"Kotona olin kiltti tyttö. Yritin piristää äitiäni, pysytellä pois jaloista ja olla ärsyttämättä isää.
Vietinkin suurimman osan ajasta pihalla. Aamulla olin ensimmäisenä keinumassa." (Anneli)
Teemu Potapoff - Julius Konttinen
Selviytyjät, kirja elämästä
Docendo 2017
Selviytyjät on todellakin nimensä mukaisesti kirja elämästä. Ihmiselo näyttäytyy tässä kaikessa
kauheudessaan ja kauneudessaan ja koko kirjollaan. "Tavallisten" ihmisten elämäntarinat heidän
itsensä kertomina ovat koskettavia. Anneli kuvailee omaa kohtaloaan ylläolevan lisäksi näin:
Olen pienestä saakka ollut itsekseni selviytyjä, elävien vanhempien orpolapsi.
Annelin kotona kaikki ei todellakaan ollut hyvin. Äidin psyykkinen sairaus ja isän ajoittainen väkivalta, joka ilmeni varsinkin humalatilassa, leimasivat hänen lapsuuttaan. Jatkuvien riitojen
keskellä Anneli yritti selviytyä miten taitoi:
"Lapsena olin ulospäin todella kiltti, mutta sisälläni kuohui. Ulkokuoreni oli aina hymyilevä,
mutta sisältäni olin kaikkea muuta."
Anneli kuvailee eräänlaista yhteydettömyyttä tähän tapaan:
"Äitini ei kestänyt kuulla tiettyjä asioita, joten minusta tuntui, etteivät muutkaan ihmiset kestä
kuulla kokemistani asioista Isäni edusti toista ääripäätä. Jos hänen kanssaan puhui jostain asias-
ta, isäni hyökkäsi vastaan."
Annelin tarinan koko karmeus paljastuu, kun ilmenee, että isä käytti tytärtään seksuaalisesti
hyväkseen. Seuraava kuvaus on suorastaan järkyttävä: "Mietin vain: äiti auta minua! Mutta
äitini ei tehnyt mitään."
Mitä psyykkisiä seurauksia näin traumaattinen, pitkään jatkuva kokemus, voi aiheuttaa? Sen
Anneli kuvaa näin: "Minuun tuli kolme puolta: se joka eli ja koki tapahtuneet, se joka tietää
tapahtuneesta ja tavallaan seuraa sivusta ja se joka jatkoi elämää kuin mitään ei olisi tapahtu-
nutkaan."
Näiden traumaattisten ja syvästi haavoittavien lapsuuden tapahtumien jäljet ovat elämän-
mittaisia. Vaikka Anneli on saanut oman elämänsä raiteilleen niin, että hänellä on mies ja
lapsia, etsii hän yhä tietään, joka näkyy seuraavasti:
"Haluan olla niin hyvä ihminen, että pystyisin antamaan anteeksi, mutta en tiedä... miten anne-
taan anteeksi koko lapsuuden viattomuuden menetys? Vielä enemmän haluaisin antaa anteeksi
itselleni."
Selviytyjät kirjasta löytyy monia koskettavia ihmiskohtaloita, Erja ja Jani kertovat lähes yli-
käymättömästä surusta, joka liittyy oman lapsen kuolemaan.
Samin kertomuksessa pieni poika joutuu alkoholistiäitinsä hylkäämäksi. Hän kuvailee lapsen
turvattomuutta: "lapsuuteni loppui ollessani kuusivuotias."
Selviytyjät on kirja, jota lukemalla oppii ymmärtämään, että ennen kuin alat moittia ja arvos-
tella jonkun tämän hetkistä käyttäytymistä tai olemusta, kuuntele hänen tarinansa, selitys voi
löytyä sieltä. Lukijalle voi käydä niinkin, että hänen uinuva empatiakykynsä herää eloon.
On myös mahdollista, että oma elämänhistoria elävöityy kirjaa lukiessa, tutkimaton paljastuu
ja alkaa vaatia selvitystä.
Markku Laitinen
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti