tiistai 11. heinäkuuta 2017

"Kävin pissalla" päivitys.

"On luotu kuva helposta elämästä, jota elävät kauniit ihmiset, ikuisesti nuoret, kaupunkilaisissa
kodeissaan, ilman työtä ja lapsia, vain huvitellen ja rakastellen, leikkien mielikuvituksellisia
leikkejä.  (Björn Sjövall)


Suomalaiset eivät halua enää lapsia elämäänsä. Syntyvyys on laskenut 1800-luvun nälkävuosien
tasolle. Nyt halutaan olla ruskettuneita ja hyvännäköisiä - vapaita ihmisiä, jotka räpsivät
kännykkäkamerakuvia itsestään.


Rakkaus kohdistuu itseen vääristyneenä itserakkautena. Facebook "pullistuu" muokatuista
omakuvista ja "kävin pissalla" päivityksistä. Kaikki pyrkivät "pikku - julkkiksen - rooliin" ja
haluavat siksi puida elämänsä käänteet julkisesti.


Kukaan ei seurustele kenenkään kanssa, vaan räplää alytöntä-älypuhelintaan. Internet on "metsä
ja pelto", jossa käyskennellään. Sieltä saadaan oppi elämään, eikä siihen elämään sovi perhe.
Siinä elämässä toinen ihminen on vain hetkellisen tyydytyksen lähde.


Jos joku on erehtynyt ja saanut lapsen tai lapsia, niin lasten osana on "odottaa". Äidin hameen-
helmassa ja isän housunlahkeessa roikkuvat lapset kuulevat toistuvasti lauseen: Odota nyt.
Sillä vanhemmilla on aina asiaa älypuhelimelleen, ei lapselle.


Maailman mullistanut internet on "syönyt" lapsensa ja tehnyt meistä ajattelukyvyttömiä,
itsekkäitä ja omahyväisiä koneihmisiä, joiden "omaan napaan" tuijottelulle ei näy loppua.


                                                                                                                 Markku Laitinen






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti