tunnevammaiset ja
tunteettomat huomioidaan ansioista, joilla he ovat vahingoittaneet toisia ja vieneet heidän
elinmahdollisuutensa.


Kysymys kuuluu: Hyväksymmekö me tämän, sallimmeko näin tapahtuvan?


                                                                                                                            Markku Laitinen