tiistai 20. maaliskuuta 2018

Parhaimmillaan muutama vuosi.

"Yksi seuraus sairastumisestani oli, että asenteeni muuttui täysin. Kun joutuu kohtaamaan
mahdollisuuden, että kuolee nuorena, huomaa elämän olevan elämisen arvoista ja haluavansa
tehdä paljon erilaisia asioita."  (Stephen Hawking)


Jokainen varmaan tuntee jollain tavalla Stephen Hawkingin saavutukset. Hänen hauras hah-
monsa on piirtynyt kaikkien muistiin.


21 vuotiaaksi asti Hawking sai elää tavallista elämää, sitten tuli pahamaineinen hermostoa tuho-
ava ALS-oireyhtymä ja elinajan ennuste: parhaimmillaan muutama vuosi.


Hawking eli 76 vuotiaaksi ja teki merkittävän uran maailmankaikkeuden tutkijana. Hän oli naimi-
sissa kahteen otteeseen ja hänellä on kolme lasta.


Stephen Hawkingin elämäntarina osoittaa meille sen, että saattaa tapahtua ihmeitä, jos elämän-
tarkoitus löytyy.


Nietzsche sanoo sen näin: Se, jonka elämässä on miksi, kestää minkä tahansa miten.


Goethen viisaat sanat: -Ei ole olemassa mitään tilannetta, jota ei voitaisi tehdä paremmaksi joko
toimimalla tai kestämällä - Hawking on elänyt todeksi.


Aina kun oma elämä tuntuu ylivoimaiselta kestää, on hyvä muistaa Stephen Hawkingiä.


                                                                                                              Markku Laitinen



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti