Ei riitä, ei riitä.

Jos annat itsellesi hetkisen aikaa ja luet alla olevan, Anja Laurilan runon, niin saatat hämmästyä
ja todeta, näinhän se on ollut.


Lähdin lapsuuskodista
selässäni reppu
ja repussa mitta.


Sillä mittasin itseäni.
Ja aina oli tulos:
Ei riitä, ei riitä.


Kauan uskoin mittaani.
Sitten löysin uuden.


Se sanoi:
Riittää, riittää hyvinkin.


Silloin tajusin,
mittani oli virheellinen.
Sen ainoa lukema oli:
ei riitä.


Vein sen takaisin,
ja äitini hämmästyi:
Ei se virheellinen ole,
se on perintömitta
ja kulkenut suvussa kauan.
                                               (Anja Laurila)


Herättikö tämän runon todellisuus sinut unestasi? Toistamispakosta jonka juuret ovat lapsuuden
maisemissa. Pärjäämisen ja suorittamisen mitta ei olekaan ollut omasi. Meillä on vapaus vaihtaa
mittaa - ottaa rennommin ja kulkea omaa polkuamme.


                                                                                                                          Markku Laitinen