"Vain osa meistä on terve: vain osa meistä rakastaa mielihyvää ja pitkiä onnellisia päiviä, haluaa
elää yhdeksänkymmentävuotiaaksi ja kuolla rauhassa talossa, jonka rakensimme ja joka suojaa
jälkeemme tulevia. Toinen puoli meistä on lähes hullu... ja haluaa kuolla katastrofissa, joka
palauttaa elämän alkutekijöihinsä jättämättä talostamme jäljelle mitään muuta kuin mustuneen
kivijalan. Luontomme valoisa puoli taistelee sisällämme tätä levotonta pimeyttä vastaan, eikä
kumpikaan ole oikein voitolla, koska meidät on jaettu kahdeksi riitapukariksi, jotka tarvitsevat
toisiaan." (Rebecca West)
My Lain kylä Vietnamissa 1968: He polttivat jokaisen talon poroksi. He raiskasivat naiset ja
tytöt ja sitten tappoivat heidät. Toisia naisia he puukottivat emättimeen ja toisilta repivät
suolet ulos - tai sitten leikkasivat irti heidän kätensä tai päänahkansa. Raskaana olevilta
naisilta viillettiin vatsa auki ja heidät jätettiin kuolemaan. Tehtiin joukkoraiskauksia ja ihmisiä
tapettiin ampumalla tai pistimillä. Joukkoteloituksissa konekiväärituli niitti kerralla tusinoittain
ihmisiä kaivantoon, joukossa vanhuksia, naisia ja lapsia. Neljässä tunnissa liki viisisataa
kyläläistä sai surmansa.
Ja he, tekijät olivat "tavallisia" amerikkalaisia poikia, kuten Varnado Simpson: "Mutta kuten
sanoin, tapettuani lapsen minulta katosi kaikki tolkku. Ja kun on aloittanut, on helppo jatkaa.
Kunhan aloittaa. Vaikeinta - tai vaihe - on tappaminen, mutta kun kerran tappaa, siitä tulee
helpompaa, on yhä helpompi tappaa seuraava ja seuraava ja seuraava. Minulla ei ollut mitään
tunteita, tai mitään emootioita, ei kerta kaikkiaan mitään. Ei mitään suuntaa. Minä vain tapoin."
Lähteet: Jonathan Glover
Ihmisyys
Suomen Rauhanpuolustajat, Like Kustannus 2003
Markku Laitinen
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti