"Olen aina yhtä hämmästynyt katsoessani kuningasta ja kansaa - miten kuningas voi olla niin
varma mahtavuudestaan ja kansa mitättömyydestään." (Michel De Montaigne)
Suomalaisessa tarinassa istuu syvälle juurtuneena "herran pelko". Aina on kumarrettu ja niiattu
syvään. Itsetietoiset, vallastaan päihtyneet papit ja vallesmannit, pankinjohtajat, virkamiehet,
kansanedustajat, ministerit ja presidentit, ynnä muu herrasväki, ovat saaneet rahvaan hyppäämään tien pientareelle, pois jaloista.
Kapinamieli on tukahdutettu uhmamieliseen työntekoon, nöyryytetyt miehet ovat yrittäneet etsiä
viinan voimalla kadonnutta itsetuntoaan, naiset ovat tyytyneet itkua tuhertamaan.
Tämä kollektiivinen kokemus on vaikeasti poistettavissa, mitättömyyden tunne nostaa päätään
vähän väliä ja sitä kompensoimaan olemme kehittäneet "rahvaan" keskinäisen kilpailun.
Yritämme osoittaa toisillemme pärjäävyyttä ulospäin näkyvällä prameudella, on oltava kaikkea
enemmän kuin tuolla toisella. Uutta ja "kiiltävää" on hankittava vähän väliä, koska muutkin
tekevät niin. Mitättömyyden tunne ei kuitenkaan poistu vaikka "voittaisimme" tämän kilpailun.
Markku Laitinen
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti