Onko suru aivotoiminnan tulosta, entä rakkaus?

"Vaikka aivotutkimus on hyvää vauhtia selvittämässä aivokeskusten ja aivotoimintojen
arvoitusta, psyykkisten toimintojen mekanismi, ajattelu ja ymmärrys, on kaikkea muuta
kuin selvitetty. Tällä haavaa tiedämme enemmän siitä, mitä emme tiedä, kuin siitä mitä
tiedämme. Mitä paremmin opimme tuntemaan aivojamme, sitä monimutkaisemmilta ne
vaikuttavat."  (Richard David Precht)


Aivot ovat kuin avaruus, aina on edessä uusi yllätys. Maailmankaikkeus ei tunnu olevan
rajallinen, vaan jatkuu loputtomiin. Aivojen arvoituskin voi jäädä ihmiseltä selvittämättä.


Aivotutkimus on kyllä kyennyt pilkkomaan aivot niin, että kyetään sanomaan missä "lohkossa"
kukin toiminto sijaitsee, mutta se ei vastaa siihen "missä sielu sijaitsee".


Onko suru aivotoiminnan tulosta, entä rakkaus, empatiakyky, syntyvätkö syvälliset tunteet
jossain aivojen sopukoissa?


Missä on uskonnon paikka? Miksi liikutun joidenkin tapahtumien äärellä? Onko kuolema
"kirjoitettu aivoihin?"


Aivotutkimus saattelee meidät jännittävien asioiden äärelle, viimeisimpien "löydösten"
joukkoon kuuluu sekin, että aivomme kykenevät "keskustelemaan" tietämättämme
toisten aivojen kanssa. Eli kadulla kulkiessamme aivomme kommunikoivat tuon toisen
kulkijan aivojen kanssa.


Aivotutkimuksessa rationaalisuus ei taidakaan riittää perusteeksi, vaan mukaan on otettava
filosofia, psykologia ja ehkä jopa teologia.


Eläimet eivät juurikaan mietiskele olemassaolonsa tarkoitusta, mutta me ihmiset teemme
niin, onko sekin aivotoimintojemme tulosta?


                                                                                                                  Markku Laitinen