Inho "ylimielisiä" kohtaan kasvaa.

Roomassa sotapäällikön rinnalla kulki palvelija, joka aika ajoin kuiskasi voittajalle: "Memento
mori", "Muista kuolevaisuutesi".


Turkin presidentin rinnalla ei tällainen kuiskaaja kulje. Hän on rakennuttanut itselleen palatsin,
jossa on 1100 huonetta, joista 250 on Erdoganin omassa käytössä. Palatsi maksoi 700 miljoonaa
euroa.


Eikä kuiskaajaa näy myöskään maailman superrikkaiden vierellä. "Kottikärryttäin" rahaa siirtyy
heidän toimestaan veroparatiisien suojiin. Se kaikki on poissa meidän yhteisestä kassastamme.


"Se joka nostaa voittoja Brittiläisillä Neitsytsaarilla sijaitsevasta postilaatikkoyrityksestään, voi
itse päättää ilmoittaako hän niitä yhteiskunnalle, jonka tarjoamasta turvasta ja mukavuuksista
hän kuitenkin nauttii", näin kirjoittavat Bastian Opermayer ja Fredrik Opermaier. (Panama
paperit, miten rikkaiden veronkierto paljastui. Into Kustannus 2017)


Panama papereiden myötä saimme myös tietää, että "koko globalisoituvassa maailmassa ei
tunnu olevan lakia, jota ei voisi kiertää tai jonka tulkintaa ei voisi venyttää."


Hyvä kysymys on myös tämä: "Miksi maailman 99 prosentin olisi hyväksyttävä, että heidän
hallituksillaan on vain teoreettinen mahdollisuus vaikuttaa yhteiskunnan superrikkaiden
toimiin?"


Seuraava toteamus saa hampaat kirskumaan: "Tunne siitä, että jotkut "ylempänä olevat"
voivat tehdä mitä haluavat, ei rahamaailmasta puhuttaessa ole pelkästään tunne. Se on
todellisuus."


Ihmisten sietokyky on kuitenkin rajallinen, jossain vaiheessa inho näitä "ylimielisiä" kohtaan
kasvaa riittävän suureksi ja heidät potkitaan pois yhteiskuntien piiristä. Heidän valtansa ja
valtikkansa - heidän varallisuutensa oikeutus kyseenalaistetaan ja kansalle palautetaan
sille kuuluva osuus korkoineen.


                                                                                                           Markku Laitinen