Lisäaikaa.

"Nykyihmisen pysäyttää ainoastaan yksi radikaali uutinen ja se pysyy aina samana: kuolema."
(Walter Benjamin)


Välinpitämättömyys loppuu siinä kohtaa missä kuolema astuu omille varpaille. Voimme olla
tympääntyneitä elämään, eikä mikään tunnu miltään, muuta heti kun saamme tiedon, että
elämä on ehkä tullut tiensä päähän, alamme käydä "kauppaa".


Elämä näyttäytyykin nyt niin tärkeänä ja loistavana mahdollisuutena, että pyydämme "lisäaikaa", koska muuten kaikki jää kesken. Vetoamme myös siihen ettemme ole edes ehtineet elää.


Sanomme, että täällä on niin paljon nähtävääkin, kuten nuo kukkaset tuossa kiven juurella, ja
miten kauniilta näyttääkään koivun vaalea runko, sen vihreä latvus.


Annamme ymmärtää, että haluamme jäädä, koska emme ole ehtineet osoittaa rakkauttamme
hänelle - heille, jotka ovat meitä rakastaneet.


Viimein huudamme, että tämä on epäoikeudenmukaista, kaiken maailman hunsvotit saavat elää
ja minun täytyy kuolla.


                                                                                                                Markku Laitinen


                

Häpeästä

Paavo Kettunen kirjoittaa häpeäkokemuksesta: Häpeässä huomio kiinnittyy ihmisen persoonaan
eri tavoin kuin syyllisyydessä. Syyllisyys on syyllisyyttä tekemisistä, häpeä sisäistyy osaksi
ihmisen persoonallisuutta. Syyllinen kokee "olen tehnyt väärin", kun taas häpeissään olevan
perustunto on "olen kelpaamaton, mitätön, kukaan ei välitä minusta". Syyllisyydessä "sisäinen
tuomari" tuomitsee, häpeässä "sisäinen silmä" näkee huonouteni. Syyllisyydessä sisäinen ääni
sanoo "olet tehnyt pahaa, tee parannus!" Häpeässä sisäinen ääni sanoo "olet huono, sinusta ei
ole mihinkään!"


Häpeäidentiteettiä Kettunen kuvailee seuraavasti: Kun ihmisen pohjimmainen käsitys itsestä ei
perustu merkityksellisyyteen ja arvostukseen, vaan arvottomuuteen ja mitättömyyteen, hänelle
on rakentunut häpeäidentiteetti. Silloin hän uskoo syvällä sisimmässään olevansa tarpeeton.
Hänellä on tunne, että häntä on mahdotonta hyväksyä ja rakastaa. Tällöin kysymys ei ole
ohimenevästä häpeän tunteesta, vaan jatkuvasta elämänasenteesta.


Lähteet: Paavo Kettunen
Häpeästä hyväksyntään
Kirjapaja 2014

Parhaimmillaan muutama vuosi.

"Yksi seuraus sairastumisestani oli, että asenteeni muuttui täysin. Kun joutuu kohtaamaan
mahdollisuuden, että kuolee nuorena, huomaa elämän olevan elämisen arvoista ja haluavansa
tehdä paljon erilaisia asioita."  (Stephen Hawking)


Jokainen varmaan tuntee jollain tavalla Stephen Hawkingin saavutukset. Hänen hauras hah-
monsa on piirtynyt kaikkien muistiin.


21 vuotiaaksi asti Hawking sai elää tavallista elämää, sitten tuli pahamaineinen hermostoa tuho-
ava ALS-oireyhtymä ja elinajan ennuste: parhaimmillaan muutama vuosi.


Hawking eli 76 vuotiaaksi ja teki merkittävän uran maailmankaikkeuden tutkijana. Hän oli naimi-
sissa kahteen otteeseen ja hänellä on kolme lasta.


Stephen Hawkingin elämäntarina osoittaa meille sen, että saattaa tapahtua ihmeitä, jos elämän-
tarkoitus löytyy.


Nietzsche sanoo sen näin: Se, jonka elämässä on miksi, kestää minkä tahansa miten.


Goethen viisaat sanat: -Ei ole olemassa mitään tilannetta, jota ei voitaisi tehdä paremmaksi joko
toimimalla tai kestämällä - Hawking on elänyt todeksi.


Aina kun oma elämä tuntuu ylivoimaiselta kestää, on hyvä muistaa Stephen Hawkingiä.


                                                                                                              Markku Laitinen

Kirja: Joka paljastaa sen, minkä aiempi sotahistoria pyrki salaamaan.

"Kuvaavaa on, että saapuessaan Suomussalmelle ja ilmoittautuessaan Ryhmä Suden esikun-
nassa Mandelin oli ollut humalassa. Läsnä olleen tiedustelu-upseerin mukaan juopunut
jääkärieverstiluutnantti oli luullut tulleensa tuoduksi Rovaniemelle! Siihen nähden, että
Mandelinin joukkojen oli määrä hyökätä jo seuraavana päivänä, tilanne oli suorastaan surku-
hupaisa."


Lasse Laaksonen
Viina hermot ja rangaistukset
Sotilasylijohdon henkilökohtaiset ongelmat 1918-1945
Docendo Oy 2017


Poikkeuksellista sota - ja sotilashistoriaa, näin voi hyvällä syyllä todeta Lasse Laaksosen massii-
visesta teoksesta. Kirjaa lukiessa alkaa ihmetellä, että oliko rintamalla ainuttakaan psyykkisesti tervettä johtajaa? Alkoholiongelmaisia ylimmän tason upseereita ja mielivaltaisia päällystön
edustajia, sellaista väkeä kirjan sivuilla oikein vilisee.


Eräs mielenkiintoisimmista hahmoista on kenraalimajuri Wallenius, joka sotkeentui lapuanliik-
keen hämäräperäisiin kapinahankkeisiin. Walleniusta luonnehditaan huomionhakuiseksi persoo-
naksi, joka nautti esilläolosta. "Kenraalimajuri pullisteli mielellään lehtien palstoilla."


Wallenius joutuu toimistaan tilille ja hänet noutaa teoistaan vastaamaan kenraalimajuri Malm-
berg: "Wallenius siirtyi Malbergin autoon, jossa oli eväänä väkijuomia. Matka jatkui kohti
Helsinkiä. Pääkaupunkiin päästessään kenraalit olivat jo tukevassa humalassa." Erinäisten
mutkien jälkeen Wallenius päätyi etsivän keskusosastoon. Wallenius erotetaan armeijasta
epäiltynä presidentti Ståhlbergin kyydityksestä.


Mutta tapaamme hänet jälleen Viipurinlahdella ja taas vaikeuksissa. "Epäselvyydet kenraalin
henkilökohtaisessa johtamisessa olivat ylittäneet ylipäällikön sietokyvyn. Wallenius oli ollut
useaan otteeseen tavoittamattomissa, ja viitteitä hänen holtittomasta alkoholinkäytöstään oli
tihkunut eri tahoilta."


Jätettäköön Wallenius tässä kohtaa, koska kirja on pullollaan muutakin mielenkiintoista. Yksi
silmiinpistävä ja huomiota herättävä asia liittyy luonteenpiirteiden kuvailuun. Esimerkkejä:
Eversti Berg - "Puutteellisuudet toiminnassa aiheutuvat heikosta, passiivisesta ja tarmokkaita
otteita kaihtavasta luonteesta." Majuri Varko - "Häntä pidettiin itsekeskeisenä, omapäisenä
ja herkästi loukkaantuvana upseerina."  Eversti Lagus - "Sosiaaliset taidot olivat olemattomat.
Seuraihmisenä vähäpuheinen ja tyly. Käskevän vaativa. Vastuuntunnossaan useasti kylmä-
kiskoinen. Puhuttelutapa useasti ärtyisä ja töykeä."


Kenraalimajuri Aaro Pajari, kaksinkertainen Mannerheim-ristin  ritari, saa sotilaallisista
ansioistaan kehuja, kuten moni muukin, mutta luonteenpiirteet kuvautuvat negaation kautta:
"Vaikea luonne, erityisen viehtynyt itsensä korostamisesta. Egoisti, oikukas reaktioissaan."
Eversti Reino Hallamaa - "Itseensäsulkeutunut, jyrkkä, häikäilemättömän itsekäs ja omanvoitonpyyteinen sekä julma ja raaka, joskus päissään jopa eläimellisyyteen
saakka, mitä pahensi se, että hän on tavattoman kiivas. Samalla hän on arka itsestään ja
maineestaan."


Mannerheim: "Hän käytti itse alkoholia huomattavia määriä päivittäin eikä tavoistaan tinkinyt."


Lasse Laaksosen kirja paljastaa sen, minkä aiempi sotahistoria pyrki salaamaan. Sankarillisiksi
kuvailtuja ylemmän upseeriston edustajia voidaan tarkastella myös inhimillisten heikkouksien
valossa, joidenkin osalta voitaisiin aivan hyvin ottaa huomioon jopa sairauden määritelmä, joka
pätee ainakin alkoholin käytön suhteen.


Laaksonen on kirjoittanut historiallisen teoksen, joka "inhimillistää" sotahistorian.


                                                                                                                           Markku Laitinen

Ei riitä, ei riitä.

Jos annat itsellesi hetkisen aikaa ja luet alla olevan, Anja Laurilan runon, niin saatat hämmästyä
ja todeta, näinhän se on ollut.


Lähdin lapsuuskodista
selässäni reppu
ja repussa mitta.


Sillä mittasin itseäni.
Ja aina oli tulos:
Ei riitä, ei riitä.


Kauan uskoin mittaani.
Sitten löysin uuden.


Se sanoi:
Riittää, riittää hyvinkin.


Silloin tajusin,
mittani oli virheellinen.
Sen ainoa lukema oli:
ei riitä.


Vein sen takaisin,
ja äitini hämmästyi:
Ei se virheellinen ole,
se on perintömitta
ja kulkenut suvussa kauan.
                                               (Anja Laurila)


Herättikö tämän runon todellisuus sinut unestasi? Toistamispakosta jonka juuret ovat lapsuuden
maisemissa. Pärjäämisen ja suorittamisen mitta ei olekaan ollut omasi. Meillä on vapaus vaihtaa
mittaa - ottaa rennommin ja kulkea omaa polkuamme.


                                                                                                                          Markku Laitinen

Kirja: joka vie kuolemanportille.

"Yhteneväisiä toistuvia piirteitä kuolemanrajakokemuksissa ovat valo, hyvänolontunne, univer-
saali rakkaus, kokemukset tunnelista, kohtaamisista yliluonnollisten hahmojen tai edesmen-
neitten omaisten kanssa sekä paluun valintatilanne."


PORTILLA
Suomalaisia kuolemanrajakokemuksia
Miia Kontro
Atena Kustannus 2018


Miia Kontron kirjasta löytyy kuolemanrajakokemuksen omaavien kertomuksia ja tutkijoiden
arvioita kyseisestä ilmiöstä. Kirja johdattaa lukijansa ikuisen mysteerin äärelle.


"Lähdin menemään pitkin tunnelia, jonka päässä näkyi valoa. Muistan sen hyvin, koska kaikki
kivut loppuivat ja lähdin leijailemaan." Tämä kuusitoistavuotiaana koettu kuolemanrajakokemus
on yhä kirkkaana mielessä kertojalla, joka on 58 vuotias. Kuolemanrajakokemukset ovat hyvin
voimallisia, se käy ilmi tässä ja seuraavassakin tarinassa:


72 vuotias, Matti muistelee: "Sain 26 vuotiaana hengenvaarallisen sairauskohtauksen. Koin
kuolemanrajakokemuksen sillä tavalla, että erkaannuin ruumiistani ja näin, kun minua vietiin
leikkauspöydälle. Kokemus oli autuas. Lämmin. Ihana. Avara. Pehmeä."


Kuolemanrajakokemuksia on yritetty määritellä ja selittää tutkimusten avulla. Miia Kontro
esittelee psykologian professori Kenneth Ringin näkemyksiä. Ring mittaa kuolemanraja-
kokemuksen syvyyttä viidestä eri tasosta koostuvalla asteikolla: ensimmäisellä tasolla henkilö
tuntee rauhaa ja tyytyväisyyttä, toisella tasolla henkilö kokee irtautuvansa ruumiistaan, kolman-
nella tasolla henkilö siirtyy pimeyteen, neljännellä tasolla hän näkee valon ja lopulta viiden-
nellä tasolla hän tuntee siirtyvänsä valoon.


Kuolemanrajakokemus on hämmentävä, kaiken tavanomaisen yläpuolelle nouseva ja suuria
tunteita herättävä kokemus, kuten seuraavastakin käy ilmi: "Mutta uskomaton kokemus se
oli, aivan uskomaton kokemus. Ja se ilo - se oli ihan uskomaton! Mutta mistä se suunnaton
ilo tuli?"


Kuolemanrajakokemus jättää myös pysyviä jälkiä, joita kuvataan Kontron kirjassa muun
muassa tähän tapaan: "Kuolemaa ei tarvitse pelätä, se suorastaan kutsuu luokseen kauneudel-
laan." Ja vielä näinkin: "Kuolemanrajakokemuksesta on seurannut se, että rakastan elämää.
Tämä elämä on tarkoitettu meille elettäväksi ja nautittavaksi. Elämästä saa nauttia!"


Myös kirjan lukijaan jää pysyviä jälkiä, jotka jokainen kokee omalla tavallaan, mutta yksikään
kirjaa lukeva tuskin palaa "entiselleen". Rationaalinen maailmankuva saa särön, joka ei ole
korjattavissa. Miia Kontron kirja avaa väylän henkiselle kasvulle.


                                                                                                         Markku Laitinen

Väitän, etten tarvitse ketään. Älä usko minua.

Erik Ewaldsin kirjasta: Tartu elämään, löytyy runomuotoon puettuna kaikki se, minkä me
tarvitsemme. Tässä se tulee, ole hyvä:


Yritä kuulla sitä, mitä en puhu ääneen.
Älä anna minun pettää itseäsi kasvojeni kautta,
jotka sinulle näytän,
sillä minulla on tuhat naamaria,
eikä mikään niistä ole minä.
Älä anna itseäsi pettää.
Minä teeskentelen varmaa ihmistä,
näyttelen olevani täynnä itseluottamusta.
Yritän olla kylmän asiallinen.
Väitän, etten tarvitse ketään.
Älä usko minua. Älä usko.
Syvällä sisimmässäni on todellinen minäni
täydessä hämmingissä, pelossa ja yksinäisyydessä.
Siksi luon itselleni naamarin,
jonka taakse piiloudun,
suojautuakseni katseilta, jotka tietävät.
Minä pelkään, etten sisimmältäni olekaan mitään,
ettei minua kannata omistaa.
Pelkään, että sinä tulet sen huomaamaan
ja työnnät minut luotasi.
Näin naamioiden paraati alkaa.
Juttelen kanssasi pikku hiljaa.
Kerron kaiken sen, millä ei ole mitään merkitystä,
mutta en puhu yhtään mitään siitä,
mikä merkitsee kaikkea,
siitä mikä minussa huutaa.
Ole kiltti ja kuuntele oikein tarkkaan
ja yritä kuulla juuri sitä, mitä en sano.
Haluaisin olla aito, spontaani.
Haluaisin olla oma itseni,
mutta sinun täytyy auttaa minua.
Sinun täytyy ojentaa kätesi minulle.
Joka kerta, kun olet minulle ystävällinen ja rohkaiset minua,
joka kerta, kun yrität minua ymmärtää,
joka kerta, kun todellakin välität minusta,
siivität minun sydäntäni.
Saan siivet,
hyvin heikot siivet, mutta siivet kuitenkin.
Sinun herkkyytesi, sympatiasi ja kykysi ymmärtää
voivat vapauttaa minut omasta varjomaailmastani,
epävarmuuteni ja yksinäisyyteni vankilasta.
Tämä ei tule olemaan helppoa sinulle.
Mitä lähemmäksi tulet,
sitä sokeammin lyön takaisin.


Erik Ewalds onnistuu runollaan riisumaan ainakin minulta naamion. Vankila olen minä itse.


                                                                                                                Markku Laitinen

Olemisen autuus.

Jos et ole valveilla ollessasi jatkuvasti tyytymätön, huolestunut, levoton, masentunut, epätoivoi-
nen tai muulla tavoin kielteisyyden jäytämä; jos voit nauttia yksinkertaisista asioista, kuten
sateen tai tuulen kuuntelemisesta; jos voit nähdä taivaalla lipuvien pilvien kauneuden tai
kykenet olemaan toisinaan yksin tuntematta itseäsi yksinäiseksi, kaipaamatta viihdyttäviä
ärsykkeitä; jos kohtelet ventovierasta vilpittömän ystävällisesti haluamatta häneltä mitään...
Ihmismielen muutoin alituiseen ajatusvirtaan on avautunut tilaa, vaikka vain hetkeksi. Kun näin
tapahtuu, syntyy tunne, vaikka heikkokin, hyvinvoinnista ja elävästä rauhasta. Tunteen voimak-
kuus vaihtelee tuskin huomattavasta, taka-alalla olevasta tyytyväisyydestä Intian entisaikojen
viisaiden nimittämäksi anandaksi - olemisen autuudeksi.  (Eckhart Tolle)


Tollen kuvauksessa ollaan kaiken haluamisen tuolla puolen. Vailla olemisen tunne puuttuu.
Vertailevaa kateutta ei näy missään. Kaikki se mitä päivittäin koemme, on poissa.


Tekemisen ja omistamisen vaihtaminen "pelkkään" olemiseen tuntuu huimalta hypyltä, koska
näennäinen turvallisuuden tunne katoaa.


Neuroottinen tekeminen on karkottanut surun ja epätoivon tunteet. Omistaminen on luonut
kuvitelman rakastavista vanhemmista, jotka suojelevat kärsimykseltä.


Meistä ei ole tullut tyytyväisiä, vaikka kykenemme tyydyttämään lähes kaikki tarpeemme.
Miksi? Kaipuu olemisen autuuteen voi olla oikea vastaus.


                                                                                                                        Markku Laitinen

Huomenna alan elää.

Miten voin saavuttaa rauhan juuri nyt? Tekemällä sovinnon nykyhetken kanssa. On olemassa
kolme sanaa, jotka välittävät elämäntaidon salaisuutta: yhtä elämän kanssa. Olemalla yhtä
elämän kanssa merkitsee, että olet yhtä tämän hetken kanssa. Silloin ymmärrät, ettet elä
elämääsi, vaan elämä elää sinua. Elämä on tanssija, ja sinä olet tanssi.  (Eckhart Tolle)


Ajatukseni pysyvät vain harvoin tässä hetkessä. Usein ajattelen, että huomenna alan elää. Kapi-
noin tätä hetkeä vastaan, koska en ole tyytyväinen vallitsevaan tilanteeseen.


Kadotan kallisarvoisia hetkiä elämästäni "kitisemällä" todellisuutta vastaan. Juuri tässä hetkessä
on elämäni, eikä minulla muuta ole. Silti napisen vastaan.


Oppimestarikseni olen kutsunut "kuoleman", aina kun tyytymättömyys valtaa minut sanon itsel-
leni, memento mori - ajattele kuolevaisuuttasi.


Tietoisuus siitä, että voin kuolla vaikka tällä minuutilla on oiva "apuväline", jonka avulla palau-
tan itseni tähän hetkeen.


Pyrin sovintoon nykyhetken kanssa.


                                                                                                            Markku Laitinen