"Ihmiset eivät tunne hiljaisen yksinäisyyden arvoa. Usein sitä pelätään ja kaihdetaan. Ei oma itse
ole lopulta niin huonoa seuraa kuin usein väitetään." (Lauri Rauhala)
Rauhalan näkemyksen mukaan "yksinäisyys johtaa luontevasti ja melkeinpä pakottavasti itsensä
katseluun aidommin kuin yhteiselämässä. Roolit ja asenteet putoavat. Kenelle enää voisi näytel-
lä, pitää yllä muodollisia asenteita ja olla valepukuinen?"
Rauhala ei aja takaa "sinkkuelämän autuutta", vaan väliaikaista yksinoloa, vapaaehtoista ja
yhdessä sovittua hetkellistä hakeutumista yksinäisyyteen.
"Nykyihmisen kiireessä ja viestityksen tärkeyden paineessa hiljaisuus on yleensä vain elämän
poissaoloa ja pelkkää hyödyttömyyttä, josta pitää päästä eroon täyttämällä se jotenkin", kirjoittaa
Rauhala.
Nykytegnologia ja yhteiskunnan muuttuminen "aina avoinna olevaksi" houkuttelee ihmisen jatku-
vaan seurusteluyhteyteen, hetkellinenkin läsnäolemattomuus alkaa tuntua ahdistavalta.
Sosiaalisuus ei ole enää omaehtoista, vaan taustalla kummittelee "kelkasta putoaminen", minut
voidaan hylätä, jos en ole koko ajan "kuulolla".
Rauhalan mainitsemasta, hiljaisesta yksinäisyydestä ei osata kohta edes uneksia. Ihmisten
rauhattomuus lisääntyy jatkuvassa hälinässä, tätä hälinää edustavat myös viestintävälineet.
Markku Laitinen
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti