"Työhön kykeneminen edellyttää, että meidän henkiset voimavaramme eivät täysin kulu sisäisen
tasapainon ylläpitämiseen. Itse kukin tietää kokemuksesta, kuinka tilapäisetkin vaikeat
elämäntilanteet tekevät meidät työkyvyttömiksi. Jos tämä seikka oivallettaisiin oikein, pelkästään
kylmän taloudellisestikin ajatellen kaikkinainen henkisen hyvinvoinnin lisäämiseen tähtäävä
hoito olisi varsin korkeassa kurssissa." (Tuntematon)
Psyykkinen huonovointisuus on aika-ajoin läsnä jokaisen elämässä. Henkinen pahoinvointi
raastaa jokaista jossain vaiheessa elämää. Mielenterveys ei ole stabiili tila.
Ajoissa saatu apu tekee hankalastakin hetkestä siedettävän. Pelkkä pillereiden määrääminen ei
ole riittävä hoitotoimenpide.
Ahdistusta voi helpottaa jo pelkkä vertaistuki tai mielenterveydestä huolehtivan psykologin
kannustava puhe.
Mutta usein on syytä pureutua syvemmälle ja silloin psykiatrinen apu voi olla se "lääke" joka
ratkaisee henkilön tulevaisuuden.
Että ei ajauduttaisi näin pitkälle, olisi syytä ryhtyä puhumaan avoimesti siitä todellisuudesta,
että me kaikki olemme ihmisinä hauraita ja haavoittuvia.
Tarvitsemme apua, ja että kehtaisimme tuoda tarpeemme julki tarvitaan avoimuutta. Ongelmat
mielenterveydessä voisivat olla yhtä luonnollisia puheenaiheita, kuin polvivammat.
Tämä avoimuus ei ole pelkästään julkishallinnollinen asia, vaan vastuu kuuluu sinulle ja
minulle, meidän tulee olla tien näyttäjiä.
Jos en kerro omista ongelmistani luontevasti ja avoimesti, niin kuka sen sitten tekee? Olen ollut
suurissa ongelmissa. Pitkäaikainen psykodynaaminen terapia auttoi minua. Se on näin helppoa.
Salailu tekee "kipeäksi", itsensä "paljastaminen" parantaa. Jos yhteisö ei hyväksy tätä minun
"totuuttani", niin se on sairas, en minä.
Markku Laitinen
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti