"Kävely on vapaa-ajan harrastusten joukossa samaa kuin kyntäminen ja kalastus tuottavien töiden
joukossa: se on alkukantaista ja yksinkertaista, se saattaa meidät yhteyteen Äiti maan ja korut-
toman luonnon kanssa, eikä se vaadi monimutkaisia laitteita tai ulkoisia kiihokkeita. Se sopii
jopa runoilijoille ja filosofeille ja hänellä, joka pystyy täysin nauttimaan siitä, täytyy olla aina-
kin jonkinlainen kyky palvoa "mietiskelyn enkeliä". (Leslie Stephen)
Kävely on siis mietiskelijöiden lempilaji, niin ja neuroottisten. Ahdistuksen ahdistaessa mieltä
on hyvä poistua metsäpolulle tallustelemaan.
Psyykkinen jännitys katoaa, tai ainakin lievittyy, kun laittaa jalkaa toisen eteen. Levottomuus
ja rauhattomuus jää maantielle.
Itselläni on usein ollut tällaiselta reissulta kotiin tuomisena "runonpätkä" tai jokin lause, jonka
avulla henkinen "lukko aukeaa".
Shakespeare ei kylläkään ole ihan samoilla jäljillä runoillessaan näin:
Patikoi, patikoi polkupahaa
riemuiten ylitä aita
kepeä sydän se päivän ravaa
murheinen matkaa ei taita.
Silti kehottaisin "murhemielelläkin" lähtemään matkaan ja masentunutkin, mikäli vain suinkin
kykenee ylös nousemaan ja ensimmäisen askeleen ottamaan, voi saada lohtua ja helpotusta
tuskaansa, kun jalkojen alla on polku.
Tätä kirjoitusta innoitti kirja: Kävelyn ylistys, ja muita kirjoituksia kävelystä
Nastamuumio oy, Helsinki 2016
Markku Laitinen
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti