Positiivinen itsehyväksyntä.

Aarteen etsintä tuotti jälleen tuloksia, "komeron perukoilta" löytyi jonkun tuntemattoman laa-
tima positiivisen itsehyväksynnän "luettelo". Olkaapa hyvät ja iloitkaa tekin näistä viisaista
ajatuksista.


Positiiviseen itsehyväksyntään kuuluu se, että yksilö:


-Uskoo tiettyihin arvoihin ja periaatteisiin ja haluaa puolustaa niitä, hän on kuitenkin riittävän
vahva muuttamaan uskomuksiaan, kun uudet kokemukset ovat niitä vastaan.


- Ei reagoi ylenmääräisellä syyllisyydellä, jos muut eivät hyväksy hänen käyttäytymistään, hän voi toimia omien arviointiensa perusteella.


- Ei turhia murehdi menneistä eikä tulevista eikä liioin siitä, mitä juuri nyt pitäisi tehdä.


- Luottaa taitoonsa ja kykyynsä ratkaista ongelmia epäonnen kohdattuaankin.


- Kokee itsensä tasavertaiseksi ihmiseksi toisten kanssa, ei koe ylemmyyttä eikä alemmuutta, vaan
toteaa eroja kyvyissä ja asenteissa, sosiaalisessa taustassa.


- Ottaa huomioon oman ihmisarvonsa ja on kiinnostunut toisista ihmisistä, ainakin ystävistään ja
tovereistaan.


- Hyväksyy kiitoksen teeskentelemättä, osoittamatta vääränlaista vaatimattomuutta ja ottaa
toisetkin vakavasti.


- Vastustaa toisten dominointiyrityksiä.


- Tuntee ja hyväksyy laajan joukon tunteita ja impulsseja, vihasta rakkauteen tai surusta iloon.


- Nauttii aidosti omista puuhistaan, töistään, luovasta itseilmaisusta, leikistä, kumppanuudesta,
rentoutuksesta ja virkistyksestä.


- On herkkä toisten tarpeille, hyväksyy sosiaaliset tavat eikä nauti väärin toisten kustannuksella.

Me olemme täällä kehittyäksemme paremmiksi ihmisiksi.

"Kasvata lapsista - omista ja muiden - parempia ihmisiä kuin itse olet, niin silloin olet jo
varmasti tehnyt oman osasi ja voit kuolla rauhassa ja hyvillä mielin." Näin kirjoittaa Jari
Ehrnrooth kirjassaan: Toivon tarkoitus (Kirjapaja 2014.)


Ehrnroothin näkee ajassamme uhkakuvan, joka meidän kaikkien tulisi huomioida: "Todis-
tamme vuosituhantista onnettomuutta, kun elämän lakia luonnostaan rakastava turmeltu-
maton lapsi saa käteensä älypuhelimen ja löytää sieltä julmuutta, kieroutta, vahvemman
valtaa ja voitontahtoa palvovan taistelupelin, joka koukuttaa hänen aivonsa ja luo maailman-
kuvaa, jonka varassa hän alkaa tulkita sisältään kumpuavaa kysymystä: miten minun tulisi
elää ja suhtautua toisiin ihmisiin."


Hän ei myöhemminkään hurraa teknologian kehitykselle, vaan jatkaa äskeiseen liittyen: "Ja
mitä teknologiseen kehitykseen tulee, niin juuri Suomessa on ylpeilty sillä, että maassamme
keksittiin ne mobiililaitteet, joiden avulla pienet lapsetkin voidaan nyt alistaa riippuvaisiksi
tästä tyhjyyttä tyhjyydellä täyttävästä elämänmuodosta, joka pakottaa ihmiset mukana kul-
kevan näyttöruudun orjiksi."


Ehrnroothin kiukun voi suorastaan aistia, kun hän sanoo näin: "Näyttöruudun ääreen naulitut
lapset ovat kyynisesti luotujen mielikuvitustuotteiden - fantasiasarjojen ja - pelien - välttä-
mättömyyden palvelijoita. He voivat osallistua merkitystodellisuuden täydentämiseen vain
sen ehdoilla. Peliruudun ääressä heidän mielikuvituksen vapautensa on yhtä aitoa kuin
auringonpaiste solariumissa."


Miksi hän "provosoi" ja "synkistelee"? Avainsana on kulttuurievoluutio. Keitä me olemme
ja mihin pyrimme? Millaiseen tulevaisuuteen lapsemme kasvavat?


Tämän hetkinen tila näyttäytyy Ehrnroothille moraalisena rappiona: "Oikeamielisyyden,
fyysisen terveyden, henkisen kirkkauden, tieteellisten ja taiteellisten harrastusten sijasta
suuret massat ovat käyttäneet vapautta ja aineellista hyvinvointia itsekeskeisen piittaamat-
tomuuden, elintapasairauksien, päihteiden, juorujournalismin ja väkivaltaviihteen tantereilla
mellastamiseen."


Ehrnrooth "pahoittelee" sitä, että "ihmiset, joilla on kaikki aineellisen hyvinvoinnin edelly-
tykset toimia moraalisesti oikein, kohtelevat lapsiaan ja toisiaan huonosti ja arvottomasti,
laiminlyövät oikeamielisyyden, rakkauden ja sivistymisen velvollisuudet niin vanhempina
kuin puolisoina, ystävinä, työtovereina ja naapureina."


Hän asettaa meille vielä kysymyksen: "Mitä sinä teit tänään kulttuurimme edistämiseksi
kohti oikeaa suuntaa, kohti oikeamielisyyttä, ikuista rauhaa, kauneutta, totuutta, hyvyyttä?
Mitä teit?"


Ehrnrooth sanoo painokkaasti, että: "Me olemme täällä kehittyäksemme paremmiksi
ihmisiksi, jotta seuraava sukupolvi voisi kehittyä vielä paremmaksi."


Voisi sanoa, että Jari Ehrnrooth patistaa meitä kohti vastuullisuutta. Lukija joutuu luokalle
tekemisistään ja siitä mikä on jäänyt tekemättä. Hän herättää meissä kaipuun hyvyyteen ja
sielunrauhaan.


                                                                                                                         Markku Laitinen

Kirja: jossa sanotaan, että mikään ei ole niin helppoa, kuin rakastaa rakastettavaa.

Jos maapallon lahjat - ja ruoka todella on lahjaa elävältä maapallolta - virtaisivat vapaasti, maa-
pallolla ei olisi yhtään nälkäistä ihmistä. Nyt nämä lahjat kuitenkin kasaantuvat valtaviin vilja-
siiloihin, juustovuoriin ja soijavarastoihin, ja niiden jakelun määrää hinta, ei ihmisten tarve.
Näin kirjoittaa Jani Kaaro kirjassaan: Kauniimpi maailma, kirjoituksia sielusta, taloudesta ja
oikeudenmukaisuudesta. (WSOY 2017)


Kaaron ajatuksiin kannattaa tutustua, lisäksi hän kirjoittaa hyvin. Kantaaottavat kirjoitukset ovat
maailmaa parantamaan pyrkiviä ja kriittisiä, kuten seuraavastakin ilmenee: Reaalitalous ei juu-
kaan kasva, koska markkinat ovat täynnä tavaroita, joita ihmiset eivät enää halua, eikä talou-
della ole tilaa laajentua. Se taloudellinen laajeneminen, jota olemme viime vuosikymmeninä
todistaneet, on tapahtunut lähinnä vain finanssialan virtuaalimaailmassa, jossa tietokoneet
tekevät kauppoja toisten tietokoneiden kanssa virtuaalivaluutalla.


Syvällisyyttään Kaaro tuo julki monella tapaa, kaunis ja liikuttavin "kohtaus" alkaa lainauksella
kirjailija C.S. Lewisiltä, joka Kaaron mukaan sanoi vaimonsa kuoleman jälkeen, että yksinäiset
vuodet leskenä olivat hänelle yhtä olennainen osa avioliittoa kuin yhteiset vuodet vaimon kans-
sa. Elämä ja kuolema tulevat samassa paketissa. Jos haluamme rakastaa vain sitä mikä on kau-
nista ja söpöä, ihastuttavaa, upeaa ja valloittavaa, kyse ei ole rakkaudesta. Mikään ei ole niin
helppoa kuin rakastaa rakastettavaa. Mutta tosirakkaus...se, että rakastat häntä vielä silloin, kun
kauneus on muuttunut rumuudeksi, kun hän ei enää jaksa nousta ja hengitys on vaikeaa ja
korisevaa, kun hän haluaa enää kuolla ja jättää kaiken.


Kaaro haluaa säilyttää mielikuvituksen vapauden ja leikkimielen, hänen mielestään tarvit-
semme "unia" edistyäksemme. Tämän vastakohta tulee ilmi kritiikissä jonka hän esittää näin: Lopetetaan se, mikä on vapaata, spontaania ja vapaaehtoista ja korvataan se järjestelmällä,
joka on pakollista, suunniteltua ja tavoitteellista. Kaaro jatkaa vielä tähän tapaan:


On nurinkurista, että aikana, jolloin poliittinen ja taloudellinen eliitti vaatii uusia visioita, se
vie tutkijoilta edellytyksiä nähdä niitä. Visiot ovat mystistä alkuperää - ne tulevat tilaamatta
ja ennalta varoittamatta: junassa maisemien vilistäessä ikkunassa, pään nuokkuessa, unen ja
valveen rajalla, laineiden liplatusta kuunnellessa ja kauas tuijottaessa.


Jani Kaaro kuuluu siihen itseoppineiden harvalukuiseen joukkoon, joiden ajatusmaailmaa
eivät pääse kahlitsemaan "hyvä-veli-verkostot". Hänen ajatuksensa ovat raikkaita ja
selväjärkisiä.


                                                                                                                Markku Laitinen


                                                     

Rakkaus ei sisällä odotuksia.

Haluan jakaa erään tallentamani kuvauksen rakkauden olemuksesta. Harmikseni en löytänyt
tietoa josta olisi selvinnyt tekstin alkuperä. Kirjoittaja, kuka hän lieneekään, "määrittelee"
rakkauden hämmästyttävän kauniilla tavalla. Ole hyvä ja opi jotain tärkeää rakkaudesta.


Seuraavan kerran, kun olen aikeissa puhua sinulle ikävästi tai loukkaavasti, nielaisenkin sanani
ja olen hiljaa. Rakkauteni sinua kohtaan ei merkitse oikeutta käyttäytyä loukkaavasti. Jos en
pysty olemaan avarasydäminen ja sinua tukeva, yritän ainakin käyttäytyä niin, että en ole
sinulle esteenä. Rakkauteni sinua kohtaan merkitsee, että haluan sinun kasvavan ihmisenä. En
ripusta omia ongelmiani sinun kannettavaksesi. Olen varma, että sinulla on tarpeeksi ongelmia
itselläsi, etkä suinkaan tarvitse minun pulmiani lisäksi. Minun rakkauteni pitäisi yksinkertaistaa
sinun elämääsi, eikä tehdä sitä monimutkaisemmaksi.


Minun ei tarvitse olla aina oikeassa. Voin hyväksyä tosiasian, että sinä olet yhtä usein oikeassa
kuin minä itsekin. Rakkaus merkitsee keskinäistä asioiden jakamista. Jos jo tiedän olevani
oikeassa, en enää hyödy millään tavalla sinun näkemyksestäsi. Minun ei tarvitse olla päätähti.
Rakkaus on kuin vuorovesi. Joskus on tarpeen, että annan periksi. Toisinaan on tarpeen, että
otan ohjat käteeni.


Minun ei tarvitse olla täydellinen sen enempää kuin sinunkaan. Rakkaus on meidän inhimilli-
syytemme ylistys, ei täydellisyytemme. Minä voin luopua halustani muuttaa sinua. Jos haluan
sinun sisältyvän elämääni, on parasta meille molemmille, että hyväksyn sinut sellaisena kuin
olet. Loppujen lopuksi rakkaus on yhdessä tapahtuvaa kehittymistä ihmisinä.


Minun ei tarvitse syyttää sinua. Koska olen aikuinen, joka tekee omat päätöksensä, omien
kokemusten nojalla, en voi syyttää ketään muuta huonosta päätöksestä kuin itseäni. Rakkaus
asettaa vastuun sinne, minne se kuuluukin.


Voin luopua odotuksista. Toiveiden ja odotusten välillä on suuri ero. Toiveet synnyttävät
myönteisiä asenteita, odotukset voivat synnyttää kipua. Rakkaus ei sisällä odotuksia.
(Tuntematon)
                                                                                                               


                                                                                                                Markku Laitinen

Kuljemme kohti tuntematonta.

"Ihminen on mitätön ja vaihtuva elämänpiste mitättömällä ja vaihtuvalla maanpinnalla
avaruuden äärettömyydessä, ja ihmisen teko on hupenevaa varjotekoa, joka tekemisensä
jälkeen on olematon kuin yöllä nähty uni. Ei ihminen mitään pysyvää voi tehdä pysymättömällä
maanpinnalla, ja joutavasti ilmaan haamuiltua leikintekoa on ihmisen vakavinkin teko."
                                                                                                                  (Volter Kilpi)


Ylläolevat ajatuksensa Volter Kilpi kirjoitti 1900-luvun alkupuolella. Sanoma on raamatullinen
ja filosofinen. Ihminen on aina joutunut pohtimaan olemassaolonsa merkitystä.


Mitä virkaa minulla on täällä loppumattomassa avaruudellisessa kaikkeudessa, maapallolla,
joka on mitätön osa mittaamatonta "jotain" mitä emme vielä käsitä.


Emme uskalla edes ajatella kuinka mitättömiä olemme, leijailemme tähtisumussa, eikä maailmankaikkeus piittaa kohtalostamme. Silti yritämme tärkeillä, pöyhkeilemme ja haluamme
lyödä laudalta muut saman tien kulkijat.


Eikö meidän tulisi pikemminkin kulkea käsi kädessä, koska kaikki olemme täällä "kosmisessa"
yksinäisyydessä ja kuljemme kohti tuntematonta.


                                                                                                                Markku Laitinen

Taiteilijan pitää uskaltaa nolata itsensä.

Radiosta korviini tarttui seuraava lause: Suuren taiteilijan pitää uskaltaa nolata itsensä. Paljastaa
tunteensa ja sanoa totuus. En ole suuri taiteilija, mutta jo kirjoittelijanakin allekirjoitan tuon
sanoman. Lisäisin vielä, että täytyy sietää häpeän tunnetta.


Esimerkiksi kirjailija ja kirjoittelijakin, on itsensäpaljastaja. Tiedostaen tai tietämättään hän
kirjoittaa aina myös itsestään. Joskus teksti on "suoraa lainausta" omasta elämästä. Silloin ei
voi välttyä kokemukselta, että on toisten silmissä "alasti".


Sievistely ja salailu, näennäinen ulkoisen maailman kuvailu ja nätisti kirjoittaminen on epäaitoa.
Kaiken paljastava kirjoittelu on tyhmyyttä. Jossain siinä välissä on aitoa ihmisyyttä kuvaileva
kirjallisuus.


                                                                                                                     Markku Laitinen

Yritän näyttää surkealta.

"Piironginlaatikon" pohjalta löysin tämänkin vanhan ja kellastuneen paperin, joka osoittautui
sisällöltään arvokkaaksi. En tiedä keneltä tai mistä lainaukset ovat peräisin, mutta itse olen ne
ylöskirjoittanut. Aloitetaan lukeminen.


Itsestä huolehtiminen on vastuun ottamista omasta itsestä ja omasta elämästä.


Olen vastuussa siitä, elänkö elämääni vai en.


Vastuullani on pitää huolta omasta henkisestä, emotionaalisesta, fyysisestä ja taloudellisesta
hyvinvoinnistani.


Olen vastuussa omien tarpeitteni tunnistamisesta ja tyydyttämisestä.


Olen vastuussa omien ongelmieni ratkaisemisesta tai oppimisesta elämään niiden ongelmien
kanssa, joita en pysty ratkaisemaan.


Olen vastuussa valinnoistani.


Kannan vastuun siitä, mitä annan ja mitä saan.


Vastaan myös omien päämäärieni asettamisesta ja saavuttamisesta.


Olen itse vastuussa siitä, miten paljon nautin elämästä, miten paljon löydän iloa arkipäivän
askareista.


Olen vastuussa siitä ketä rakastan ja millä lailla haluan ilmaista rakkauttani.


Olen vastuussa siitä, miten kohtelen muita ja miten annan muiden kohdella minua.


Vastaan omista tarpeistani ja haluistani.


Jokainen puoli minusta on tärkeä.


Olen jonkin arvoinen.


Minulla on merkitystä.


Tunteeni ovat luotettavia.


Ajatteluni on asiallista.


Annan arvoa omille toiveilleni ja tarpeilleni.


En ansaitse enkä aio sietää alituista huonoa kohtelua.


Minulla on oikeuksia ja vastuullani on pitää kiinni näistä oikeuksista.


Eipä ihme, että olin "piilottanut" tämän "paperin" pahnan pohjimmaiseksi. Kukapa tahtoisi
joutua vastuuseen omasta elämästään. Sitä paitsi olla tärkeä, jonkin arvoinen ja merkityk-
sellinen, kuulostaa vieraalta. Nämä "saatannalliset säkeet" voivat parantaa minut ja sitä en
halua. Makaan mielummin täällä sohvanpohjalla ja yritän näyttää surkealta.


                                                                                                                  Markku Laitinen




  

Kirja: jossa katsotaan totuutta silmiin.

"Meidän tulisi nähdä, kuinka vakavia maailman ympäristöongelmat ovat. Meidän tulisi nähdä,
kuinka maailman talousjärjestelmä tuottaa valtavia ongelmia sekä ihmiselle, että ekosysteemille."


Panu Pihkala
Päin helvettiä?
Ympäristöahdistus ja toivo
Kirjapaja 2017


Panu Pihkalan kirjaa lukevalle käy niin, ettei "pää enää pysy pensaassa", eli joudumme katso-
maan totuutta silmiin. Ilmastonmuutos tulee todeksi.


Pihkala osoittaa, että "olemme turmelleet elinympäristön siten, että jälkipolvet joutuvat kärsi-
mään tai jopa kuolemaan." Pihkalan mukaan tämä aiheuttaa meissä syvää ja vaikeaa kelvotto-
muuden tunnetta. Yhteinen nimittäjä on ympäristöahdistus.


"Ympäristöahdistuksella on osuutensa nykyaikana runsaasti esiintyviin masentuneisuuden ja
hillittömyyden ilmiöihin."


Pihkala yhdistää lajien sukupuuttoon kuolemisen, "lopullisuudessaan järkyttävän asian",
suruun ja ahdistukseen, koska siinä ilmenee "aito traagisuus, menetysten peruuttamattomuus."


Pihkala etsii muutosta yleismaailmallisten hyveiden harjoittamisesta, yksi tärkeimmistä on
kiitollisuus. Kiitollisuuden harjoittaminen voi vapauttaa katkeruudesta ja vahvistaa ympäristö-
suhdetta. "Jos harjoitamme tietoista kiitollisuutta luontoa kohtaan kaikesta siitä, mitä saamme
luonnon kautta, vahvistuu motivaatiomme huolehtia luonnosta."


Pihkala haluaa nähdä, että "Toivoa on. Annetaan sille mahdollisuus".


                                                                                                                        Markku Laitinen  

Hinnalla millä hyvänsä.

"Jatkuva ahdistus, masennus, tyhjyyden tunne, tai tarkoituksettomuuden tunne, tai ruumiilliset
selittämättömät oireet kertovat, että jotakin tärkeää henkilökohtaista on kertomuksesta
kadotettu ja se pyrkii nyt mukaan hinnalla millä hyvänsä. (Pekka Impiö/Tor-Björn Hägglund)


Yritin aina etsiä ulkopuolisia syitä loputtomalta tuntuvaan ahdistukseeni, jännittämiseeni ja
fyysiseen oireiluuni. Se ei tuottanut tulosta, masennuin ja lopulta sairastuin nivelreumaan.


Olin taivaallisen tietämätön ristiriidoista sisäisen ja ulkoisen välillä. Moitin näkyvää maailmaa
ja tulin yhä tuskaisemmaksi. Missään ei ollut mieltä, eikä mikään innostanut.


"Ojan pohjalle" vaivuttuani löysin "aarteen", ymmärryksen siitä, että on käännettävä katse
sisään päin ja etsittävä sieltä vastauksia.


Pitkäaikainen, psykodynaaminen terapiajakso, sekä "hullun lailla" lukeminen avasivat monta
ovea, joiden takaa löytyi "mörköjä", joihin tutustumalla moni asia valkeni.


Onneni oli myös se, että löysin sellaisen toverin, joka "ryömi samaa ojaa pitkin" ja oli halukas
oppimaan, kuten minäkin.


Ei pidä kuitenkaan luulla, että kaikki olisi tullut jotenkin valmiiksi saakka jossain vaiheessa.
Ei, sillä tämä on elämänpituinen matka.


Elämä tuntuu kuitenkin huomattavasti rikkaammalta, kun "torjutut" muistot ja niihin liittyvät
tunteet saavat välillä tuulettua näkyvillä.


                                                                                                                    Markku Laitinen

Herätys! Hälytyskellot soivat.

"Jatkuvan taloudellisen kasvun perässä läähättäminen näyttää siinä määrin jumalattomalta, että
joudumme helvettiin joka sorkka". Näin kirjoittaa Torsti Lehtinen ja jatkaa vielä tähän tapaan:
"Ehkä ihmisyytensä kulutushelyistä myynyt humanoidilauma tungeksii tuonpuoleisilla porteilla
niin sieluttomana, että sitä ei päästetä sisälle kumpaankaan, ei taivaaseen eikä helvettiin."


Lehtisen mainitsema "helvetti" saattaa nykymenolla muotoutua maanpäälliseksi. Taloudellisen
kasvun jatkumo vuodesta toiseen ja kaikkialla tekee maapallosta asuinkelvottoman.


Ilmastonmuutoksen tutkijat soittavat hälytyskellojaan jo täysillä, vaikka kuulijoita on, ei "juna"
pysähdy.


Pistetään "pää pensaaseen" toiminta on johtanut siihen, että mitään estettä nykyisen kaltaiselle menolle ei nähdä.


Herätys! Myrskyt raivoavat jo kaikkialla. Maapallon keskilämpötila näyttää punaista. Jäätiköt
sulavat. Merenpinnan nousu ei ole enää uhka, vaan todellisuutta. Toisaalla kuivuus ja kuumuus
ajaa ihmisiä ilmastopakolaisuuteen, heitä on miljoonia.


Toivon kipinä on siinä, että vauhti hiljenee ja lakkaamme uskomasta jatkuvan taloudellisen
kasvun ideaan, vaikka teknologia uskovaiset kuinka vannottaisivat toista mahdollisuutta.
Jos sellainen tuleekin, se ei ehdi tähän hätään, nyt on toimittava luopumisen periaatteen
mukaisesti, "jarrujen tulee kirskua".


                                                                                                                     Markku Laitinen

Patikoi, patikoi polkupahaa.

"Kävely on vapaa-ajan harrastusten joukossa samaa kuin kyntäminen ja kalastus tuottavien töiden
joukossa: se on alkukantaista ja yksinkertaista, se saattaa meidät yhteyteen Äiti maan ja korut-
toman luonnon kanssa, eikä se vaadi monimutkaisia laitteita tai ulkoisia kiihokkeita. Se sopii
jopa runoilijoille ja filosofeille ja hänellä, joka pystyy täysin nauttimaan siitä, täytyy olla aina-
kin jonkinlainen kyky palvoa "mietiskelyn enkeliä".  (Leslie Stephen)


Kävely on siis mietiskelijöiden lempilaji, niin ja neuroottisten. Ahdistuksen ahdistaessa mieltä
on hyvä poistua metsäpolulle tallustelemaan.


Psyykkinen jännitys katoaa, tai ainakin lievittyy, kun laittaa jalkaa toisen eteen. Levottomuus
ja rauhattomuus jää maantielle.


Itselläni on usein ollut tällaiselta reissulta kotiin tuomisena "runonpätkä" tai jokin lause, jonka
avulla henkinen "lukko aukeaa".


Shakespeare ei kylläkään ole ihan samoilla jäljillä runoillessaan näin:
Patikoi, patikoi polkupahaa
riemuiten ylitä aita
kepeä sydän se päivän ravaa
murheinen matkaa ei taita.


Silti kehottaisin "murhemielelläkin" lähtemään matkaan ja masentunutkin, mikäli vain suinkin
kykenee ylös nousemaan ja ensimmäisen askeleen ottamaan, voi saada lohtua ja helpotusta
tuskaansa, kun jalkojen alla on polku.


Tätä kirjoitusta innoitti kirja: Kävelyn ylistys, ja muita kirjoituksia kävelystä
Nastamuumio oy, Helsinki 2016


                                                                                                                          Markku Laitinen