Kirja oikeudenmukaisuudesta kaikkine ongelmineen.

Vihapuheessaan ylittämätön oli "Iki-Kiantona" ja koko kansan korpikirjailijana tunnettu Ilmari
Kianto. Hän vaati Keskisuomalaisessa 12.4.1918 julkaisemassaan kirjoituksessa "punaruton"
myöhemmän leviämisen ehkäisemiseksi "susinarttujen" ampumista.


Oikeudenmukaisuuden ongelma
Toimittaneet: Matti Häyry - Tuija Takala - Johanna Ahola-Launonen
Gaudeamus 2018


Kirjasta: Oikeudenmukaisuuden ongelma, löytyy lukuisa joukko kirjoittajia, jotka peilaavat oikeudenmukaisuuteen liittyviä kysymyksiä. Sisällissodassa hävinneen osapuolen kokemukset
on eräs merkittävä aihepiiri, jota kirjassa käsitellään.


Koska punaiset olivat hävinneet sisällissodan, he joutuivat kokemaan voittajien ylenkatsetta
vuosien, jopa vuosikymmenten ajan. Tästä syystä epäoikeudenmukaisuuden kokemukset säilyi-
vät punaiseen puoleen kuuluvien muistissa katkerampina ja paljon pitempään kuin valkoisella
puolella, kirjoittaa Seppo Hentilä.


Hän kertoo, että kesällä 1918 noin 75 000 punavankia joutui odottamaan vankileireillä useita
viikkoja asiansa käsittelyä valtionrikosoikeudessa. Nälkä, kulkutaudit, lääkintähuollon puutteet
ja hygienian laiminlyönti mursivat vankien terveyden nopeasti ja kasvattivat tuonen satoa.
"Laillisuuden nimissä tapahtui itse asiassa suuri laittomuus: noin 12 000 ihmistä, osa täysin
syyttömiä, kuoli turhaan hallituksen ja armeijan käsiin."


Hentilän mukaan hävinneiden taholla syvintä katkeruutta aiheutti peittely, jota voittajat harjoit-
tivat salatakseen omat tekonsa. Peittelytarkoituksissa he myös liioittelivat vastustajan toimia,
valehtelivat, kärjistivät ja dramatisoivat.


Pertti Haaparanta puolestaan pohtii kansallisen ja kansainvälisen oikeudenmukaisuuden perus-
teita. Seuraavassa näkemyksessä on ajankohtaisuutta: "Yksilöiden valintojen ja vastuun mer-
kitystä on korostettu ja olosuhteiden merkitystä väheksytty tai jopa väitetty niiden olevan mer-
kityksettömiä."


Haaparanta ottaa esimerkin "yrittäjämystiikasta": Henkilökohtainen historia ei rajoita ketään,
jos vain yrittää - jos ei, saa kantaa itse vastuun. Sana "vaikea" on kielletty, sanaa "vaativa"
karsastetaan, yrittäjät "haastetaan".


Menneisyys voidaan antaa anteeksi, mutta menneisyys ei oikeuta mihinkään. "Erityisen hyvin
tämä näkyy puheessa, joissa ihmisiä syytetään "uhriutumisesta", jos heillä on otsaa vaatia
omiin olosuhteisiinsa viitaten tukea. Samalla heidät leimataan eli stigmatisoidaan, kirjoittaa Haaparanta.


Oikeudenmukaisuuden ongelmaa ei voi pohtia ilman filosofian läsnäoloa, se käy ilmi tässäkin
kirjassa. Lukuisat viittaukset ja lainaukset ovat "herkullisia", tässä esimerkkejä: Jos yhteiskun-
nassa vallitsee täydellinen yltäkylläisyys ja jokaisen ihmisen jokainen toive voidaan täyttää,
oikeudenmukaisuutta ei tarvita. Toisaalta jos yhteiskunnassa vallitsee syvä puute, oikeuden-
mukaisuutta ei ehditä edes miettiä. Jokaisella on kiire varmistaa oman ja läheistensä edun toteu-
tuminen.  (Hume)


Filosofi Samuel Scheffleriltä on puolestaan lainattu tämä ajatus, joka liittyy poliittiseen mora-
lismiin: "Hyväosaiset pelkistävät huono-osaisuuden syyt huono-osaisiin itseensä ja pitävät
omaa hyväosaisuuttaan omana ansionaan. Tällaisesta näkökannasta voi seurata yksinkertais-
tava sanktioita ja yksilön omaa vastuuta äärimmilleen korostava tapa puhua esimerkiksi työttö-
myydestä, sairauksista ja köyhyydestä."


Kirjan nimi: Oikeudenmukaisuuden ongelma kertoo jo itsessään mistä on kysymys. Ei ole
aivan yksinkertaisen selvää mikä on oikeudenmukaista. Tarkastelukulma voi olla hyvinkin
"minäkeskeinen" ja näin ollen puolueellinen. Tätä kirjaa tutkailemalla näkökulma laajenee ja
ainakin minun silmäni avautuivat hieman enemmän raolleen.


                                                                                                                      Markku Laitinen












  

Mitättömyyden tunne.

"Olen aina yhtä hämmästynyt katsoessani kuningasta ja kansaa - miten kuningas voi olla niin
varma mahtavuudestaan ja kansa mitättömyydestään."  (Michel De Montaigne)


Suomalaisessa tarinassa istuu syvälle juurtuneena "herran pelko". Aina on kumarrettu ja niiattu
syvään. Itsetietoiset, vallastaan päihtyneet papit ja vallesmannit, pankinjohtajat, virkamiehet,
kansanedustajat, ministerit ja presidentit, ynnä muu herrasväki, ovat saaneet rahvaan hyppäämään tien pientareelle, pois jaloista.


Kapinamieli on tukahdutettu uhmamieliseen työntekoon, nöyryytetyt miehet ovat yrittäneet etsiä
viinan voimalla kadonnutta itsetuntoaan, naiset ovat tyytyneet itkua tuhertamaan.


Tämä kollektiivinen kokemus on vaikeasti poistettavissa, mitättömyyden tunne nostaa päätään
vähän väliä ja sitä kompensoimaan olemme kehittäneet "rahvaan" keskinäisen kilpailun.


Yritämme osoittaa toisillemme pärjäävyyttä ulospäin näkyvällä prameudella, on oltava kaikkea
enemmän kuin tuolla toisella. Uutta ja "kiiltävää" on hankittava vähän väliä, koska muutkin
tekevät niin. Mitättömyyden tunne ei kuitenkaan poistu vaikka "voittaisimme" tämän kilpailun.






                                                                                                             Markku Laitinen
 

Arvomaailman vallankumous.

"Jotkut aikamme kyynikot kiteyttävät nykyiset kulttuurin kukinnot kahteen realisoitumaan, jotka
nimetään sanoilla muovi ja melu. Kun joku oletettu arkeologiaa harrastava olento vuosituhansien
kuluttua penkoo ihmiskunnan raunioita ja roskakasoja, hän saa muovijätteistä ja melun tuotta-
misen romuista kuvan aikamme sivilisaatiosta."  (Lauri Rauhala)


Ylläoleva näkemys on osuva, mitä muuta merkittävää me olemme saaneet aikaan? Hömppä-
ohjelmia katsottavaksi ja narsismin kyllästämiä kuvia itsestämme.


Kyynisyydelläkin on puolensa, sen avulla voidaan osoittaa, ettei ihmisen toiminta ja ajattelu ole
kovinkaan järjellistä puuhaa.


Edistyksen nimissä tuhoamme ympäristöä, riistämme luonnonvaroja hallitsemattomalla tavalla
ja vähät välitämme siitä mitä jätämme jälkeemme.


Saatamme kuitenkin olla materialistisen aikakauden viimeisiä jäänteitä, tulevat sukupolvet ovat
valinnoissaan viisaampia.


Tulossa on arvomaailman vallankumous.


                                                                                                                            Markku Laitinen

Kirja joka sanoo: Kuuntele hänen tarinansa.

"Kotona olin kiltti tyttö. Yritin piristää äitiäni, pysytellä pois jaloista ja olla ärsyttämättä isää.
Vietinkin suurimman osan ajasta pihalla. Aamulla olin ensimmäisenä keinumassa." (Anneli)


Teemu Potapoff - Julius Konttinen
Selviytyjät, kirja elämästä
Docendo 2017


Selviytyjät on todellakin nimensä mukaisesti kirja elämästä. Ihmiselo näyttäytyy tässä kaikessa
kauheudessaan ja kauneudessaan ja koko kirjollaan. "Tavallisten" ihmisten elämäntarinat heidän
itsensä kertomina ovat koskettavia. Anneli kuvailee omaa kohtaloaan ylläolevan lisäksi näin:
Olen pienestä saakka ollut itsekseni selviytyjä, elävien vanhempien orpolapsi.


Annelin kotona kaikki ei todellakaan ollut hyvin. Äidin psyykkinen sairaus ja isän ajoittainen väkivalta, joka ilmeni varsinkin humalatilassa, leimasivat hänen lapsuuttaan. Jatkuvien riitojen
keskellä Anneli yritti selviytyä miten taitoi:


"Lapsena olin ulospäin todella kiltti, mutta sisälläni kuohui. Ulkokuoreni oli aina hymyilevä,
mutta sisältäni olin kaikkea muuta."


Anneli kuvailee eräänlaista yhteydettömyyttä tähän tapaan:


"Äitini ei kestänyt kuulla tiettyjä asioita, joten minusta tuntui, etteivät muutkaan ihmiset kestä
kuulla kokemistani asioista  Isäni edusti toista ääripäätä. Jos hänen kanssaan puhui jostain asias-
ta, isäni hyökkäsi vastaan."


Annelin tarinan koko karmeus paljastuu, kun ilmenee, että isä käytti tytärtään seksuaalisesti
hyväkseen. Seuraava kuvaus on suorastaan järkyttävä: "Mietin vain: äiti auta minua! Mutta
äitini ei tehnyt mitään."


Mitä psyykkisiä seurauksia näin traumaattinen, pitkään jatkuva kokemus, voi aiheuttaa? Sen
Anneli kuvaa näin: "Minuun tuli kolme puolta: se joka eli ja koki tapahtuneet, se joka tietää
tapahtuneesta ja tavallaan seuraa sivusta ja se joka jatkoi elämää kuin mitään ei olisi tapahtu-
nutkaan."


Näiden traumaattisten ja syvästi haavoittavien lapsuuden tapahtumien jäljet ovat elämän-
mittaisia. Vaikka Anneli on saanut oman elämänsä raiteilleen niin, että hänellä on mies ja
lapsia, etsii hän yhä tietään, joka näkyy seuraavasti:


"Haluan olla niin hyvä ihminen, että pystyisin antamaan anteeksi, mutta en tiedä... miten anne-
taan anteeksi koko lapsuuden viattomuuden menetys? Vielä enemmän haluaisin antaa anteeksi
itselleni."


Selviytyjät kirjasta löytyy monia koskettavia ihmiskohtaloita, Erja ja Jani kertovat lähes yli-
käymättömästä surusta, joka liittyy oman lapsen kuolemaan.


Samin kertomuksessa pieni poika joutuu alkoholistiäitinsä hylkäämäksi. Hän kuvailee lapsen
turvattomuutta: "lapsuuteni loppui ollessani kuusivuotias."


Selviytyjät on kirja, jota lukemalla oppii ymmärtämään, että ennen kuin alat moittia ja arvos-
tella jonkun tämän hetkistä käyttäytymistä tai olemusta, kuuntele hänen tarinansa, selitys voi
löytyä sieltä. Lukijalle voi käydä niinkin, että hänen uinuva empatiakykynsä herää eloon.
On myös mahdollista, että oma elämänhistoria elävöityy kirjaa lukiessa, tutkimaton paljastuu
ja alkaa vaatia selvitystä.


                                                                                                                       Markku Laitinen

Hiljainen yksinäisyys.

"Ihmiset eivät tunne hiljaisen yksinäisyyden arvoa. Usein sitä pelätään ja kaihdetaan. Ei oma itse
ole lopulta niin huonoa seuraa kuin usein väitetään."  (Lauri Rauhala)


Rauhalan näkemyksen mukaan "yksinäisyys johtaa luontevasti ja melkeinpä pakottavasti itsensä
katseluun aidommin kuin yhteiselämässä. Roolit ja asenteet putoavat. Kenelle enää voisi näytel-
lä, pitää yllä muodollisia asenteita ja olla valepukuinen?"


Rauhala ei aja takaa "sinkkuelämän autuutta", vaan väliaikaista yksinoloa, vapaaehtoista ja
yhdessä sovittua hetkellistä hakeutumista yksinäisyyteen.


"Nykyihmisen kiireessä ja viestityksen tärkeyden paineessa hiljaisuus on yleensä vain elämän
poissaoloa ja pelkkää hyödyttömyyttä, josta pitää päästä eroon täyttämällä se jotenkin", kirjoittaa
Rauhala.


Nykytegnologia ja yhteiskunnan muuttuminen "aina avoinna olevaksi" houkuttelee ihmisen jatku-
vaan seurusteluyhteyteen, hetkellinenkin läsnäolemattomuus alkaa tuntua ahdistavalta.


Sosiaalisuus ei ole enää omaehtoista, vaan taustalla kummittelee "kelkasta putoaminen", minut
voidaan hylätä, jos en ole koko ajan "kuulolla".


Rauhalan mainitsemasta, hiljaisesta yksinäisyydestä ei osata kohta edes uneksia. Ihmisten
rauhattomuus lisääntyy jatkuvassa hälinässä, tätä hälinää edustavat myös viestintävälineet.


                                                                                                                     Markku Laitinen

Kyvykkyyden ja väsymättömyyden ihannointi.

Yksilöllisen kyvykkyyden ihanne: Yksilön täytyy vaikuttaa miellyttävältä, yhteistyökykyiseltä,
kilpailulliselta, empaattiselta ja joustavalta - ja siinä ohessa pätevältä, kokeneelta ja ahkeralta.
                                                                                                                      (Juha Siltala)


Tavallisuus ei ole myyntivaltti nykyisessä "itsensä kauppaamisjärjestelmässä". Ylitsevuotavan
kyvykkyyden ja väsymättömyyden ihannointi on tullut "maan tavaksi".


Ne jotka eivät jaksa "juosta" luokitellaan "rupusakiksi", onnettomiksi häviäjiksi. Heitä varten
luodaan valtiojohtoisia järjestelmiä, jotka rangaistuksen uhalla pakottavat heidätkin "juoksuun".


Ihmiset pakotetaan kyvykkyyden ihanteita korostamalla "elämän valheeseen". Ulospäin täytyy
osoittaa, että pärjään, jaksan, olen "onnellinen".


Meille sanotaan myös: ole sellainen kuin olet, ole oma itsesi. Enkä ainakaan minä silloin löydä
itsestäni kaikkia kyvykkyyden ihanteita.


                                                                                                            Markku Laitinen 

Rikas ojentaa auttavan kätensä?

On suuri ero siinä auttaako ihminen toista vastenmielisesti ja kyllästyneenä, vaiko hyväntahtoi-
suutta ja empatiaa osoittaen. Kylmäkiskoinen ihminen toimii ensinmainitulla tavalla, hänen
mielestään jokaisen tulisi pärjätä omillaan ja omasta mielestään juuri hän on siitä oiva esimerkki.
Empatiaan kykenevä näkee ja kuulee toisin, hän ymmärtää, että kuka tahansa voi "eksyä polul-
ta", kelle tahansa saattaa sattua käteen "huonot kortit", eikä kukaan ole suojassa mahdollisilta
onnettomuuksilta, vastoinkäymisiltä, sairauksilta tai vaikkapa vain "huonolta tuurilta".


Kyseenalaista on myös hyväntekeväisyys, joka lähtökohtaisesti perustuu verohuojennuksiin. Jos
rikas ojentaa "auttavan kätensä" saadakseen vähentää kyseisen summan verotuksessaan, niin
eikö hän silloin toimi itsekkäistä syistä, eikä auttamisen halusta? Hänestä itsestään tulee hyödyn
saaja. Valtion osuus verotuloista pienenee, kun hyväntekeväisyys perustuu verohelpotuksiin
ja asiantila muuttuu sellaiseksi, että veronmaksajat, eli tavanomainen kansanosa onkin se, joka
"maksaa", mutta rikas kerää hyödyn ja taputukset. Ulospäin näyttää siltä, että tässä sitä rikas
auttaa köyhää, mutta todellisuudessa rikkaan "massi" ei ohene vaan lihoo.


                                                                                                                            Markku Laitinen

Epärealistinen ajatus: omalla työllä pitäisi elää?

Juha Siltala kirjoittaa: Julkinen keskustelu alkaa myös Suomessa kallistua samaan suuntaan
kuin Saksassa 1990-luvulla: Työtä ei synny, jos siitä pitää maksaa elantoon riittävä palkka.
Työttömyyskorvausta aletaan pienentää sen pitkittyessä, jotta tuettu halpatyö kelpaisi. Sammon,
Nordean ja UPM:n hallitusten puheenjohtaja pitää epärealistisena ajatusta, että omalla työllä
pitäisi elää. Jotta ihmiset ottaisivat vastaan mitä työtä tahansa, häneltä täytyy viedä vapaa-aika,
suosittaa työttömien pakolla aktivointia kannattava Juhana Vartiainen.


Mitä yhteiskunnassa tapahtuu, jos siirrytään halpatyömalliin, työhön, jonka palkalla ei tule toi-
meen? Siltala ottaa esimerkin: USA:ssa supermarketketju Walmartin suurvoitoista osa tulee
hallituksen kukkarosta: kun työantaja ei maksa elantoon riittävää palkkaa, veronmaksajien täy-
tyy kustantaa ruoka-apu ja terveydenhoito.


Eikö tässä ole kysymys tulonsiirrosta, tai vieläkin pahemmasta, suorasta tuesta yritykselle, jonka
toimintatapa on kyseenalainen? Palkan maksaakin valtio-veronmaksaja, eli käytännössä työn-
tekijä itse ja hyödyn korjaa sijoittaja-yrittäjä. On myös osoitettu, että kerääntyneet voitot saa-
tetaan vielä kierrättää veroparatiisien suojiin, eikä yhteiskunta näin ollen hyödy lainkaan.


Globaalit suuryritykset ja heidän vanavedessään muutkin ovat halukkaita ajamaan yhteiskuntia
kohti halpatyömallia. Palkka - ja verokilpailu on jo saatu aikaiseksi. Kysymys kuuluu haluam-
meko me tämän kaltaisen toimintamallin?


                                                                                                               Markku Laitinen 

Oman "mitättömyytensä" kohtaaminen.

"Psykologian pitäisi selkeyttää sitä, miten arvotajuntaa voidaan kirkastaa vastuullisuutta
voimistaa, rakkauden kokemusta syventää, syvähenkisyyttä kuten pyhyyden ja kauneuden
tajua herkistää ja niin edelleen." (Lauri Rauhala)


Pelkkään suoritusmotivaatioon pohjautuva psykologinen katsantokanta jättää ihmisen pulaan
siinä vaiheessa, kun on pakko luopua narsistista tyydytystä tuoneesta "urasta", tai viimeistään
silloin, kun häneltä riistetään toiminnallinen kyky.


Oman "mitättömyytensä" kohtaaminen voi olla musertava kokemus, jos ei ole löytänyt syvällisiä sisäisiä kokemuksia jostain, joka ei perustu materialismiin, eikä suorituksiin.


                                                                                                                         Markku Laitinen