Tolstoi kirjoittaa: "Kukapa ei muistaisi lapsuudestaan sitä pakahduttavaa tunnetta, kun rakkaus
tulvii yli äyräidensä ja sen kohteeksi kelpaa kuka tai mikä vain: ystävät, isä, äiti, veljet, ilkeät-
kin ihmiset, viholliset, koira, hevonen, ruoho - silloin toivoo kaikille hyvää, toivoo että kaikki
olisivat onnellisia, ja vielä enemmän toivoo, että osaisi itse tehdä kaikki onnellisiksi ja voisi
omistaa elämänsä muille. Juuri tällaisessa, ja vain tällaisessa rakkaudessa on ihmisen elämä."
Jouluna lapsenmielisyyden yltä pyyhkäistään pölyt pois, riisutaan kyynikon asu, ja elvytetään
kylmettynyt sydän. Meissä asustava herkkä lapsi saa herätä kokemaan pakahduttavia tunteita -
kaihoisaa surumielisyyttä, sydämen täyttävää rakkautta, kyyneleet silmiin pusertavaa onnea
ja joka sopukan täyttävää riemullisuutta.
Myöhemmin, jouluyön rauhassa ja hiljaisuudessa saatamme vielä "tavoittaa lapsen", joka
hykertelee hyvää oloa. Elämässä on näin ollut hetken aikaa "jotain enemmän", jotain niin
kaunista ja herkkää, ettei sen tahtoisi päättyvän. Lapsuutemme seuralainen, hellämielinen
hyvyys on koskettanut meitä, olkaamme kiitollisia siitä.
Markku Laitinen
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti