torstai 11. tammikuuta 2018

Yritän näyttää surkealta.

"Piironginlaatikon" pohjalta löysin tämänkin vanhan ja kellastuneen paperin, joka osoittautui
sisällöltään arvokkaaksi. En tiedä keneltä tai mistä lainaukset ovat peräisin, mutta itse olen ne
ylöskirjoittanut. Aloitetaan lukeminen.


Itsestä huolehtiminen on vastuun ottamista omasta itsestä ja omasta elämästä.


Olen vastuussa siitä, elänkö elämääni vai en.


Vastuullani on pitää huolta omasta henkisestä, emotionaalisesta, fyysisestä ja taloudellisesta
hyvinvoinnistani.


Olen vastuussa omien tarpeitteni tunnistamisesta ja tyydyttämisestä.


Olen vastuussa omien ongelmieni ratkaisemisesta tai oppimisesta elämään niiden ongelmien
kanssa, joita en pysty ratkaisemaan.


Olen vastuussa valinnoistani.


Kannan vastuun siitä, mitä annan ja mitä saan.


Vastaan myös omien päämäärieni asettamisesta ja saavuttamisesta.


Olen itse vastuussa siitä, miten paljon nautin elämästä, miten paljon löydän iloa arkipäivän
askareista.


Olen vastuussa siitä ketä rakastan ja millä lailla haluan ilmaista rakkauttani.


Olen vastuussa siitä, miten kohtelen muita ja miten annan muiden kohdella minua.


Vastaan omista tarpeistani ja haluistani.


Jokainen puoli minusta on tärkeä.


Olen jonkin arvoinen.


Minulla on merkitystä.


Tunteeni ovat luotettavia.


Ajatteluni on asiallista.


Annan arvoa omille toiveilleni ja tarpeilleni.


En ansaitse enkä aio sietää alituista huonoa kohtelua.


Minulla on oikeuksia ja vastuullani on pitää kiinni näistä oikeuksista.


Eipä ihme, että olin "piilottanut" tämän "paperin" pahnan pohjimmaiseksi. Kukapa tahtoisi
joutua vastuuseen omasta elämästään. Sitä paitsi olla tärkeä, jonkin arvoinen ja merkityk-
sellinen, kuulostaa vieraalta. Nämä "saatannalliset säkeet" voivat parantaa minut ja sitä en
halua. Makaan mielummin täällä sohvanpohjalla ja yritän näyttää surkealta.


                                                                                                                  Markku Laitinen




  

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti