Jos maapallon lahjat - ja ruoka todella on lahjaa elävältä maapallolta - virtaisivat vapaasti, maa-
pallolla ei olisi yhtään nälkäistä ihmistä. Nyt nämä lahjat kuitenkin kasaantuvat valtaviin vilja-
siiloihin, juustovuoriin ja soijavarastoihin, ja niiden jakelun määrää hinta, ei ihmisten tarve.
Näin kirjoittaa Jani Kaaro kirjassaan: Kauniimpi maailma, kirjoituksia sielusta, taloudesta ja
oikeudenmukaisuudesta. (WSOY 2017)
Kaaron ajatuksiin kannattaa tutustua, lisäksi hän kirjoittaa hyvin. Kantaaottavat kirjoitukset ovat
maailmaa parantamaan pyrkiviä ja kriittisiä, kuten seuraavastakin ilmenee: Reaalitalous ei juu-
kaan kasva, koska markkinat ovat täynnä tavaroita, joita ihmiset eivät enää halua, eikä talou-
della ole tilaa laajentua. Se taloudellinen laajeneminen, jota olemme viime vuosikymmeninä
todistaneet, on tapahtunut lähinnä vain finanssialan virtuaalimaailmassa, jossa tietokoneet
tekevät kauppoja toisten tietokoneiden kanssa virtuaalivaluutalla.
Syvällisyyttään Kaaro tuo julki monella tapaa, kaunis ja liikuttavin "kohtaus" alkaa lainauksella
kirjailija C.S. Lewisiltä, joka Kaaron mukaan sanoi vaimonsa kuoleman jälkeen, että yksinäiset
vuodet leskenä olivat hänelle yhtä olennainen osa avioliittoa kuin yhteiset vuodet vaimon kans-
sa. Elämä ja kuolema tulevat samassa paketissa. Jos haluamme rakastaa vain sitä mikä on kau-
nista ja söpöä, ihastuttavaa, upeaa ja valloittavaa, kyse ei ole rakkaudesta. Mikään ei ole niin
helppoa kuin rakastaa rakastettavaa. Mutta tosirakkaus...se, että rakastat häntä vielä silloin, kun
kauneus on muuttunut rumuudeksi, kun hän ei enää jaksa nousta ja hengitys on vaikeaa ja
korisevaa, kun hän haluaa enää kuolla ja jättää kaiken.
Kaaro haluaa säilyttää mielikuvituksen vapauden ja leikkimielen, hänen mielestään tarvit-
semme "unia" edistyäksemme. Tämän vastakohta tulee ilmi kritiikissä jonka hän esittää näin: Lopetetaan se, mikä on vapaata, spontaania ja vapaaehtoista ja korvataan se järjestelmällä,
joka on pakollista, suunniteltua ja tavoitteellista. Kaaro jatkaa vielä tähän tapaan:
On nurinkurista, että aikana, jolloin poliittinen ja taloudellinen eliitti vaatii uusia visioita, se
vie tutkijoilta edellytyksiä nähdä niitä. Visiot ovat mystistä alkuperää - ne tulevat tilaamatta
ja ennalta varoittamatta: junassa maisemien vilistäessä ikkunassa, pään nuokkuessa, unen ja
valveen rajalla, laineiden liplatusta kuunnellessa ja kauas tuijottaessa.
Jani Kaaro kuuluu siihen itseoppineiden harvalukuiseen joukkoon, joiden ajatusmaailmaa
eivät pääse kahlitsemaan "hyvä-veli-verkostot". Hänen ajatuksensa ovat raikkaita ja
selväjärkisiä.
Markku Laitinen
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti